Uskotko, että kuoleman jälkeen on olemassa vielä jotain?

Ulkona oli jo pimeää. Vaihdoin auton valoja lyhyistä pitkiin. Vastaan tulevien autojen valot näyttivät hämärän keskellä olevilta rei`iltä. Sinä istuit vierelläni. Valon osuessa silmiisi ne näyttivät surullisen kauniilta, itkeneiltä. Mietin vastausta kysymykseen. Haluan uskoa, että on. Kaikki tuntuu muuten jotenkin karulta. Olisikin vain tämä hetkistä koostuva kokonaisuus, jota elämäksi kutsutaan, eikä sen jälkeen enää mitään.

Ehkä silti on vain tämä hetki, nämä hetket.

Puolivälissä matkaa tartuit vapaana olevaan käteeni. Otit sen käsiesi väliin. Yritin niellä kyyneleeni, koska en olisi nähnyt ajaa niiden tulvan läpi. Halusin pysäyttää ajan, että kaikki jäisi hetkeksi siihen paikoilleen. Myöhäinen ilta oli surureunuksineen kauniimpi kuin aikoihin. Emme kumpikaan aavistaneet kuinka merkityksellinen hetki se oli molemmille. Kuinka molempien kosketuksessa tuntui lohtu.

Sanoin sen seuraavana iltana puhelimessa. Tuntui hyvältä kun eilen hait lohtua minulta. Uskalsit heittäytyä minua vasten luottaen, että otan vastaan. Haluaisin olla sen luottamuksen arvoinen. En ole aina osannut olla. Minua vasten ei ole uskallettu kaatua. Se on tuntunut pahalta. Enkä minä aina ole ollut siihen kykeneväinenkään. Ottamaan vastaan.

Eilen tulit minua kohti siinä autossa, surun painaessa iltaa pimeämmäksi. Silti sen keskeltä kauneus katsoi meitä. Anna minun olla sinun lohduttajasi myöhemminkin. Syli, jota kohti kaatua kun et enää yksin jaksa kannatella. Anna minun opetella sitä kanssasi. En halua opetella sitä kenenkään muun kanssa. Anna minun olla turvasi. Sanoit minulle sanoja takaisin. Sanoit, että hetki oli sinullekin merkityksellinen. Sanasi olivat tärkeitä. Kerroit, että vasta harjoittelet ottamaan lohdutusta vastaan. Opettelet, että on ihminen joka kuulee pyynnön ja on halukas antamaan lohdutusta. Olet tottunut pärjäämään yksin. Lohduttamaan itse itseäsi. Ei ole helppoa turvautua toiseen. Sen kaiken sinä sanoit.

Yhteensä sanoimme enemmän kuin edes ymmärsimme.

Saavuttuamme luoksesi oli jo keskiyö. Menimme saman peiton alle. Halusin silittää sinua hiuksista. Pitää niin lähellä kuin mahdollista. Kysyin sinulta voisimmeko olla näin koko elämän ajan? Sanoit, että ollaan tässä hetkessä. Nukahdit kainalooni enkä halunnut liikahtaa, jotta et heräisi. Seuraavana iltana nukahdin yksin. Tiesin, mitä minun piti ajatella. Ei ole olemassa kuin tämä hetki. Huomisesta ei koskaan tiedä. Pitää yrittää olla suunnittelematta liikaa. Pitää lakata pelkäämästä, että kaikki häviää.

Ajattelin sanojasi joita kerroit lausuneesi hyvästejä jättäessäsi rakkaalle ihmisellesi: ”Olen aina sinun Katri-tyttösi. Silloinkin kun et enää ole täällä.” Niitä sanoja minä ajattelin, koska se ajatus lohdutti minua. Toive, että näistä hetkistä muodostuisi ikuisuus. Otin puhelimen lattialta ja valitsin sydänemojin. Perään kirjoitin kolme sanaa. Suljin silmäni ja oikea käteni pääsi käsiesi väliin.

Siinä oli lohtu ja turva.

Omistettu Katrille.

Kommentit (1)

Vierailija
2/1 | 

Communicare = tehdä yhteiseksi
tätä opetetaan ja harjoitellaan Parempi avioliitto ryn tapahtumissa menestyksellisesti. Seuraavat vkonloput Kalajoella, Ruokolahdella ja Levillä

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen Mies. 40. Nimeksi he antoivat Sami Minkkinen. Hyvä nimi. Kirjailen kokemuksia parisuhteesta. En pysty pitämään sisälläni. Pursuavat yli.

Seuraa somessa
Facebook

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat

Sisältö jatkuu mainoksen alla