Sanoin tänään itseni irti päivätöistä. Tuosta noin vain. Jätin säännölliset kuukausitulot taakseni. Hullu. Eihän niin voi tehdä. Juurihan minulle syntyi vauvakin. Vastuutonta ja ajattelematonta. Tehty mikä tehty ja tehtyä ei tekemättömäksi saa. Kokeilen siipieni kantamista. Joo joo, hirvittävän kliseinen lause. Hävettää melkein kirjoittaa. Kirjoitan silti vielä seuraavankin lauseen. Joskus on hyvä päästää irti, vaikka ei tiedä, että minne sen jälkeen tippuu. Voin tipahtaa johonkin pehmeään paikkaan. Onhan aina mahdollisuus, että tippuu paikkaan, joka satuttaa. Tässä hetkessä sillä ei ole niin väliä. Haluan luoda merkityksiä. Pääasia on, että olen ilmassa.

Aina on olemassa hyviä tekosyitä olla tekemättä asioita. Olla tarttumatta mahdollisuuksiin. Aina on olemassa hyviä tekosyitä tyytyä vallitsevaan, vaikka se vallitseva ei olisi enää tyydyttänyt aikoihin. Aina voi keksiä itselle hyviä tekosyitä olla tarttumatta elämään. Esimerkiksi siihen läheisriippuvaisen harhaan. Muut tarvitsevat minua enemmän kuin minä. Miksi se on harhaa. Koska jos ei ensin ole itselle, ei voi olla kenellekään muulle. Joku muu on listassa aina yläpuolella. Eikä siinä mitään, niin pitää ollakin. Meidän pitää pitää toisistamme huolta. Mutta ensin se on tehtävä itselleen. Hankittava elämä, joka on mielekäs. Mutta onneksi on olemassa hyviä tekosyitä olla hankkimatta se.

Kyllä minulla on tästä oikeus kirjoittaa, jos sitä mietitte. En kirjoita opetustarkoituksessa tai yläpuolelta. Kuinka monta kertaa olenkaan itse ollut tarttumatta. Valinnut tutun ja turvallisen. Koska aina on löytynyt hyvä tekosyy. Ei kai sitä ihminen voi tehdä itsekkäitä päätöksiä. Tässä kaikessa on vain yksi hassu yksityiskohta. Se kun ei vain mene koskaan niin, että jättämättä tarttumatta asioihin, se johtaisi mielenrauhaan ja harmoniaan. Katkeraan vanhuuteen se johtaa. Olettehan te heihin törmänneet. Ihmisiin, jotka koko ajan keksivät hyviä tekosyitä. Minä olen monesti ollut yksi heistä.

Olen blogini historian aikana saanut lukuisia viestejä ihmisiltä, jotka elävät epätyydyttävässä parisuhteessa. Ovat eläneet jo vuosia, ellei vuosikymmeniä. Moni on kirjoittanut viimein lähteneensä. Eräällä naisella siihen meni 25 vuotta. Yli viisikymppisenä huomasi elävänsä kodissa, jossa tunsi olevansa vieraana. Ei hän aikaisemmin voinut lähteä. Oli lapset, omakotitalo, sukulaiset, lupaus jumalalle, vanhoillinen käsitys avioliitosta, kesämökki ja takapihan nurmikko, jossa kasvoi hedelmäpuita. Sen lisäksi oli koskemattomuus, seksittömyys, puhumattomuus ja ohimoa hakkaava ahdistus. Häneltä minä sen lauseeni varastin. Että aina on enemmän tekosyitä olla tekemättä kuin oikeita syitä tehdä.

Kyllä minä sen tiedän, että tästä aiheesta ei saa kirjoittaa. Tulee lukijoille näppylöitä. Koska tämä kaikki tuntuu niin syyllistävältä. Koska ei se vain ole niin helppoa lähteä. Ei se vain ole niin helppoa muuttaa elämänsä suuntaa ja pyrkiäkin katkeruuden sijasta kohti onnea. Ei se olekaan. Se on aivan helvetin vaikeaa. Se on toisinaan jopa liian vaikeaa. Kyllä minä sen tiedän. Haluan kirjoittaa muitten sijaan itsestäni. Kyllä minua harmittaa ne lukuisat käyttämättä jääneet mahdollisuudet elämäni ensimmäisen neljänkymmenen vuoden aikana. Harmittaa, koska olen jättänyt käyttämättä ne pelkuruuttani. Minulla on ollut usein oikein hyviä tekosyitä olla tarttumatta asioihin. Enkä minä sitä pelkoa vähättele. Pelko ei lopu, kun ihmiselle sanoo, että lakkaa pelkäämästä. Se kun ei ole järjellä selitettävissä. Kyllä minä tiedän, että en tipahda, jos kiipeän korkealle paikalle. En silti kiipeä, koska pelko. Pelko vain on niin vahva isäntä, että jos sen antaa koko elämänsä ajan olla olkapäällä suunnannäyttäjänä, niin elämä valuu täysin ohi. Se on surullista, koska uutta mahdollisuutta ei tule.

Sanoin itseni tänään irti päivätöistä. Tuosta noin vain. Nuorin kahdesta lapsestani täyttää perjantaina yhden kuukauden. Minunhan olisi pitänyt hankkia itselleni yhden päivätyön lisäksi toinen päivätyö. Hulluko minä olen. En tiedä vielä. Olisinhan voinut olla tekemättä sitä. Koska olisi ollut hyvä syy olla tekemättä. Aina tulee uusia syitä olla tekemättä. Lapsi olisi kasvanut, mutta sitten elämä olisi taas antanut eteensä syyn olla tekemättä. Olen nyt ilmassa. Haluan luoda merkityksiä. Mennä kohti jotain, jota en vielä edes kunnolla tiedä. Saatan tippua johonkin pehmeään paikkaan, mutta aina on olemassa riski tippua johonkin, joka satuttaa. Mutta tänä iltana se ei ole olennaista. Olennaisempaa on olla ilmassa. Leijua. Olen ylittänyt neljäkymmentä ja en muista milloin viimeksi olen kokenut mitään vastaavaa. En halua kuolla katkeruuteen ja menetettyihin mahdollisuuksiin. Voin sanoa ainakin yrittäneeni. Vittu, että se tuntuu hyvältä ja vapauttavalta. Melkein voisin suositella. Huominenhan on jo tänään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (6)

Vierailija

UPEAA! Aivan mahtavaa!

"Rohkeus ei oo sitä ettei pelota
Vaan et uskaltaa hyppää vaik ei tiedä selviikö elossa" (Cheek: Äärirajoille)

Lämpimästi tervetuloa hypänneiden joukkoon :)

Annamari Ö

Taidan lainata itselleni voimalauseekseni sinulta seuraavan: " En halua kuolla katkeruuteen ja menetettyihin tilaisuuksiin. " Tänään tämä osui ja upposi minuun. Onnea uuteen suuntaan!

Ero, työpaikan vaihto ja hylkä...

Kiitti! :) jaksaa taas mennä kohti pelkojaan. Kiitos Kiitos Kiitos

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen Mies. 40. Nimeksi he antoivat Sami Minkkinen. Hyvä nimi. Kirjailen kokemuksia parisuhteesta. En pysty pitämään sisälläni. Pursuavat yli.

Seuraa somessa
Facebook

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat