Katsoako puolillaan olevaa vesilasia puoliksi tyhjänä vai puoliksi täytenä? Tämä on se kulunut esimerkki siihen, että katsooko elämää optimistin vain pessimistin silmin. Parisuhteen alku on orgastista aikaa. Siinä puolillaan oleva lasi näyttäytyy himonpunaisten silmälasien läpi jopa läikkyen yli. Siinä vaiheessa ei tule keskittyneeksi muuhun kuin että pääsee juomaan lasin nopeaksi tyhjäksi, koska juomisen jälkeen se täyttyy hetkessä taas äärimmilleen. Uusi rakastettu näyttäytyy kauniimpana tai komeampana kuin kokonainen maailma siinä ympärillä.

Luin rakastumisesta mielenkiintoisen artikkelin. Siinä psykologian ja neurobiologian tutkija Anna Machin Oxforin yliopistosta sanoo, että rakastuminen kahden ihmisen välillä tapahtuu vasta noin kahden vuoden päästä tapaamisesta. Siihen asti kyse on ihastumisesta ja himosta. Hän oli mukana tutkimuksessa, jossa haettiin selitystä sille, miksi ulkonäkö näyttää olevan yhteydessä ensisilmäyksellä rakastumisen tunteeseen. Kyse on ehkä psykologian tuntemasta sädekehävaikutuksesta: kun näemme ihmisestä yhden positiivisen asian, tässä tapauksessa ulkonäön, kuvittelemme hänelle myös muita positiivisia ominaisuuksia.

Tutkimus ei kursastele lopputulemillaan. Ihminen ihastuu aluksi toisen ihmisen fyysisiin piirteisiin ja jos ajan myötä ihmisestä kuoriutuu esille niitä parisuhteen kannalta ratkaisevampia seikkoja kuten, että kohtelee toista hyvin ja kunnioittavasti niin ihastumisen on mahdollista muuttua rakastumiseksi ja pitkään yhteiseen suhteeseen. Kyllähän sitä voi hullaantua toisen ihmisen upeasta ulkonäöstä, mutta ei se paljon lohduta jos kiiltävän ulkokuoren sisällä asuu mulkku ihminen. Pelkkä hyvältä näyttäminen ei pitkälle kanna.

Olen miettinyt tuota vesilasivertausta sen vuoksi, koska ihmettelen, että missä kohtaa parisuhteessa rakastettunsa alkaa nähdä enemmän puoliksi tyhjänä kuin puoliksi täytenä. Kyllä te tiedätte, mistä puhun. Tulee se vaihe, jolloin ne rakastetun ”huonot puolet” otetaan enemmän esille kuin ne hyvät puolet. Alkaa molemminpuolinen nalkuttaminen ja vittuilu. Onko se raja juurikin siinä kohtaa, jolloin se ihastuminen loppuu ja olisi aika rakastua ja jatkaa yhdessä elämän loppuun saakka. Siinä vaiheessako sitä vasta huomaa, että ei saatana, ei tuo ulkokuori sitten kannattelekaan tätä suhdetta? Vai onko se sitä, että meille ihmisille ei mikään vain riitä? Puramme omaa epävarmuuttamme puuttumalla toisen ihmisen vikoihin ja puutteellisuuksiin.

Minä olen romantikko. Heitän roskakoriin Oxfordin yliopiston rakkaustutkimukset. Uskon rakkauteen ensi silmäyksellä. Uskon, että ensikohtaamiseen on ladattu muutakin tunteita kuin pelkää himoa. Totta kai merkittävässä roolissa on se, että tunteeko voimakasta seksuaalista vetovoimaa ihmiseensä, mutta oikean ihmisen sattuessa kohdalle, sitä voi nähdä ulkokuoren läpi sieluun saakka. Siitä eteenpäin väliä on sillä, että miten toista kohtelee. Se on sanomattakin selvää, että todella hyvin.

Sillä saa vesilasin pysymään elämän loppuun asti puoliksi täynnä ellei jopa yli läikkyvänä.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Olen Mies. 40. Nimeksi he antoivat Sami Minkkinen. Hyvä nimi. Kirjailen kokemuksia parisuhteesta. En pysty pitämään sisälläni. Pursuavat yli.

Seuraa somessa
Facebook

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat

Instagram