Poiminta

Lauantai-ilta oli ollut ihan normaali.

Olimme poikani kanssa kahden, kuten ihan tavallisestikin olimme. Kaikki oli hyvin. Todella hyvin.

Leikimme illan, luin kirjaa hänen nukkumaanmenonsa jälkeen. Menin itse nukkumaan yhdentoista aikaan illalla. Kevät teki jo tuloaan, mutta oli vielä melko pimeää iltaisin.

Ilmassa tuoksui raikkaalle.

Sunnuntaiaamuna heräsin ja halusin kuolla.

Sunnuntaiaamuna heräsin ja halusin kuolla. 

Pysähdys. 

Mitä ihmettä tämä on?

Pelkäsin, milloin poika heräisi. Kun en voinut nousta sängystä. Sydäntä puristi ja toivoin kuolevani.  En jaksanut nousta ylös. En yhtään. Laitoin hädissäni tekstiviestin pojan isälle. Tuletko hakemaan pojan? Jooko. 

Hän tuli, katsoi minua vähän oudosti. Kolmevuotias poikamme otti isää kädestä kiinni. "Mennään!"

Minä menin takaisin sänkyyni. Peiton alle. En tullut sieltä kolmeen päivään pois. Pissasin kerran sänkyyn, kun en voinut nousta sängystä. En syönyt. Itkin. En jaksanut.

Mitään.

En halunnut elää.

Mitä ihmettä tämä on?

Kaikki on niin hyvin.

Olin masentunut, ensimmäistä kertaa elämässäni.

Olin masentunut, ensimmäistä kertaa elämässäni.

En halunnut nousta. Kurkkua kuristaa ja tuntuu, että jaloissa on painot. Ei voi liikkua. Ei jaksa nousta edes tupakalle. Ei jaksa nousta edes vessaan. Ruokaa ei tee mieli. Ainut paikka missä voi olla, on sänky ja peiton alla. Kännykän laittaa kiinni. Ei vain voi ottaa vastaan yhtään mitään viestejä. Toivoo vain, että poikani isä jaksaa olla poikansa kanssa.

En halua elää. En jaksa.

 

Masennus voi iskeä silloin, kun muut asiat elämässä ovat hyvin

Kun viimein tajusin, että olen masentunut, ensimmäinen ajatukseni oli: mutta asiathan ovat todella hyvin! Poikani oli 3-vuotias ja olimme saaneet yhteisen elämämme rullaamaan. Olin yksinhuoltaja mutta lapsen isä alkoi olla yhä enemmän mukana hoitamassa lastaan. Koulussa meni hyvin ja raha-asiat alkoivat olla mallillaan.

Menin psykiatriselle sairaanhoitajalle. Kerroin elämästäni. Hänen ensimmäinen kysymyksensä tämän jälkeen oli: ja sinä ihmettelet, MIKSI olet masentunut!

Katsoin häntä ihmeissäni. Tosiaan.. olin parikymppisenä eronnut nuoruuteni tiukasta uskonyhteisöstä ja perheeni oli lähes katkaissut välinsä minuun. Olin tullut tämän jälkeen hyvin nopeasti raskaaksi, ja jäänyt vain vähän yli kaksikymppisenä yksinhuoltajaksi, ilman perheen tukea tai ilman taloudellista turvaa. Olin sen jälkeen jatkanut opiskeluani, hoitanut lastani samalla ja selvittänyt rahalliset ongelmani.

Ja minä ihmettelen, miksi olin masentunut? 

Mieli antoi viimein luvan masentua. 

Mieli antoi viimein luvan masentua. Kun lapseni ei ollut enää vauva ja muut asiat olivat hyvin ja sain jo apua lapsenhoitoon. Silloin mieli sanoi: okei, nyt voit masentua, maailmasi ei romahda ympärilläsi siihen, että et voi enää hyvin.

Jos olisin masentunut yksinhuoltajana pikkuisen vauvan kanssa. Siitähän olisi tullut aika vaikea soppa.

Mieli on jännä mekanismi. Sen opin silloin.

Masennus lamauttaa

Sain diagnoosin: keskivaikea masennus. Kuinkahan vaikea se vaikea sitten on, koska se olo, joka minulla oli, oli aivan kaamea.

En pystynyt tekemään yhtään mitään. Lopulta poikani isä tuli väkisin kotiini ja repi minut peiton alta. Oli pakko mennä, edes suihkuun.

Sain raahustettua terveyskeskukseen hakemaan apua. Minun pelastukseni oli tuo psykiatrinen sairaanhoitaja, joka ei puhunut mitään joutavia vaan tarttui härkää sarvista.

Jotain oli tehtävä. 

Keskustelu, lääkkeet ja läheisten tuki auttavat

Vaikka voi tuntua älyttömältä puhua vieraalle asioistaan, se auttaa. Se auttoi minua hahmottamaan elämäni tapahtumat ja masennukseeni johtaneet syyt. Vaikka nykytilanteeni tuolloin oli hyvä, oli menneisyydessäni paljon käsittelemättömiä asioita. Aloin ymmärtämään, että nuoruuteni ja lapsuuteni tiukka, kontrolloiva ja propagandistinenkin kasvatus vaikuttaa voimakkaasti mieleeni. Se loi pohjaa sille, että olin ja olen edelleen altis masentumaan.

Lääkkeet veivät pahimman lamautumisen tunteen pois ja pystyin vähän jo liikkumaan, syömään ja jopa puhumaan. En ollut lähellekään oma puhelias itseni, mutta jotain minusta itsestäni olin jo saanut takaisin.

Tärkeintä oli se, että poikani isä tuli ja pakotti minut jatkamaan elämääni. Poikani ei selviäisi ilman äitiään. Läheisten tuki oli korvaamatonta.

Alttius masennukseen säilyy

Tämän jälkeen olen sairastunut kerran uudelleen keskivaikeaan masennukseen ja kolmaskin kerta on ollut lähellä.

Kun masennus on kerran tullut, tulee se herkemmin myös uudelleen. Sen asian kanssa on vain opittava elämään.

Nykyään osaa tarkkailla itseään ja oireitaan. Osaa puhua läheisille, että tällainen alttius on. Voi kertoa, miten toisen tulee tai miten toinen voi toimia kun pahin masennus iskee. Voi luoda tukiverkkoja ja -keinoja, joilla selviytyä, jos masennus uusiutuu jälleen.

Masennus on sairaus. Sitä ei tarvitse hävetä.

Mutta apua kannattaa pyytää.

Ei kannata jäädä yksinään makaamaan sinne sänkyyn. Anna toisen tulla lähelle. Auttaa.

 

Lue myös tekstini siitä, miten monet eivät ymmärrä sitä, miten joskus olen allapäin.

 

Terveisin, Etä-äiti

Seuraathan jo Facebook-sivujani? 

Kommentit (2)

Eeva

Voi, miten kurjalta kuulostaa tuo kokemuksesi. Onneksi olet päässyt eteenpäin. Onneksi sait apua. Oman elämäntaakkansa painoa ei helposti huomaa, kun siihen on kasvanut ja tottunut. Ennen kuin tulee romahdus.

Oletko kirjoittanut jossain enemmän noista lapsuusajoistasi?

Etä-äiti
Liittynyt10.5.2017

Kiitos Eeva. En ole, sille olisi ihan oma bloginsa aiheellinen, kaikkeen ei riitä rahkeet!
Masennus tulee kyllä välillä tosi yllättäen!

Terveisin, Etä-äiti

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2018
Huhtikuu
Tammikuu
2017

Kategoriat