Viimeisimmästä (ja toivottavasti viimeisestä) erostani on nyt tasan vuosi. Vuoteen on mahtunut hyvin paljon. Mitä minulle kuuluu nyt?

Onhan tähän vuoteen mahtunut paljon surua, yksinäisyyttä ja ahdistustakin. Joskus olen kuullut, että eron käsittelyyn menee vähimmillään vuosi, ja se taitaa olla totta. Menee aikaa käydä läpi ne pettymyksen, surun, ahdistuksen, vapauden, epäilyn, vihan ja ilon tunteiden tunneskaalat.

Olen rakastunut häneen uudelleen, olemme tulleet ystäviksi, olen käsitellyt paljon erojani ja erojen anatomiaa, tunnustellut sitä, mitä minä haluan. Olen myös miettinyt, voiko minusta koskaan tulla uusperheen äitiä, haluanko sellaista ja jos en, onko mahdollista aloittaakaan seurustelua kenenkään kanssa.

Joskus yksinäiset hetket sattuu ihan helvetisti.

En voi sanoa, että aina olisin onnellinen. Joskus yksinäiset hetket sattuu ihan helvetisti. Olisi ihanaa, että olisi joku, jolle jakaa elämän vaikeat asiat. Joka sanoisi, että rakastan sua ja tästä selvitään. 

Useimmiten kuitenkin olen jo onnellinen. Olen löytänyt ilon yksinelosta ja olen saanut aikaa itselleni. Miettiä, mitä MINÄ haluan. Ja nyt ei enää olekaan mitään hinkua päästä parisuhteeseen. Joskus tuntuu jopa että joutuisi, jos sellainen kohdalle tulisi. Niin hyvin olen elämäni saanut järjestettyä itselleni ja yksin.

Parisuhde ei ole asia, jonka haluan määrittävän onnellisuuteni tai sitä, onko elämäni hyvin vai huonosti.

Parisuhde ei ole asia, jonka haluan määrittävän onnellisuuteni tai sitä, onko elämäni hyvin vai huonosti. Sellainen lisäisi parisuhteelle ihan tarpeetonta painolastia. Haluan olla onnellinen yksin. Sitten olen valmis johonkin uuteen, jos haluan.

Olen oppinut, että olen paljon arvoinen. En halua tyytyä vähään tai tyydyttäväänkään, koska ei ole pakko. En tarvitse kumppania, jotta elämäni olisi täyttä. Jos joskus vielä rakastun, on se lisä hyvään elämääni, täydennystä ja ekstraa. Sellaisena hyvän parisuhteen näenkin. 

Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä enemmän myös tavallaan pelkään, etten enää edes halua ketään rikkomaan tätä tasapainoa, jonka viimein olen löytänyt. Miksi haluaisin? Sehän olisi vallan typerääkin ehkä.

Ja toisaalta tiedän, että jos se JOKU vastaan tulee, ei siinä kysellä, onko tämä viisasta vai ei.

Ja toisaalta tiedän, että jos se JOKU vastaan tulee, ei siinä kysellä, onko tämä viisasta vai ei. Sitten sen taas tietää.

Tähän luotan.

Mutta juuri nyt hyvin voidaan ja elelen onnellista sinkkukesää!

Terkut, Helka

Tästä Facebookiini

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön Helka Belt (@etaaiti) jakama julkaisu

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kirjoittaja: Helka Belt

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
Syyskuu
Huhtikuu
Tammikuu
2017