Kirjoitin vähän aikaa sitten ulkopuolisuuden tunteesta. Miten en ole lapseni arjessa mukana. Mutta tuo ulkopuolisuuden tunne seuraa minua myös minne tahansa kuljenkin. Varsinkin sinne, kun osallistun johonkin etälapseni koulutapahtumaan.

Vaikkapa nyt vanhempainillat. Lähi-isä hoitaa ne yleensä, asuuhan hän alle kilometrin päässä lapsemme koulusta ja hoitaa lapsen arki- ja kouluasiat. Mutta joskus haluan mennä itsekin tai isä pyytää minua menemään, jos ei itse pääse. Astelen hiljaa kurkistellen luokkahuoneeseen. Muut vanhemmat juttelevat vilkkaasti keskenään. He näyttävät jo asettuneen pitkän aikaa sitten paikoilleen. Olenko jotenkin myöhässä? Kuuluuko näihin tulla kuinka paljon aikaisemmin paikalle? Puheensorina täyttää huoneen. "Moi", sanon hiljaa, etsin poikani pulpettia. Pitääkö vanhempien siis istua oman lapsensa pulpettipenkille näissä tilaisuuksissa?

Muut vanhemmat katsovat minua. Kummastus näkyy heidän silmistään. Kukas tuo on? Esittelen itseni. "Ahaa..", kuuluu sieltä täältä. Katseet. Ai tämä on se etä-äiti. Hävettää. Ei saisi, mutta hävettää silti. Olen kummajainen. Oikeasti olen todella sosiaalinen ja puhelias, räväkkä ihminen. Tuo luokkahuone kuitenkin tappaa minusta sen. En kuulu joukkoon. Kuuntelen hiljaa opettajan puhetta. Luokkaretkirahastoon oli tullut paljon tuottoja. Kiitos monista vastauksista.

Mistä vastauksista? En ole kuullut kysymystäkään. Ahaa, nyt viiden vuoden päästä koulun alkamisesta kuulen, että on vanhempien sähköpostilistakin. En kuulu siihen. Mitähän kaikkea minulla on mennyt ohi? Kyyneleet pyrkivät esiin, itku kuristaa kurkkua. "Anteeksi, minun pitääkin lähteä..", soperran. Laitan viestiä lähi-isälle: kaikki meni ihan ok, ei mitään uutta.

 

"En kuulu joukkoon."

 

Tai sitten koulun kevät- ja joulujuhlat. Matkustan pitkän matkan, olen herännyt aamukuudelta, että joudan paikalle ajoissa. Juhlasalissa kuhisee. Katselen ympärilleni; mihinhän sitä istuisi. Näenkin poikani isän ja hänen naisystävänsä. He juttelevat innokkaasti jonkun toisen pariskunnan kanssa. Istun oven viereen. Katselen ylpeänä, kun poikani esiintyy. Hän vilkuttaa iloisena isälleen ja äitipuolelleen. Poikani ei näe minua. Laitan myöhemmin tekstarin. "Olen ylpeä sinusta". "Kiva kun sinäkin tulit", poika vastaa. Tietenkin tulin. Mikä muu paikka olisi tärkeämpi?

Mutta en minä kuulu tuohon joukkoon. Ulkopuolisuuden tunne riippuu painavana yläpuolellani ja tukehduttaa. Kuulun poikani elämään mutta en kuitenkaan kuulu. Identiteetti on vähän hukassa. Onneksi hän on minun luonani juuri minun poikani. Ei ole ulkopuolisia arvostelemassa.

Hänen yläkoulunsa alkaa syksyllä. Nyt aion osallistua enemmän, olla oikein osallistuva äiti. Yläkoulu onneksi on vähän erilainen kuin alakoulu. Ehkä vanhempienkin ryhmä on jotenkin erilainen. Mutta ainiin, samat vanhemmathan siellä ovat kuin alakoulussakin, useat nuoret jatkavat samalla luokalla poikani kanssa kuin alakoulussakin. Olenko silloinkin vanhempainilloissa se etä-äiti, muista erilainen? Vanhempainiltojen musta lammas.

Etä-äiti

Seuraathan jo facebook-sivujani?

Kommentit (5)

Vierailija

Hyvä kirjoitus. Samanlaiset fiilikset on varmaan useilla etävanhemmilla, sukupuoleen katsomatta.

Etä-äiti
Liittynyt10.5.2017

Hei ja kiitos kommentistasi. Varmasti näin. Facebook-sivujeni puolella vastasin vähän samanaiheiseen kommenttiin, että usein kuitenkin isät ei ehkä niin tunteella suhtaudu asioihin, voi toki olla kysymys siitäkin, että naiset voivat ottaa herkemmin lähelle nämä vanhemmuusasiat. Ja aivan varmasti olen sitä mieltä, ettei etäisää kummeksuta yhtä paljon kuin etä-äitejä. Ehkä tulevaisuudessa asiat muuttuvat. En ikinä ole tarkoittanut, että etä-äitiydestä pitäis tehdä jotain ihannoitavaa, mutta olen esiintuonut sitä näkökulmaa, että miksi etä-äiteihin noin laajalla skaalalla suhtaudutaan täysin eritavalla kuin etäisiin.

Terveisin, Etä-äiti

Jyllannin suomineito
Liittynyt2.5.2017

Minua kosketti kirjoituksesi. Koska sinun tilanteesi on jokaisen äidin syvin pelko. Ja silti se on sinulle arkea. Olet välittävä ja rakastava. :)

Med venlig hilsen, Terhi.

Vierailija

Rakkahin Etä-äiti, et tiedä, millaista menoa lastesi luokkakavereitten ulospäin normiperheiltä näyttävissä perheissä on. Voi ne mustat lampaat ja kummajaiset olla siellä, koskaan ei tiedä. Nyt pois itkut ja annat sähköpostiosoitteesi vanhempien listaan ja pyydät Wilmaan tunnukset, jossei Wilmasta ole sovittu toisin. <3

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2018
Huhtikuu
Tammikuu
2017