Isät ja äidit. Ilman etuliitteitä. Kaikki tasaveroisia, eron jälkeen kuten ennenkin eroa olivat. Eikö niin?

Ehkä täydellisessä maailmassa.

Olen blogillani koettanut suureen ääneen tuoda esille sitä mielipidettäni, että isät ja äidit ovat vain ihan vanhempia. Ihan ilman etuliitteitä. Vaikka itsekin puhun itsestäni etä-äitinä, olen kuitenkin painottanut, että vanhemmat ovat tasaveroisia lapsiinsa liittyvissä asioissa. Mutta käytännössä ja käytännöissä näin ei valitettavasti ole.

Lapsenhylkääjä-caseni osoitti tämän vertaansa vailla olevalla rajuudella. Minua haukuttiin lapsenhylkääjäksi, koska olen etä-äiti. Nyt: kuinka moni etäisä on kuullut olevansa lapsenhylkääjä? Toki ON tilanteita, joissa toinen vanhempi hylkää lapsensa eron jälkeen ja lähtee elämään täysin uutta elämää irrallaan edellisestä elämästään. Mutta noin yleisesti ja useimmissa tapauksissa näin ei onneksi ole. 

"Vanhemmat ovat tasaveroisia lapsiinsa liittyvissä asioissa."

Hassua on, että useimmat etä-äidit ja lähi-isät itse näkevät tilanteensa erittäin normaaliksi ja jopa arkiseksi. Eivät he ole kummallisuuksia, heidän perheensä on ihan tavallinen perhe, eroperhe kylläkin, muttei mitenkään erikoinen. Ulkopuolisten ja muiden silmiin tilanne vaikuttaa omituiselta ja tällainen uuden ja erilaisen kohtaaminen aiheuttaa arvostelua ja kummastelua. Harvoin kuitenkaan uskalletaan kysymään asti tulla, että mitenkäs teidän tilanne oikein on tällainen.

  • Kyllä lapset kuuluvat äitinsä luokse asumaan. Miksi?
  • Ei ole luonnollista, että isä on lähi-isä ja äiti elää elämäänsä lapsista erillään. Miksi se on luonnottomampaa kuin jos äiti on lähivanhempi?
  • Äiti saa lähivanhemmuuden lähestulkoon aina, jos vain näin haluaa. Isällä ei tällöin ole paljon sanomista asiaan. Miksi?
  • Etä-äidit tuntevat useammin syyllisyyttä etävanhemmuudestaan kuin etäisät. Miksi?
  • Etä-äidit kohtaavat useammin arvostelua siitä, että lapset asuvat muualla. Miksi?
  • Useat lähiäidit sanovat, etteivät kyllä antaisi lapsiaan isälle, jos ero tulisi. He eivät ajattele, että isä olisi tasaveroinen tilanteessa, jossa lapsien asumista käsitellään. Miksi?
  • Useat äidit olettavat suoraan, että erossa lapset tulevat tietenkin heille. Miksei isä saa olettaa samalla tavalla?
  • Useat isät eivät uskalla edes tuoda esille, että he haluaisivat olla lähivanhempia. Miksi näin on?
  • Isät eivät usein sano ääneen ainakaan, että heilläkin on todella kova ikävä lapsiaan, jotka asuvat äitinsä luona. Miksi?

Tässä vain muutamia esimerkkejä nostoksi siitä, että tasavertainen vanhemmuus ei ole vielä lähelläkään toteutumista yhteiskunnassamme. Lakipykälät ehkä ovatkin jo tasaveroisia molemmille, mutta yleinen ilmapiiri ja käsitys vanhemmuudesta on kaukana tasaveroisuudesta.

"Uuden ja erilaisen kohtaaminen aiheuttaa arvostelua ja kummastelua."

Tuon minulle tapahtuneen tapahtuman jälkeen olen pohtinut entistä kuumemmin tätä kysymystä. Koin tulleeni todella väärin kohdelluksi ja vielä julkisella paikalla lasteni nähden. Tämä tapahtuma korostaa rajulla ja kolkollakin tavalla, miten me etä-äidit olemme edelleen kummallisuuksia monien mielestä.

 

Lue lisää kirjoituksiani tästä aiheesta:

Lähi-isä: tavallisia mekin olemme

Etä-äidit, yhteiskunnan outolinnut

Vanhempainiltojen mustalammas

Etäisä: systeemi ei ole neutraali

Etä-äidit yhteiskunnan omituisuuksina

 

Terveisin, Etä-äiti

Seuraathan jo facebook-sivujani?

Kommentit (2)

Vierailija

Hoe vain itsellesi noin, jos se helpottaa. Mutta lapsen ja äidin biologinen side on erilainen kuin lapsen ja isän. Pikkulapsi tarvitsee vaistomaisesti äitiään, haistaa maidon jo kaukaa ja ahdistuu erosta. Elämäsi on ollut parisuhteessa epäonnistumisia yksi toisensa jälkeen. Se ei ole esimerkillinen blogin aihe. Se ei ole mikään ylevä sanoma, joka muuttaa asenteita ja maailmaa. Se on vain surullinen tarina siitä, kuinka rikkinäinen lapsi kasvoi rikkinäiseksi aikuiseksi ja kasvattaa seuraavan sukupolven rikkinäisiä lapsia. Äitiyden tärkein piirre on se, että on läsnä. Että hoivaa ja on läsnä. Se on oman hyvinvoinnin uhraamista useaksi vuodeksi. Se ei ole aina "hyvää fiilistä", intohimoa, polttavaa parisuhdehuumaa tai itsensä toteuttamista. Se on puolustuskyvyttömän olennon valmistamista tulevaan. Se on äidin tärkein tehtävä. Mutta sinä haluat luulla muuta. Että vuoroviikoin riittää. Ei riitä. Ja puhun kokemuksesta (sen vuoroviikkolapsen äänellä). Olisivatpa vanhempani olleet epäitsekkäämpiä ja kypsempiä. Mutta eivät olleet ja minä kärsin. Se ei ole äidilleni mikään ylpeyden aihe, eikä pitäisi olla sinullekaan.

Etä-äiti
Liittynyt10.5.2017

Hei Vierailija! Kiitos pohdinnastasi! Ero on aina raskas kokemus koko perheelle, tiedän sen toki itsekin, eroperheen lapsena ja itse eronneena. On tärkeää, että jokainen perhe löytää itselleen kokonaisuutena parhaiten toimivan ratkaisun, silloin lapsillakin on mahdollisuus kasvaa onnellisiksi. Meidän perheelle tämä oli paras ratkaisu. Harmi kuulla, että oma kokemuksesi vuorovanhemmuudesta on kivulias. Voimia meille kaikille, kaikissa perhemuodoissa! Tärkeintä on kuitenkin nähdä, että lapset voivat hyvin, eikö niin!

Terveisin, Etä-äiti

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
Huhtikuu
Tammikuu
2017