Kirjoitettu 2.5.2017

Varsin kylmän sään kautta astuimme toukokuuhun. Sääkin yhtäkkiä lämpeni ja toukokuu tietää aina yhtä asiaa takuuvarmasti. Äitienpäivä lähenee. Jippii! Yksi päivä meitä varten. Olemme hemmoteltuja. Saamme kahvin sänkyyn. Suloiset lasten tekemät paketit odottavat meitä sängyn vierellä. Pikku kätöset halaavat. "Onnea äiti."

Täydellisessä maailmassa. Tai ei edes niin täydellisessä. Mutta maailmassa, jossa lapset ovat kotona, ja jos hyvä onni on lykästänyt, puolisokin tai puolison puolikas pyörii nurkissa ja keittää aamukahvit äidille, joka on ansainnut tämän yhden päivän vuodessa viettää ihan ikiomaa päivää. Venytellä rauhassa aamulla sängyssä kun muu perhe on tehnyt aamupalan. Isompi lapsi ehkä käynyt keräämässä kukkiakin lähiniityltä kahvipöytään. Lööpit hehkuttavat kaikenlaisia erilaisia äitejä. Mainokset ovat täynnä lahjavinkkejä äideille.


"Äitienpäivä voi olla myös surullinen. Se vuoden surullisin päivä."


Äitienpäivä voi olla myös surullinen. Se vuoden surullisin päivä. Se voi muistuttaa meitä siitä, että lapsemme ovat jossain muualla. Ehkä olet pyytänyt heitä luoksesi, mutta lähivanhempi ei ole tähän suostunut. Ehkä he asuvat liian kaukana. Ehkä syy on joku muu. Ikävä ja suru voi olla suuri tällaisena päivänä, jollon juhlistetaan äitejä. Ehkä mieleen voi hiipiä ajatus; ansaitsemmeko edes viettää tätä päivää? Olemman vain etä-äitejä.


Minäkin mietin viime vuonna näin. Vielä lauantai-iltana olin suruinen. Ehkä vähän itsesäälinenkin. Täällä minä olin yksinäni pienessä asunnossani äitienpäivän aattona ja lapseni olivat jossain muualla. Mutta sitten ajattelin. Vaikka kukaan muu ei tätä päivää minulle järjestä, minä voin sen itselleni järjestää. Minä ansaitsen sen. Lapseni ansaitsevat olla äitinsä kanssa äitienpäivänä. Kyllä. En jää kierimään itsesäälissä. Soitin etälapselleni. Tottakai, hän sanoi. Kyllä hän haluaa nähdä äitiä äitienpäivänä. Soitin kuopukseni isälle, voisinko käydä katsomassa poikaa siellä. Sekin kävi.

"Vaikka kukaan muu ei tätä päivää minulle järjestä, minä voin sen itselleni järjestää. Minä ansaitsen sen."

Äitienpäivä oli oikein onnistunut. Pienempi oli askarrellut päiväkotitätien avulla äitienpäiväkortinkin. Lapseni isä oli ostanut jopa muumimukin minulle (olen intohimoinen muumimuki-keräilijä). Kävin vanhemman poikani kanssa syömässä Helsingissä ja kävelimme Kaivopuistossa. Ilmakin oli mitä kaunein.

Illalla kotona muutama ilonkyynel vierähti poskelle. Olin saanut olla tänäkin päivänä äiti. Maailman paras lapsilleni. Tämä oli minun päiväni.

Äitienpäivä lähestyy. Sitä ei voi estää, se tulee sieltä vaikka kuinka haluaisit piiloutua siltä. Pystytkö itse tekemään siitä kivan? Kivan juuri itsellesi? Jos ei ihan sitä parasta juhlapäivää, kuitenkin mukavan?

Niin. Äitienpäivä lähestyy. Tehdään siitä hyvä itsellemme, lapsillemme ja läheisillemme. Asenne ratkaisee paljon. Muista. Et ole yksin. On muita, jotka ymmärtävät. Se lohduttaa minua usein.

Rakkaudella, Etä-äiti

Kommentit (1)

Ensimmäinen etä-äitipäivä

Tämä oli vuoden takainen tekstisi,mutta niin koskettavan ajankohtainen.
Olen suunnitellut kerääväni itselleni kukkaset ja onnitella itseäni. Olen äiti vaikka nimikkeellä "etä" ja yksin.
💟

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
Huhtikuu
Tammikuu
2017