Kun on suuret unelmat, että tänä vuonna kaikki muuttuu. Että minä riitän, minä osaan, minä voin olla se tuki ja turva.

Mutta kun ei osaakaan. Kun unelmat murskautuvat. Kun onkin vain äiti, jonka luona käydään silloin tällöin. Kun ymmärtää, miten se toinen on se kallio, tuki, turva, rauha, koti, lähempi. Lähivanhempi. Se, keneen turvaudutaan hädän keskellä, kenen koti tuntuu omalta kodilta.

Kun minä en ole. Se sattuu syvältä. Se itkettää. Itken tyhjässä kodissani kaapit täynnä ruokaa ja sydän täynnä rakkautta, mutta ketään ei tule.

Joskus tuntee olevansa niin etäällä, etä, etä-äiti, turha, huono, riittämätön. Joskus tekisi mieli suuttua, huutaa, raivota, itkeä, saada itsensä näkyväksi ja kuulluksi. Tuleeko hän, kuuleeko kukaan?

Voisinpa kelata ajan taakse päin niihin vuosiin, meidän vuosiimme, kun kaikki oli vielä hyvin. Kun minulla oli vielä sinut luonani, en ollut yksin, en huutanut yöhön ikävääni. 

Mitä kävi, mitä kävi, miksi, en ymmärrä vaikka pakko ymmärtää. Haluaisin sinut vain luokseni takaisin. Silloin mahduit syliini, nyt olet jo isompi kuin minä koskaan tulen olemaan. Mutta olet silti minun pieni poika. Muistan sinut vielä vauvana, minun omanani, tuoksuvana. Meillä oli se kaikki.

Muistot.

Minä odotan ja olen täällä, mutta usein olen yksin. Pian olet jo aikuinen, muistatko silloin minua? Olenko minä ollut äiti, olenko ollut riittävä, hyvä, tarpeeksi? Missä epäonnistuin, vai onnistuinko, osasinko?

Itkettää.

Tämä on vaikeaa. Liian vaikeaa. Loppuisiko tämä jo?

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 

Äh mä unohdin, mikä päivä tänään on. Se päivä, kun ei kannata tätä somea aukaistakaan. Kun koko hemmetin maailma täyttyy koulunlopetuskuvista ja onnellisista perheistä. Yksi päivistä, kun tunnen jonkun menetyksen tunteen, josta en oikein saa edes kiinni. Ehkä menetetyn perheen, parisuhteen, läheisyyden. Tunnen olevani todellinen etä tänään. Poikani on jo iso ja ei edes kaipaa vanhempia koulunlopetukseen, Mutta muistan ne kaikki vuodet kun olin muukalainen perheiden joukossa. Se tunne jää syvälle. Sinä, joka avasit somen ja tunnet saman muukalaisuuden. Toivottavasti saat voimaa tästä päivityksestä. Et ole yksin 💙 minä ymmärrän 🧡olet hyvä vanhempi 💗 hali 💕💞 #etääiti #vauvafiblogit #eroperhe #yksinäisyys #sinkku #sinkkuäiti #etävanhemmuus #lauantai #koulutloppuu #bloggaaja @meidanperhelehti @vauvalehti

Henkilön Helka Belt (@etaaiti) jakama julkaisu

Lue myös:
Ei se vuoroviikkoisuus toiminutkaan
Riittämättömyys, suru, tuska
Vaikein hetkeni etä-äitinä

Terveisin, Helka

Facebook

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Yh äiti
2/2 | 

Se on etävanhemman rooli, eikö siitä ole niin helppo päästä, jos toinen vanhempi on jo vuosia ollut se tuli ja turva. Olemalla etävanhempi sinä kuitenkin mahdollistat sen että se toinen voi olla lähivanhempi. ♥️ Mielestäni tämä malli on parempi kuin vuoroviikkovanhemmuus. Pääasia on että lapsesi asiat ovat kunnossa. Sinä olet osaltasi mahdollistanut sen. (Itse olen etävanhemmalle tosi kiitollinen siitä että saan olla lähi-! 😍) Ole siis armollinen itsellesi, nauti lapsivapaista, keskity hyvään! 💖

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kirjoittaja: Helka Belt

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
Syyskuu
Huhtikuu
Tammikuu
2017