Ensimmäistä kertaa – aika yllättäenkin vasta nyt–  jouduin melko aggressiivisen ja pelottavankin somehyökkäyksen kohteeksi. Siinä minuun kohdistui vihaa, uhkailua ja mustamaalaamista. 

Minuun kohdistui vihaa, uhkailua ja mustamaalaamista. 

Somehyökkäyksellä tässä tarkoitan messenger-viesteillä minulle kirjoitettuja, muutamassa fb-ryhmässä kerrottuja ja muille ihmisille somessa sanottuja ilkeitä kommentteja minusta. Sain viestiboxiini jopa niin aggressiivisia viestejä, että vähän säikähdin, varsinkin, kun myös kotirauhaani uhattiin sanallisesti. Vaikka käytännössä ja toivottavasti tämä on minuun vain somessa kohdistuvaa vihaa, ei tosielämässä realisoituvia tekoja, hetkesi tällainen pelästytti. 

En millään jaksa uskoa, että somen ulkopuolella saisin samanlaista ryöppyä päälleni. Vaikka olen aktiivinen monissa fb-ryhmissä ja kirjoitan julkista blogia, harvat somessaolijat kuitenkaan tuntevat minua hyvin. Tavallisessa elämässä somehyökkääjillä tuskin olisi mitään sanottavaa minulle.


Jouduin somessa ryöpytykseen.

Kun kommunikoidaan kirjoittamalla eri ryhmissä ja yksityisviesteillä, häviävät kanssakäymisestä eleet, äänenpainot ja jopa yleiset käyttäytymisnormit.

Muuttaako some meidät aggressiivisiksi? Kun kommunikoidaan kirjoittamalla eri ryhmissä ja yksityisviesteillä, häviävät ihmisten välisestä kanssakäymisestä eleet, äänenpainot ja näköjään jopa yleiset käyttäytymisnormit. Olen useasti törmännyt Facebookin ryhmissä hyvin vihamieliseenkin kirjoitteluun, jopa herjaamiseen, syyttelyyn, ivaan ja naureskeluun. Joskus se on erittäin silmiinpistävää. Kuinkahan moni oikeassa elämässä käyttäytyisi niin huonosti kuin somessa?

Tämä kaikki koskettaa myös minua. Huomaan olevani somessa provosoivampi ja kärkkäämpi kuin livenä. Välillä minua kuvaillaan somekäyttäytymiseni perusteella sellaiseksi, etten tunnista kuvauksesta itseäni. Miksi some saa meistä omituisia piirteitä esiin?

Huomaan olevani somessa provosoivampi ja kärkkäämpi kuin livenä.

Kun tämä somehyökkäys minua kohtaan alkoi, olin ihmeissäni. Ihanko todella minulle kirjoitettiin tuollaisia viestejä? Sanoisivatko he livenä minulle noin? Kun monissa isoissa fb-ryhmissä keskustelu on kärkästä ja syyttelevääkin, niin en mitenkään usko, että kaikki nuo fb-ryhmien jäsenet tosielämässä olisivat näin oudosti käyttäytyviä. Siksi tällainen somekäyttäytyminen on hyvin hämmentävää.

Ehdotukseni onkin, että ennenkuin sanomme somessa mitään, miettisimme, sanoisimmeko saman livenä. Olisimmeko yhtä kärkkäitä ja hyökkääviä? Tällöin somessakin käyttäytyminen voisi muuttua asiallisemmaksi.

Toivon, ettemme ole sellaisia, joita somepersoonamme välillä ovat. Palautetta ja kommentteja saa ja pitääkin antaa, mutta millä tavalla sen tekee, on tärkeää. Ja tosielämässä ja livenä saadut palautteet ovat kaikkein parhaimpia ja vaikuttavimpia. 

Lue myös:
Näin valehtelen somessa
Bloggari Elämältä kaiken sain kirjoitti blogikiusaamisesta

Uskalletaan olla omia itsejämme somessakin. Ja varsinkin sen ulkopuolella.

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (1)

jermu75
2/1 | 

Mikä sun mielestä tekee somesta niin todellisen, että sielä käytävä kommunikaatio koetaan reaalimaailman jatkeeksi? Lienee sanomattakin selvää, ettei kukaan ihminen heijasta internetissä todellista persoonaansa. Mun mielestä parempi jättää trollit omaan arvoonsa.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kirjoittaja: Helka Belt

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
Syyskuu
Huhtikuu
Tammikuu
2017