Vaikka tässä ollaankin äiti-ihmisiä ja monet asiat ovat elämässä hyvin, tulee välillä mieleen. Että olisihan tätä elämää kiva jakaa jonkun toisen kanssa. Varsinkin, kun kesä on tulossa ja kaikkea kivaa voisi tehdä yhdessä jonkun tärkeän kanssa.  Vaikka arki onkin todella täyttä ihan näin taaperon vuoroviikkoäitinä, teinin etä-äitinä ja työkuviot ovat mallillaan ja uusi kotikin jo odottaa nurkan takana, silti välillä tuntuu, että puuttuuko tästä jotain?

Mutta. Tässä on kovasti ongelmia. Ei välttämättä, mutta teoreettinen lähtökohta on hieman kimurantti. Minulla ainakin. Uskon, että monet sinkkuäidit voivat yhtyä näihin pohdintoihini.

Jos ehtii, jaksaa ja haluaa sekä viitsii alkaa miettimään treffailua, herää kysymys: Mistä ikinä löytää ketään? Kaikki oman ikäiset mahdolliset seurustelukumppanit kun ovat jo varattuja; ainakin ne mukavat. Yli kolmenkymmenen ylittäneenä usein ihmisillä nyt on koti ja perhe jo niin sanotusti hankittuna. Ei sitä niin vain löydä vapaita ihmisiä, keiden kanssa voisi kuvitella lähtevänsä ulos.

Tietenkin on muitakin eronneita tai ihmisiä, keillä ei ole seurustelukumppania; en minä yksin tässä tilanteessa ole. Mutta jos nyt sattuu löytämään jonkun ja alkaa yhteinen elämä, ei SEKÄÄN ole mitenkään yksinkertaista. On monimutkaiset uusperhekuviot lasten riitelyineen ja auktoriteettiongelmineen, on kiukkuiset tai muutoin vain hankalat eksät, jotka voivat vaikeuttaa uutta seurustelukuviota paljonkin niin halutessaan ja sitten on tietenkin lapset. Jos kummallakin vielä sattuu olemaan lapsia edellisestä suhteesta tai suhteista, voi yhteisen treffailuajan löytäminen olla todella haasteellista. Jos toisella on lapsivapaa, mikä on todennäköisyys, että toisellakin on?

 

Etä-äitiys on joillekin mahdollisille kumppaneille sitten kynnyskysymys, näköjään. Jonka yli ei pääse.

 

Mutta ei nyt mennä edes sinne asti vielä. Mietitään ensin sitä, että nyt sitten lähtee tuonne treffimarkkinoille etsimään sitä elämän seuraavaa viimeistä rakkautta. Siellä markkinoilla minun elämäni tähänastinen CV on vähän monimutkainen..ja kun on vielä tämä, että on lapsia kahden eri miehen kanssa. On kahdet eri hoitojärjestelyt, kaksi eri miestä eri systeemeineen ja toimintatapoineen, on kaksi lasta, joita hoitaa. Ja etä-äitinä voin sanoa muuten tämän: jotkut kauhistuvat. Herra JUMALA, oletko sinä ETÄ-ÄITI! Jotenkin he olettavat heti, että minussa on jotain vikaa, jos en kerta voi lastanikaan hoitaa, en varmasti onnistu suhteessakaan. Joskus ei ehdi edes selittämään enempää kun ovi sulkeutuu. Etä-äitiys on joillekin mahdollisille kumppaneille sitten kynnyskysymys, näköjään. Jonka yli ei pääse.

 

"Sitten on vielä tämä, että on lapsia kahden eri miehen kanssa."

 

Välillä leimaa kyllä itsensäkin jo epäonnistujaksi. Kaikilla muilla tuntuu menevän paremmin, mikähän ihme minussa nyt oikein on vikana? On jo omasta mielestäänkin ikuinen yh-sinkku ja totaaliluuserietä-äiti. Jihuu! Olen varmasti kovaa kamaa sinkkujen silmissä. Tai sitten en. Kun parisuhdemarkkinoilla pyörii jo liiaksikin kauniita, nuoria, lapsettomia sinkkunaisia, joiden elämän päämäärä on näyttää ärsyttävän hyviltä ja freesseiltä, ei tämä minun henkilökohtaisen elämäni CV ihan se kaikkein kiinnostavin ja houkuttelevin ole.

 

"Ei tämä minun henkilökohtaisen elämäni CV ihan se kaikkein kiinnostavin ja houkuttelevin ole."

 

Joskus sitä ajattelee, ettei kannata edes yrittää. Arkielämän tasapainottaminen kahden lapsen, kahden eri ex-miehen ja heidän tuomien kuvioiden kanssa on jo sinällään ihan tarpeeksi. Miten tähän vielä jonkun kolmannen voi ottaa pyörimään mukaan? Näen jo silmissäni tulevaisuuden tilanteen, jossa kaikki tapaavat. Hei, tässä on eksä numero 1 ja lapseni a isä. Moikka, tässä on puolestaan eksä numero 2, lapseni b isä. Tässä on nyksä numero 3, meillä ei ole yhteisiä lapsia. Vielä. Joo. Ei. Ehkä..

Saattaa olla, että tovinen vierähtää, ennenkuin minun parisuhde-CV:hen tulee uutta kirjoitettavaa. Vai mihin voisi tuon CV:n lähettää? Missä olisi se paikka, jossa se nousisi muiden joukosta parhaimmaksi vaihtoehdoksi? Eihän se kovin vetoava ole, mutta se on kuitenkin se aito ja oikea minun ikioma ansioluetteloni. Ainakin sitä mennyttä elettyä elämää on jo takana. Onhan se sekin jo jotain!

 

"Näen jo silmissäni tulevaisuuden tilanteen, jossa kaikki tapaavat. Hei, tässä on eksä numero 1 ja lapseni a isä. Moikka, tässä on puolestaan eksä numero 2, lapseni b isä. Tässä on nyksä numero 3, meillä ei ole yhteisiä lapsia. Vielä. Joo. Ei. Ehkä.."

 

No mutta. En minä nyt kuitenkaan mitään kirvestä kaivoon tässä ole heittämässä. Kesä tulossa ihanassa uudessa kodissa ja maailman ihanimpien lapsien ja ystävien kanssa. Voisi mennä paljon huonomminkin!

 

Aurinkoa viikonloppuusi, terveisin Etä-äiti

Seuraathan jo facebook-sivujani?

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2018
Huhtikuu
Tammikuu
2017