"Pitäisikö meidän nähdä?"

Näin hän kirjoitti. Mutta sitä ennen oli tapahtunut paljon.

 

En minä uskonut, että oikeasti sieltä mitään löytyy. Tinderistä.

Oikeasti, välillä tuntui, että se maailma oli niin kaukana minun elämästäni, että onko järkeä edes aikaansa siellä kuluttaa. En minä aina kuluttanutkaan. Poistinkin välillä koko sovelluksen. Sitten latasin uudelleen. Jos nyt kuitenkin. Kun oli kesä ja kaikkea.

Joskus jos sitten pääsiksin juttelemaan jonkun kanssa, erehtyi ehkä Facessakin keskustelemaan, niin mitä omituisempia kuvia muun muassa minulle läheteltiin. Tai ehdotettiin ties mitä.

Keski-ikäistyvien pariskuntien piristystä kaivattiin minusta, tai teinipojalle seikkailua. 

Oikeasti. Olisikohan sittenkin parempi ihan näin yksinään, mietin usein.

Naurattikin. Tällaiseksikö se on mennyt deittailu? Voi luoja, en varmaan sitten ikinä ketään löydäkään.

Mutta joskus, Kosketuksenkaipuu. Rakkauden tunne, jonka haluaisi antaa jollekin. Asioita, jotka haluaisi jakaa jonkun kanssa.

Ilot, surut, naurut, kiihko, himo.

Minun on ihan hyvä näin.

Olikin. En minä surullinen ollut. En ollenkaan. Kaikki oli hyvin.

Olikin.

 

Selasin kännykkääni. 

Kauniit silmät. Kaunis hymy. 

Siinä ne olivat.

 

Meni aikaa. Monia viikkoja. Ei tainnut minun hymy niin tehdäkään vaikutusta. Unohdus. Ei se mitään.

Nauratti. Oli kesä. Oli hyvä olla. 

 

"Pitäisikö meidän nähdä?" kirjoitit.

"Pitäisi", vastasin.

Jännitti. Olipa jännä tunne. Perhoset vatsassa.

Tinder hiljeni. Nyt se varmaan peruu.

"Nähdäänkö vielä?" kysyin.

"Ehdottomasti!" sinä kirjoitit.

 

Menin. Ja me näimme.

Silmät.

Noihin silmiin haluan katsoa joka päivä. Upota niihin uudelleen ja uudelleen.

 

Tarina jatkui: Suudelma Piritorilla. Jouduin Vaaleanpunaiseen kuplaan

 

Se tarina jatkuu edelleen.

Kiitos kun olet. 

 

Terveisin, Etä-äiti

Seuraathan jo Facebook-sivujani?

 

 

Kommentit (1)

Hannna

Nyt on pakko sanoa että ihanaa kuulla jonkun muunkin löytäneen onnen deittisovelluksen kautta. Itselläni sama juttu että olin hyvin skeptinen tinderin kanssa ja mietin että ei sieltä mitään irti saa.
No ei mennyt kauan kun nykyisen mieheni tapasin ja onnellinen olen että päätin tinderiä kokeilla. :)

Toivottavasti siellä teilläkin onni jatkuu.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2018
Huhtikuu
Tammikuu
2017