Minulle blogistani ja yleisesti tekemisistäni palautteenantajana on yksi ylitse muiden.

Vanhempi poikani, etälapseni.

 

Viime viikkona on ollut puhetta yleisestikin siitä, mitä kannattaa blogiinsa julkisesti kirjoittaa. Pohdin tätä pitkään ja laitoinkin muutama päivä sitten Facebook-sivuilleni statuksen, tässä osa siitä:


Mulla on aina rajana siinä, mitä julkaisen se, mitä poikani ajattelee kirjoituksistani. Hänhän on esilukijani aina.
 Minähän KIRJOITAN raadollisestikin. Sarkasmilla. Vitsaillenkin. ITSESTÄNI. Ruodin itseäni kovin sanoinkin. Olenhan etä, tuo halveksittukin äiti.
Mutta mitään en kirjoita, mikä loukkaa lasta. Nyt tai myöhemmin.
Olisiko ohjenuorani se että lapseni silmille sopivaa kirjoitan.
Se on minulle tärkeintä.

 

 

Minun ohjenuorani on, että mitä poikani ei hyväksy, sitä en kirjoita. Sama pätee myös lehtikirjoituksista, mitä minusta kirjoitetaan. En sano niissä asioita, jotka voisivat häntä loukata. Joskus kuitenkin silti mietityttää, mitähän hän tuumaa, että olen joskus lehtienkin palstoilla.

 

Kun Me Naiset kirjoitti reilu viikko sitten minusta nettiartikkelin Vuosi sitten Helka sinnitteli Kelan päivärahalla – sitten hän teki kaksi listaa, jotka muuttivat koko elämän, poikani luki sen tietenkin. Ja palaute tästä artikkelista häneltä oli huima:

"Sä oot mutsi sitten sitkee muija! Just noin se kyllä meni!"

 

Teinimäiseen tapaan teinien kieltä käyttäen poikani antoi minulle parhaimman palautteen, mitä olen kuunaan kuullut.

Artikkeli kertoi minun menneestä vuodestani, sängyn pohjalta sairaana tähän hyvään tilanteeseen, jossa nyt olen. Vaikka tiedänkin, että itse olen tehnyt kovasti töitä saavuttaakseni tämän tilanteen, kyllä tuo hiveli. Hiveli sielua ja mieltä.

Tuli ylpeä olo. Minä selvisin!

 

Kiitos rakas poikani ihanasta palautteesta. Ilman sinua en olisi tätä vuotta selvittänyt kunnialla.

Ilman sinua en olisi kuka olen.

Siksi aina, aina, kunnioitan sinun mielipidettäsi blogikirjoituksieni ja minusta tehtyjen kirjoitusten suhteen.

 

Lue myös: Äiti hilluu mediassa ja blogissa. Mitä ajattelee lapsi?

 

Terveisin, Etä-äiti

 

Kuva:Panu Pälviä

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2018
Huhtikuu
Tammikuu
2017