"Ihminen voi kaikessa hauraudessaan olla silti niin vahva, että uskaltaa/pystyy/ymmärtää tehdä ratkaisun, joka on hyväksi tärkeimmille, vaikka puoli muuta maailmaa katsoisikin karsaasti. Aivan käsittämättömän rohkea ja upea äiti olet!"

-Kommentti Facebook-sivuillani

 

Rohkea, upea äiti, joka murtaa äitimyyttiä. Näin minulle sanoi eräs lukijani, kun postasin edellisen tekstini: "Äiti, saanko mennä isin luokse asumaan". Tätä edeltävä tekstini #kosketuksenkaipuu taas kirvoitti palautteita siitä, miten äitikin saa uskaltaa sanoa, että haluaa seksiä ja kosketusta. Myöskin parisuhteessa elävät äidit voivat kokea kosketuksenkaipuuta ja yksinäisyyttä ja muutamat sanoivatkin osaavansa samaistua tekstiini. Myös monet miehet ovat antaneet palautetta: on upeaa, että nainen uskaltaa sanoa, mitä haluaa ja kaipaa.

"On upeaa, että nainen uskaltaa sanoa, mitä haluaa ja kaipaa."

Millainen on äitimyytti? Onko sellaista vielä?

Minusta on. Ei tarvitse kovin pitkälle blogiani lukea, kun huomaa sen. Tämä herättää kysymyksiä kuten: mitä on äitiys tai mikä on äiti? Mitä sillä tarkoitetaan? Millainen on "oikeanlainen äitiys"?

Minua sanottiin lapsenhylkääjäksi, koska olen etä-äiti. Olen selkeästi jotain muuta kuin normaalisti äidiltä odotetaan. En asu lapseni kanssa samassa osoitteessa. Olen kertomieni vaiheiden jälkeen päätynyt asumaan erillään toisesta lapsestani. Olen jotenkin vääränlainen perinteiseen äitiyskäsitykseen sopivaksi. Tuollainen voimakas reaktio lukijalta kertoo siitä.

"Olen jotenkin vääränlainen perinteiseen äitiyskäsitykseen sopivaksi."

Ensimmäinen äitimyytti: äiti asuu lapsensa kanssa, aina. Tämä juontanee jostain hyvin pitkältä menneisyydestä tulleesta ajatuksesta, jossa miehet käyvät metsällä, tekevät raskaat työt ja tuovat ruuan pöytään syötäväksi. Äidit synnyttävät, imettävät, tekevät ruuat ja siivoavat. Muistellaanpa vielä niinkin läheistä aikaa kuin vaikkapa 1950-lukua. Äitimyyttiä kerrakseen! Äidit käyskentelevät kotona kauniina ja laitettuina, odottavat miehiään kotiin valmiin ruokapöydän ääressä kauniit ja puhtaiksi puetut suloiset lapset hyvinkäyttäytyen vieressä seisten. Muun muassa Mad Men- sarja tuo esiin tätä myyttiä ansiokkaasti.

On siis jotain todella kummallista, jos äiti ei asukaan lapsensa kanssa, vaikka nykyaikana luulisi nyt jo ymmärtävän, että isät ovat ihan yhtä hyviä ja tärkeitä (lähi)vanhempia. On isyyslomat ja -tuet ja isät saavat ihan samalla tavalla kotihoidontukea, jos hoitavat lapsiaan kotona äidin käydessä töissä.

"Myös joku muu kuin biologinen vanhempi voi olla lapselle läheisin hoitaja. Siihen ei vaadita biologista äitiyttä tai isyyttä."

Toinen äitimyytti: äidillä on erityinen suhde lapseensa jo biologian takia, koska kantaa häntä sisällään yhdeksän kuukautta ja imettää rinnollaan lastaan. Lapsi ahdistuu, jos on erossa äidistään. Tätä ei käy kieltäminen, mutta minäkin olen saanut kommenttia siitä, että lapsella on erityinen suhde juuri äitiinsä näiden asioiden takia ja riistän jotain oleellista lapseltani, koska hän asuu isänsä luona. Isällä ei ole mahdollisuutta saada yhtä läheistä suhdetta lapseensa. Väärin. Kyllä vain voi.

Luepa vaikka blogiyhteisömme bloggaajaa Isäkuukaudet. Hän on kotona lastensa luona ja erittäin läheinen heidän kanssaan. Onko hän jotenkin ei-yhtä-hyvä-vanhempi VAIN sen takia, että on mies? Isä voi saada todella läheisen suhteen lapseensa, jos vain haluaa ja äiti tämän sallii. Minun taaperoni jo vauvaiässä oli erittäin läheinen isänsä kanssa ja tämä suhde jatkuu edelleen. Minusta on törkeää väittää näille iseille, että he eivät ole tasaveroisia vanhempia lapsilleen äidin kanssa. Myös joku muu kuin biologinen vanhempi voi olla lapselle läheisin hoitaja. Siihen ei vaadita biologista äitiyttä tai isyyttä.

"Minusta on törkeää väittää näille isille, että he eivät ole tasaveroisia vanhempia lapsilleen äidin kanssa."

Äitimyytti kolme: äitiys on oman hyvinvointinsa uhraamista useaksi vuodeksi. Oma hyvinvointi ei ole tärkeää vaan aina tärkeintä on hoitaa lasta ja olla aina läsnä. Suoraan minulle tulleesta kommentista tämä väite. Väärin, väärin, väärin! Hyvä äitiys lähtee siitä, että pitää itsestään huolta. Huonosti nukkuva, syövä tai huonosti henkisesti voiva äiti ei voi hoitaa lastaan. Omaa hyvinvointia tulee aina pitää yllä, jopa ihan pikkuvauva-aikana ja VARSINKIN silloin. Miten jaksaa herätä öisin, hoitaa ja syöttää muutamien tuntien välein ja pitää huolta avuttomasta vauvasta, jos itse voi huonosti?

Tämä myytti näkyy esimerkiksi siinä, jos äiti masentuu. Äiti nähdään huonona, usein hän jopa itse tuntee olevansa epäonnistunut. Jos isä hoitaa lastaan äidin sairastaessa, tuleeko lapsesta jotenkin huonompi? Mietitäänpä tosissaan vastausta tähän kysymykseen.

Kerroin edellisessä tekstissäni, että oman huonon vointini takia lapseni muutti isänsä luokse asumaan. Tekeekö tämä minusta huonon vai hyvän äidin? Olisiko lapselle parempi jäädä äidin luokse asumaan vain siksi, että äiti nyt on äiti, vaikka äiti voisi huonostikin? Minusta äidin rakkaus näkyy juuri siinä, että haluaa lapselleen parasta. Ja joskus se paras on sitä, että lapsi asuu muualla. Ja usein se muualla on oma isä. Ei lapsi ole vieraan luona hoidossa vaan ikioman vanhemman.

Äitimyytti neljä: kun lapsi syntyy, äiti muuttuu äidiksi ja oman persoonan tulee muuttua. Et ole enää nainen, olet äiti. Unohda omat menosi ja oma naiseutesi. Elät vain lapsillesi. Asut kotona monta vuotta hoitaen lastasi, et käy ulkona, juhlimassa, urheilemassa tai ainakaan mene töihin ensimmäiseen kymmeneen vuoteen. Unohda kuka olit ennen äitiyttä. Nyt olet vain äiti.

"Äitimyytti elää ja voi edelleen todella hyvin."

Sana painolla vain. Toki äitiys muuttaa elämän täysin. Mutta ei voi olla vain äiti. Se ei riitä, eikä sen pidäkään riittää. Jos hävittää oman itsensä äitiyteen, hukkaa jotain tärkeää elämässään. Edes lapsi ei saa tätä tehdä.

Tässä muutama myytti murrettavaksi. On toki vielä paljon muitakin. Se kertoo vain siitä, että äitimyytti elää ja voi edelleen todella paksusti.

Myyttejä murtaen, Etä-äiti

Facebook-sivuni

 

Kuvituskuva: Pixabay

Kommentit (1)

Tikrunmami

Äitimyytti on tosiaan voimissaan, vaikkakin etenkin viimeisen kymmenen vuoden aikana on alkanut olla yhä enemmän rohkeita äitejä, jotka pystyvät murtamaan myyttejä, pikkuhiljaa myytit toivottavasti karisevat menneisyyteen. Vain kymmenen vuotta sitten jo vuoroviikkovanhemmuudesta tuli nyreitä kommentteja itselleni, samalla kun exää ihailtiin kun on niin osallistuva ja vastuuta ottava isä. Etenkin vanhemmille sukupolville tuntuu olevan vaikeita asioita, sitä on saanut usein selittää kuinka se isäkin on lapsille yhtä tärkeä ja hyvä kuin minä. Oikeasti isänä hän on hyvä, meidän parisuhde ei vain toiminut, paremmin asiat ovat erillään. Saatikka mitä ihailua aikanaan nykyinen mies on saanut oltuaan lähi-isä-yh, vaikka tyttöjen isänä on kai ihmetelty myös miten pystyy kasvattamaan kun on pelkkiä tyttöjä.

Pikkuhiljaa ne myytit murtuu, joku päivä vielä asia on ihan tavallinen, toivottavasti

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2018
Huhtikuu
Tammikuu
2017