Pääsemmeköhän lomailemaan tänä vuonna?

Minun niveltulehdukseni, jota kutsun arkikielessä nivelreumaksi, vaikka oikea diagnoosi on nivelreuman kaltainen määrittelemätön niveltulehdus, päätti palata takaisin luokseni. Tai eíhän se missään vaiheessa pois lähdekään. Siinä on vain parempia vaiheita, eli oireettomia remissioita, ja sitten vaiheita, kun kivut palaavat ja pahenevat.

Pahimmillaan en voinut kävellä kuukauteen ja muutamaan kuukauteen en voinut käyttää käsiäni mihinkään.

Kun ottaa huomioon, että pahimmassa vaiheessa en voinut kävellä kuukauteen ja muutamaan kuukauteen en voinut käyttää käsiäni mihinkään, ei kai ole ihmekään, että minua alkoi pelottaa, kun huomasin kipujeni palanneen. Muistan vielä hyvin, kun heräsin eräs yö kaksi vuotta sitten siihen, etteivät polveni enää kannatelleet minua. Kaaduin lattialle makaamaan ja ihmettelin, mitenköhän saan kuopukseni nostettua aamulla pois pinnasängystään, kun en voinut edes kävellä.

Pahinta tässä sairaudessa on pelko. Pelko, että kaikki romahtaa jälleen nyt, kun on saanut pahimman katastrofin jälkeen kasattua itsensä ja uskonsa palaamaan siihen, että elämästä selviää hengissä.

Olen kaiketi tuudittautunut liialliseen ja valeheelliseen hyvänolontunteeseen; että olen terve ja ettei tauti koskaan enää palaa.

Nyt minua taas pelottaa. Pelottaa ihan kamalasti. Olen kaiketi tuudittautunut liialliseen ja valeheelliseen hyvänolontunteeseen; että olen terve ja ettei tauti koskaan enää palaa. Välillä se pirulainen näköjään muistuttaa, että täällä sitä vielä ollaan.

Sairauden kanssa oppii elämään; niin fyysisen kuin psyykkisenkin. Mutta joskus toivoisi, että voisi vain elää ilman niitä sairauksia. Kun ei voi, iloitsee, jos on parempia kausia.

Nyt on kesä tuloillaan ja minulla kesälomaksi pitkästä aikaa todella paljon suunnitelmia. Matkustan yhdessä poikieni kanssa ja molempien kanssa vielä kahdestaankin. Luvassa on pitkiä pyöräilymatkoja, patikointia, uintia ja retkeilyä. Loppukesästä lähden miestystäväni kanssa vuorille kiipeilemään.

Jos makaan jalat pystyssä polvitukien kanssa, siinä ei paljoa patikoida.

Ei tähän nyt oikein voisi kipeitä jalkoja ja käsiä ottaa. Miten lomani nyt käy, meneekö kaikki ihan pipariksi? Jos makaan jalat pystyssä polvitukien kanssa, siinä ei paljoa patikoida. Koetan tsempata itseäni, että tämä menee nopeasti ohitse. Meneehän tämä?

Toivon ihan älyttömän paljon, että voisin tarjota viimeinkin lapsilleni sellaisen kesän ja loman, josta aina olen haaveillut. Nyt minulla olisi siihen viimein taloudelliset ja henkiset resurssit. Fyysinen puoliko tässä nyt meinaa laittaa kapuloita rattaisiin? Toivotaan, että ei.

Luotan, että kesästäni tulee hyvä. Kivuilla tai ilman. Onneksi on kuitenkin rakkaat lapset lähellä ja kumppani tukemassa.

Lue lisää kirjoituksiani nivelsairaudestani:
Miten lapseni suhtautuvat krooniseen sairauteeni?
Nivelsairas äiti liikuntaa harrastamassa
Ystävä pelasti fyysiseltä ja henkiseltä romahdukselta

Toivotaan parasta, että kivutkin pian hellittävät!

Toiveikkain terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (1)

Satua vai totta
Liittynyt30.5.2018

Viheliäinen sairaus. Ei kysy lupaa tulla 🙁 Toivotaan, että ymmärtäisi sekin lomailla nyt ja pääsisitte viettämään lomaa suunnitellusti ❤️

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2018
Huhtikuu
Tammikuu
2017