Meillä ei lapsi harrasta mitään, eikä varmaan harrastakaan vähään aikaan. Lapsen harrastus on asia, josta tuntuu riittävän puhetta ihan loputtomiin. Lisäänpä oman lusikkani soppaan.

Olen sitä mieltä, että lapsen ei ole pakko harrastaa (ohjatusti) mitään. Harrastus ei voi olla itseisarvo. Joskus tuntuu, että vanhemmat raahaavat jo muutaman vuoden ikäisen lapsensa kaikenlaisiin harrastuksiin, jotta lapsella olisi mahdollisuus toteuttaa itseään. Jos pikkuinen ei innostu rummunsoitosta, viedään hänet jalikseen, sitten lätkään, balettiin, askartelemaan, muskariin ja niin edelleen. Harrastusahdistus alkaa jo vauva-aikana: vauvan pitää vauvauida, olla vauvamuskarissa ja ties missä vauvajoogissa, koska muuten lapsi ei saa parhaita mahdollisia edellytyksiä kasvaa ja kehittyä. 

Harrastusahdistus alkaa jo vauva-aikana: vauvan pitää vauvauida, olla vauvamuskarissa ja ties missä vauvajoogissa.

Puhdasta typeryyttä. Toki jos lapsi osoittaa mielenkiintoa jotain lajia kohtaan, voidaan harkita, jos häntä sellaiseen vietäisiin. Kovin pienenä tällaisia taipumuksia kuitenkaan tuskin ilmenee. Minä en pidä harrastusta tärkeänä. Apua, naulitkaa minut seinään! Tai älkää toki, koska en tarkoita, etteikö lapsen olisi hyvä tehdä asioita. Lapsi voi liikkua, piirtää, uida, juosta, pelata, geokätköillä, kiipeillä ja ties mitä YHDESSÄ VANHEMMAN kanssa. Lapsi ei vaadi kehittyäkseen hyvin jotain harrastusta. Tärkeintä on, että hän saa liikkua ja tehdä juttuja, joista tykkää.

Onko lapselle hyväksi, että vanhempi kiireisenä töiden jälkeen juoksee hakemaan tämän hoidosta ja molemmat syövät nälkäisenä pikku välipalan, jotta jaksetaan harrastaa. Kotiin tullaan väsyneinä, nälkäisinä ja kiukkuisina ja siinäpä se päivä onkin sitten mennyt. Lapsen on mentävä nukkumaan, jotta jaksaa herätä aamulla hoitoon. Jos lapsi haetaan neljän-viiden aikaan hoidosta, on noin muutama tunti aktiivista aikaa, ennen kuin iltatoimet alkavat. En näe järkeväksi käyttää sitä harrastuksiin ryntäilyyn.

Kotiin tullaan väsyneinä, nälkäisinä ja kiukkuisina ja siinäpä se päivä onkin sitten mennyt.

Toinen asia tietenkin on, jos harrastus on viikonloppuna. Silloin päivä pitää rytmittää niin, että lapsi ehtii harrastamaan. Silloin aikaa jää enemmän harrastukseen viemiseen, mutta vähemmän perheenä yhdessäoloon. Meillä lapsi ei harrasta viikonloppunakaan.

Nimittäin lapsi on luonani joka toinen viikko. En tuhlaa yhdessäolohetkiä siihen, että sinkoaisin hikisenä töiden jälkeen viemään lasta harrastukseen. Sen ajan käytämme kotona yhdessä puuhaillen. Me piirrämme, väritämme, geokätköilemme, ulkoilemme, käymme kirjastossa, luemme ja kuuntelemme musiikkia. Meidän luona käy kavereita tai me käymme kavereiden luona leikkimässä.

Tämä riittää meille. Tunnit viikon aikana ovat meille arvokkaita ja en näe järkeväksi, että lapsi harrastaisi noiden aikana jotain. Yhdessäolomme on tärkeämpää.

Toinen juttu: mikä harrastus olisi vain joka toinen viikko? Olkoon tämä sitten se järkevin selitys sille, miksi lapsemme ei harrasta. Kaksi kotia kahdessa eri kunnassa on suhteellisen vaikea kombinaatio harrastaa. Jos isä veisi lapsiviikollaan lapsen harrastukseen, venyisi lapsen nukkumaanmenoaika aivan liian pitkälle. Ja heidän viikonloppunsa varmasti sujuvat kivasti ilmankin kuin käyttämällä aikaa pelkästään ajamiseen lähes kaksi tuntia plus harrastusaika päälle.

Kaksi kotia kahdessa eri kunnassa on suhteellisen vaikea kombinaatio harrastaa.

Jos tämä aiheuttaa ihmettelyä, niin sitten aiheuttaa. Koska en ole harrastuksenpuolestapuhujavanhempi ja olen vielä vuoroviikkoäiti, lapsi vaikuttaa tyytyväiseltä ja saa mielekästä tekemistä joka päivä, ei meillä harrasteta. Asia on täysin toinen, kun lapsi on kykeneväinen itse kulkemaan harrastuksessa tai asuu mahdollisesti toisen vanhemman luona enemmän tai kodit ovat saman kunnan alueella. Ja kuka sanoo, että lapsi edes haluaisi harrastaa mitään? Hän saakin sanoa mielipiteensä asiaan, kun se on ajankohtainen. 

Pienen lapsen harrastus on minusta turha. 

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön Helka Belt (@etaaiti) jakama julkaisu

Lue myös: Isäkuukaudet on pohtinut, tarvitseeko lapsi ohjattua harrastusta lainkaan

Terveisin, Helka

Kommentit (7)

Vierailija
1/7 | 

Lapsen ei ole tietenkään pakko harrastaa mitään. Mielestäni on kuitenkin hieman outoa, jos lapsella ei voi olla edes yhtä kerran viikossa tapahtuvaa harrastusta siksi, että se tekisi arjesta liian hektistä. Jos näin on, itse ainakin lähtisin pohtimaan, mistä tämä johtuu ja  ennen kaikkea: miten tilannetta voisi korjata.  Voisiko harkita vaikkapa lyhennettyä työviikkoa?

Mielestäni myös tapaamiset, olipa kyse vuoroviikkotapaamisista tai jostain muusta, tulisi aina järjestää niin, että ne mahdollistavat lapsen näkökulmasta sujuvan arjen toteutumisen. Tuntuu oudolta, jos tapaamisten vuoksi arki rakentuu niin raskaaksi ettei edes yhtä harrastusta ole mahdollista järjestää.

Lapset ovat muuten usein tosi herkkiä ja lojaaleja vanhemmilleen. Jos lapsi tietää tai aistii vanhemman harrastuskielteisyyden tai sen, ettei harrastaminen ole hänen kohdallaan syystä tai toisesta mahdollista, voi hyvin käydä niin ettei hän sellaista uskalla edes pyytää, vaikka haluaisikin.

Vierailija
2/7 | 

Minustakaan lapsen ei tarvitse erikseen harrastaa mitään. Riittää että saa vanhempien kanssa leikkiä ja ulkoilla. Yhdestä harrastuksessa olen erimieltä, ja se on uinti. Esimerkiksi kerran viikossa uimakoulu jo parivuotiaalle lapselle on mahdollisesti henkivakuutus, mitä aiemmin lapsi oppii toimimaan vedessä ja uimaan sitä parempi jotta pysyy hätätilanteessa edes hetken pinnalla.

Vierailija
3/7 | 

Mä kävin kahden vanhimman lapsen kanssa vauvauinneissa, muskareissa ja perhekerhoissa sun muualla. En sen takia että mielestäni vauva tai taapero olisi mun mielestä harrastuksia tarvinnut, mutta mä itse kaipasin seuraa ja tekemistä arkeen. Uusi paikkakunta, ei sukulaisia eikä lapsellisia ystäviä lähellä. Noista ajoista on kuitenkin alkanut nyt jo 15v kestäneitä ystävyyssuhteita ja lapset ovat löytäneet kavereita joiden kanssa kasvaa.

Kun päiväkotiarki alkoi, oli muistaakseni yksi harrastus lauantaisin. Ei muuta, vaikka toisaalta aikaa olisi ollut kun vanhempien vuorotyöt, välillä opiskelut ja etähommat tarjosivat mahdollisuuden lyhyisiin hoitopäiviin ja runsaisiin vapaisiin.

Tuon nuoremman lapsikaksikon kanssa en käynyt kuin perhekerhossa välillä. Heidän kohdallaan ympärillä oli jo mukavasti muita ihmisiä ja kavereita ja tekemistä löytyi niin kotiäidille kuin lapsillekin. Päiväkoti-iässä heilläkin oli yksi harrastus joka jatkui vielä koulun alussa jolloin rinnalle tuli toinen harrastus ja kolmattakin kokeiltiin. Lopulta alkuperäinen harrastus on nyt tänä syksynä jäänyt ainakin tauolle. Tokaluokkalaisella on kolme harrastusta ja ekaluokkalaisella yksi, toinen suunnitteilla. Tokaluokkalainen menee yhteen harrastukseen itse suoraan koulusta. Yksi on yhteinen pikkusiskon kanssa ja sinne vien ja seuraan mukana. Kolmanteen tarvittaessa voi mennä yksinkin, tilanteen mukaan äiti ja mahdollisesti sisko tulevat mukaan. Saatamme yhdistää harrastusreissua muuhun yhteiseen tekemiseen ja esim isomman harrastusaika on usein nuoremman ja äidin yhteistä aikaa. Harrastuksista on löytynyt kavereita ja kiinnostuksenkohteita muutenkin.

Mä en ole koskaan lapsia pakottanut mihinkään, mutta haluan tarjota mahdollisuuksia. En koe että tuo olisi meillä niinkään pois yhteisestä ajasta. Jotkut esitykset tai ottelut on sinällään meille myös sitä yhteistä aikaa ja kokemuksia. Ja tosissaan ei ole ikinä tarvinut pitää lapsilla pitkiä hoitopäiviä tai koulun iltapäivähoitoa neljään-viiteen asti vaan ollaan saatu elää varsin kiireettömästi. Harrastukset on olleet vain plussaa arkeen, ei velvoite mihin on pakko kiirehtiä.

Ymmärrän kyllä sen että vuoroviikkovanhempana haluaa erityisesti panostaa siihen kahdenkeskeiseen aikaan lapsiviikoilla. Toisaalta olen muistelevinani että joku aika sitten kerroit kuinka tärkeää sinun on saada omaa aikaa myös lapsiviikoilla ja siksi Viet lapsen päivähoitoon silloinkin kun sille ei olisi töiden puolesta tarvetta. Itse kuitenkin näen harrastukset enemmän vanhempien ja lapsen yhteisenä aikana kuin lapsen päivähoidossa olemisen.

Vierailija
4/7 | 

Tarkennan aiempaan kommenttiini (eka kommentoija) vielä sen, että en suinkaan ajattele, että vanhemman tulisi sen vuoksi tehdä esim lyhennettyä työviikkoa tai jollain muulla tavoin leppoistaa arkea että lapsi pääsisi harrastamaan. En siis ajattele että harrastus olisi itseisarvo. Sen sijaan ajattelen, että jos arki on niin kiireistä ettei se mahdollista yhtä kerran viikossa tapahtuvaa, noin 45 minuutin mittaista harrastusta (minkä päiväkoti-ikäisten harrastukset yleensä kestävät), kertoo se siitä, että se arki ehkä tosiaankin on liian kiireistä ja ehkä myös lapsen kannalta turhan raskasta. Ja tämä on asia, jolle ainakin itse tekisin jotain.

Etä-äiti
Liittynyt10.5.2017

Moikka! Kysehän ei ole pelkästään tasan 45 minuutin jutusta. Harvoin se harrastuspaikka on heti hoidon vieressä. Autottomana liikkuminen vie aikaa. Matkaan yhteen suuntaan voi hyvinkin mennä yli puolituntia, tuntikin, riippuen harrastuspaikasta. Eli 45 minuuttia plus matkat. Lapsi menee nukkumaan ennen kahdeksaa. Kun aikaa iltapäivästä töiden jälkeen (työmatka pois, eli siitä kun on hakemassa) on noin kolme tuntia ennen uniaikaa, harrastus veisi koko tuon ajan. Entä ruokailut? Iltapala, kuulumisten vaihto, suihkut? Kertakaikkiaan aikaa ei ole, mutta kun jätetään harrastus pois, on sitä yhtäkkiä yhteiseen olemiseen se kolme tuntia. Minusta ero on valtava. En koe harrastuksen etuja millään tavoin isommiksi kuin sen, ettei tarvitse koko iltapäivää ja iltaa viettää muualla kuin ktona. Ja tuo ruokailun poisjääminen on oikeasti tosi iso juttu. Ei sitä voi tehdä. Muilla organisointi voi olla parempaa ja mm. auto voi helpottaa asiaa.

Monella, myöskään minulla, ei ole myöskään varaa lyhentää työpäiviä, hoidan koko talouteni yksin. Ja moneenko työpaikkaankaan se kävisi? Ei sitäkään voi ajatella, että tuosta noin vain lyhennetään työaikaa. En usko olevani ainut pienen lapsen vanhempi, jonka päivärytmi on ihan sama kuin minulla. Hoito ei ole edes kaukana kotoa, joillakin on paljon kauempanakin. Pieni lapsi menee ajoissa nukkumaan, joten aikaa iltaisin on vähemmän. En koe että arkemme on hektistä, mutta harrastus veisi kohtuuttomasti päivästä aikaa.

Lisäksi vuoroviikkoisuus. Isä asuu eri kunnassa. Kuten kirjoitin, ei vain ole mahdollista, että hän harrastuksen jälkeen ajaisi kotiin ja lapsi menisi aivan liian myöhään nukkumaan. Uni on tosi tärkää. 

Näin meillä. Kiitos ajatuksistasi, tässä minun ajatuksiani.

Terveisin, Etä-äiti

Vierailija
5/7 | 

Mielenkiintoinen kirjoitus. Jokainen vanhempi päättää tietysti itse, haluaako lastaan viedä harrastuksiin, ja minullahan voi olla esimerkiksi taloudellinen este tietyille harrastuksille. Jos kyseessä on perheen ainut lapsi, pitäisi itse tärkeänä harrastuksia ihan vaan jo sen takia, että lapsen kehitykselle on tärkeää muutkin sosiaaliset suhteet kuin vain äidin kanssa leikkiminen.
Rohkeasti tuot kuitenkin oman kantasi asiaan esiin. :)

Vierailija
6/7 | 

Eli lapsi ei voi harrastaa, koska vanhemmat eronneet? Mutta jos vanhemmat olisi yhdessä lapsi voisi harrastaa koska vanhemmat näkisi häntä kumminkin jatkuvasti? Eli ajatellaanko tässä lasta? vai aikuista joka EHKÄ jopa enemmän kaipaa sitä lapsen kanssa tekemistä kun lapsi itse.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kirjoittaja: Helka Belt

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
Syyskuu
Huhtikuu
Tammikuu
2017
Sisältö jatkuu mainoksen alla