Meillä ei kotona vietetty joulua. Meillä ei kerääntynyt lahjoja kuusen juurelle joulua odottamaan. Meillä ei aattona syöty kinkkua. Meillä ei joululaulut raikaneet.

Meidän perhe ei viettänyt joulua uskonnollisista syistä.

Tämä oli aivan kamalaa tytölle, jolla on kai jokin sisäsyntyinen joulugeeni itsessään. Kun marraskuussa alkoi joululaulut kuulumaan radiosta, mielen täytti jouluinen fiilis. Mutta sitä ei saanut näyttää ulospäin. Kun joulua ei saanut viettää. 

Koulussa kun muut osallistuivat joululahjojen vaihtoon, minä katsoin taustalla. En lähtenyt kirkkoon mukaan joulua viettämään. En saanut laulaa virsiä, jotka ovat aina jostain syystä koskettaneet minua, vaikken olekaan saanut niitä laulaa.

Minä toivoin, että meilläkin olisi joulu kotona.

Pikkuisena tyttönä sitä olisi toivonut saavansa lahjoja. Koulussa muut silmät vilkkuen ja innostuen kertoivat, että mitä olivat lahjoiksi toivoneet. Minä toivoin, että meilläkin olisi joulu kotona.

Kaupoissa oli hyllyt lahjaideoita pullollaan. Selitin mielessäni, että ei se mitään, kyllä minä ymmärrän. Mutta on se pikkuiselle jouluihmiselle raskasta kantaa, tuollainen. 

Joulusta muodostui jotain, jota halusi, mutta sitä ei saanut. Joka vuosi toivoi, että ehkä tänä vuonna ei ahdista. Mutta ahdisti aina. Joulu oli jotain suloista ja kaunista. Minäkin halusin viettää sitä. Miksi en saanut?

Ei ollut perhettä, kenen kanssa viettää sitä.

Aikuisiällä, kun olisin voinut viettää joulua, en sittenkään saanut. Ei ollut perhettä, kenen kanssa viettää sitä. Joulu on perhejuhla. Ei sitä oikein voi mennä muualle kuin perheen luokse. Mutta sehän ei meillä oikein onnistukaan.

Blogistit Huhu täydellisestä äitiydestä  kirjoittavat satiirisenkin tekstin miten suku on se pahin jouluna. On vaikea samaistua tuollaisiin teksteihin, kun itse sitä ei ole kokenut. Millainenkohan olisikaan sukujoulu? Sitähän en koskaa oman sukuni kesken saa kokea. 

Innostua jo vaikka hemmetti juhannuksen jälkeen, että kohta on joulu.

Joulu on alkanut ahdistaa. Minäkin haluan. Antakaa minullekin tätä ihanuutta vähän! Minä olen ihan jouluihminen, haluan joulutella jo lokakuussa. Saanko? Jyllannin suomineito kertoo jouluähkystä,kun joulua huudetaan jo lokakuussa jokapaikassa. Joitain se ahdistaa. Minua ei. Kun itse vain saisi viettää myöskin joulua. Innostua jo vaikka hemmetti juhannuksen jälkeen, että kohta on joulu.

 

Miten tänä jouluna vietän aikani? Siitä kerron vielä ennen joulua.

 

Lue myös aiempi tekstini "Onko joulu joulu ilman lapsia?"

 

Terveisin, Etä-äiti

Seuraathan jo Facebook-sivujani?

Kommentit (1)

Vierailija

Minulla oli perhe ja perhejoulu, usein joulupukkeineen päivineen. Saimme siskoni kanssa lahjojakin.

Selviä vanhempia minulla ei kuitenkaan ollut. Monta viikkoa ennen joulua itkin ja toivoin että jospa tänå jouluna edes toinen heistä olisi selvinpäin. Kumpa kumpikaan ei sammuisi saunaan, kumpa ei tarvitsisi pelätä ja huolehtia vaan voisi kerrankin iloita. Edes sen yhden päivän. Jospa hetken verran saisi olla huoleton ja kuvitella että olemme kuin kuka tahansa muukin perhe? Sellaista joulua ei koskaan tullut.

Ehkä edellämainittujen asioiden takia en tunne joulua omakseni. Toki nyt, oman perheeni kanssa, vietän omanlaista joulua mutta se oma sisäinen tunne on silti vähän surullinen.

Ihanaa joulua sinulle <3 Olet sen ansainnut.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2018
Huhtikuu
Tammikuu
2017