Muistatko kun kirjoitin, että halusin pitää yllätyslapseni, vaikka olin teini-ikäinen? En aiemmin ole tullut ajatelleeksi, mutta nyttemmin olen ihmetellyt, miten neuvolassa, lääkärissä ja jopa synnytyslaitoksella koin tuen riittämättömäksi tilanteessani.

Miksi neuvolassa minun annettiin ymmärtää, että olisi parasta olla pitämättä tätä lasta?

Esimerkiksi miksi neuvolassa minun annettiin ymmärtää, että olisi parasta olla pitämättä tätä lasta? Luonnollisesti pitääkin kertoa, miten toimia, jos päättää, ettei lasta halua vaikeaan elämäntilanteeseen, mutta sitä ei pitäisi tuoda esille ainoana oikeana vaihtoehtona. Olin kuitenkin niin jääräpäinen, että abortin ehdottelu jäi nopeasti. Tein selväksi, että aion pitää tämän lapsen.

 

Miksi en saanut käytännön neuvoja avuksi yllätyslapseni kanssa? En tiennyt kotiavusta tai perhetyöntekijöistä, jotka ovat olemassa juuri tällaisia tilanteita varten. Niistä olenkin kuullut vasta nyt viime vuosina. Mielestäni minut jätettiin yksin selviämään. Olisinko saanut konkreettista apua, jos olisin sellaista osannut vaatia? Ehkä. Mutta minusta terveydenhuollon ammattilaisten tulisi tarjota apua ja neuvoja ihan niitä pyytämättäkin eikä jättää vastuuta avun ehdottamiselle nuorelle ja tietämättömälle äidille.

Ja miksi missään ei kerrottu, että yllätyslapsen pitäminen voi aiheuttaa ristiriitaisia tunteita lasta, syntymätönkin, kohtaan? Vaikka rakastuin tähän lapseen heti, kun sain tietää hänestä, olisi ollut tarpeellista saada tukea neuvolasta.  Miksi tunsin, ettei minua autettu riittävästi kehittämään suhdettani syntymättömään lapseeni tai käsittelemään niitä tunteita, joita teininä yllätyslapsen saaminen toi tullessaan? Kiintymyssuhteen muodostuminen on oleellinen asia, ja minä odotin lastani vieläpä lähes yksin. 

Minusta terveydenhuollon ammattilaisten tulisi tarjota apua ja neuvoja ihan niitä pyytämättäkin eikä jättää vastuuta avun ehdottamiselle nuorelle ja tietämättömälle äidille.

 

Edes synnytyksen jälkeen sairaalassa ei missään vaiheessa kysytty tilanteestani. Muistan, että kätilö, joka toi minut synnytyssalista synnyttäneiden osastolle sanoi vain osaston työntekijälle: tässä tulee sitten aika nuori äiti. Koin tilanteen epämiellyttäväksi, että minun tärkein piirteeni oli nuoruuteni. No, ehkä otteeni vauvan kanssa olivat varmat ja kontakti häneen löytyi heti, joten henkilökunta ei huolestunut. Tuntuu silti oudolta, että he päästivät minut kotiin vauvan kanssa, vaikka en esimerkiksi edes ollut tajunnut, että vauvoja syötetään yölläkin. 

 

Neuvolassa synnytyksen jälkeen ei kysytty, että miten me pärjäämme. Käytiin kyllä läpi syökö, nukkuuko tai itkeekö vauva, mutta minulta ei koskaan kysytty, miltä tuntuu olla nuori äiti yllätysvauvan kanssa. Lisäksi jäin melko heti yksinhuoltajaksikin. Olihan siinä riskitekijöitä kerrakseen: olisin voinut romahtaa ja ollut siten kykenemätön hoitamaan lastani.

Nyt olen lähestulkoon katkera siitä, mistä kerran olin ylpeä. Selvisin kaikesta ihan yksin.

 

Tajuan näin nyt vasta jälkikäteen, että olisin toivonut tukea enemmän terveydenhuollon puolelta. Ei niin nuorena tullut ajatelleeksi, mihin kaikkeen tukeen ja apuun olisi ollut oikeutettu.

Nyt olen lähestulkoon katkera siitä, mistä kerran olin ylpeä. Selvisin kaikesta ihan yksin: raskaudesta, aborttipainostuksista, voivottelusta, ihmettelystä, opiskelusta ja tuomitsemisestakin – ja aika köyhänäkin.

Mutta minä selvisin – ja enemmänkin! Minä pärjäsin hyvin, todella hyvin. Tuo aika esikoisvauvani kanssa on yksi elämäni onnellisimmista.

 

Toivon että nuorten äitien tukemiseen panostetaan nykyään enemmän. Onko sinulla kokemusta tästä?

 

 

Terveisin, Etä-äiti

Seuraathan jo Facebook-sivujani?

 

Kommentit (1)

Vierailija

Tosi harmillista, että olet jäänyt ilman tukea esikoisesi kanssa. Uskon että paljon on muuttunut jopa siitä, kun olet saanut ensimmäisen lapsesi, mutta luulen että vuosien saatossa samantapaisia tuntemuksia ja kokemuksia on ollut monella muullakin. Kohtaan hoitotyössä kaikenikäisiä ja hyvin erilaisia äitejä ja perheitä, ei lasten määrä tai äidin ikä, ei näennäinen suvun läheisyys tms. seikat voi koskaan paljastaa onko äidillä tai perheellä riittävästi voimavaroja tai läheisten tukea ympärillään. Niinpä niitä pyritään aktiivisesti kartoittamaankin. Lakikin on muuttunut, lapsiperheillä on oikeus ennaltaehkäisevään perhetyöhön jo silloin, kun varsinaisia ongelmia ei ole näkyvissä mutta on tarve tukeen tai vaikka rinnalla kulkijaan. Parhaimmillaan työ opettaa tekijäänsä ja antaa intuitiota ja herkkyyttä kohdata toisia, sitä toivon kaikille hoitotyön tekijöille ja uskon että meistä useimmilla sellaista onkin. Kiire on huono kumppani, tässä työssäkin, toivon ettei kukaan asiakas "huku" sen alle.  Luottamuksellinen suhde, sen rakentaminen, ei aina synny hetkessä, aikaa pitäisi useinkin olla enemmän. 

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
Huhtikuu
Tammikuu
2017