Toinen raskauteni oli painajainen. En minä sitä muulla sanalla voi kuvata.

Mutta miten minä selvisin siitä?

 

Tuskien alkuraskaus

Raskausviikot 5-12 olin muhevan raskauspahoinvoinnin kourissa. Makasin sängylläni silmät kiinni ja toivoin, että ehkä tämä tästä. En paljoa töissä käynyt. Mies kantoi kotiin jos minkälaista teetä, smoothieta, hedelmää ja juomaa toivoen, että jokin vähentäisi pahaa oloani.

Mutta pahoinvointikin väistyy, kuten aina, jossain vaiheessa. Pääsin töihin takaisin. Tuntui hyvältä. NYT varmasti pääsisin nauttimaan raskaudestani.

Silloin tällöin töissä seisoessani huomasin kiristävää tunnetta mahassa, josta ei paljoa vielä raskaus näkynyt. Istahdin. Hengästytti. Eihän tässä vaiheessa voinut vielä supistella, ei millään. "Ei sulla juuri mahakaan näy, miten muka supistelee

Lopulta oli pakko mennä lääkäriin. Sain kaksi päivä huilimisaikaa kotona. Kaksi päivää töissä, kaksi kotona. Yksi päivä töissä, kaksi kotona. Kaksi viikkoa kotona, yksi päivä töissä.  Lopulta kirjoitettiin sairausloma äitiyslomani alkuun asti.

Alkoi elämäni painajainen.

 

Elämäni sängyssä

Kaksikymmentä viikkoa nyt tätä, sängyssä makaamista. Sitten tuli se pahin. Munuaiskivut. Se kipu on pahempaa kuin mikään, pahempaa kuin synnytyskivut ikinä. Kohtuni painoi munuaista, joka ärtyi ja tulehtui. Makasin sängyssäni, munuaisiin lämpöpussia ja kiristävään mahaani kylmäpussia. Koetin jotenkin taiteilla siinä niiden pussien välissä.

Ja kasvava sikiö liikkui jo paljon ja aiheutti joka liikahduksellaan kovat supistelut, kyllä, jo viikolla 20. Ja 21. Ja 22, 23, 24..Ja kun pikkuinen potkaisi munuaiseen..

Auuu...

Elämäni piiri supistui kotiporukkaan. Kun sattuu koko ajan, ei jaksa enää mitään muuta. Itkin tätä vankilaa, jonka vartaloni oli minulle tehnyt.

Ja sitten vielä se vuosisadan pahin helle. Hellettä yli 40 päivää putkeen, pisin hellejakso nais- tai miesmuistiin. Ja minä elin pahinta raskausaikaa ikinä. Kiitos karma.

Jouduin munuasivaivojen takia muutamaan otteeseen sairaalaan.

 

Äidin ja pojan suhde syvenee

Elämäni sankari astui peliin.  Kukaanhan ei voi poistaa kipuja toiselta, mutta toisen läsnäolokin on tärkeää. Poikani jaksoi pitää seuraa minulle silloisen mieheni kanssa.

Ja esikoisen ilo siitä, että äiti lähti hänen kanssaan johonkin, oli niin sydäntälämmittävää, että siinä unohtuivat kaikki kivut.

Söimme yhdessä mehujäätelöä pahimman helteen aikana. Joimme limppariaJa eräänä päivänä päätin, että nyt haluan antaa tälle esikoiselleni kivan päivän. Menimme uimarannalle. Ja se esikoisen ilo siitä, että äiti lähti hänen kanssaan johonkin, oli niin sydäntälämmittävää, että siinä unohtuivat kaikki kivut. Ehkä tunniksi vain, mutta unohtuivat.

Lapsen suhtautuminen elämään on suoraviivaista. Otetaan asiat niin kuin ne ovat. Turha spekulaatio tai jossittelu ei kuulu heidän ajatusmaailmaansa. Jos äiti on kipeä, hän on, mutta hänen mahassaan on lapsi ja se tulee kohta ulos. Nyt on tämä tilanne. Otetaan tästä irti se, mikä voidaan. Tämä elämänfilosofia auttoi minua selviämään pahimman yli.

Järkyttävimmän helteen aikana piilouduimme makuuhuoneeseeni, laitoimme verhot kiinni ja ilmastointilaitteen pyörimään. Kylmä ilmavirtaus hiveli ihojamme. Nauroimme ja katsoimme Netflixiä.

Hän oli se, ketä siedin lähelläni pahimpienkin päivien aikana.

Minun oli hyvä olla. Jota ei usein tapahtunut tuon raskauden aikana.

 

Kipujeni raskaus toi mukanaan positiivisen asian elämääni. Lähenin uudelleen poikani kanssa, joka virallisesti asui tuolloin luonani vielä vuoroviikkoisesti, mutta useimmiten oli jo isänsä luona suurimman osan aikaa. Mutta tuona kesänä me vietimme monia päiviä yhdessä. Hän oli se, ketä siedin lähelläni pahimpienkin päivien aikana.

 

No, jokainen raskaus päättyy aikanaan. Niin tämäkin.

Ja siitä alkoikin aika, jonka muistaminen sulattaa sydämeni edelleen.

Isoveli sai pikkuveljen.

Se kaikki oli ollut sen arvoista.

 

Terveisin, Etä-äiti

Kommentit (2)

Duuo

Aina kuulee niitä onnellisia raskaustarinoita joita aina itkua pidätellen luen. Suurimpia huolia on muutaman viikon rakkaus pahoinvointi ja liitoskivut ja sen jälkeen on babyshowereita ja ootetaan ilolla. Mun raskausaika oli myös yhtä painajaista. Pahoinvointi alkoi RV7 ja kesti viikolle 21. Kun pahoinvointi loppui alkoi
kipeät supistukset. Menin neuvolaan kysymään onko normaalia. Kohdunkaulankanava oli lyhentynyt 1,2centtiin, mutta neuvolatäti ei ollut huolissaan. Vastasi, että varataan parin viikon päästä tarkistuskäynti lääkärille. No omakin huoli laantui kunnes supistukset pahenivat tosi rajuksi. Sattui ihan järkyttävästi ja supistukset tulivat tosi tiheiksi. Sairaalassa lyötiin supistustenestolääkkeet ja kortisonit. Kohdunkaulankanavaa oli jäljellä vaja sentti enää. Lähdin suoraan yliopistolliseen, koska olin vasta viikolla 22 ja lähisynnärillä ei voinut synnyttää niin pienillä viikoilla. Makasin viikolle 36 kaukana läheisistä. Oksennus oli palannut,että oksensin aina kun supisti ja minua supisti vähintään puolentunnin välein. Kukaan ei antanut ensin ennusteita edes päivistä. RV 29 juhlimme kakkukahveilla. Kukaan kätilö eikä lääkäri ei ollut uskonut, että tähän päästiin, RV 32 juhlimme taas kakkukahveilla. Viikoilla 30 alkoi myös epäilyttää miksei lapsemme painoarvio nouse. Eikä se noussut enää. Pääsin viikoksi kotia ja 36+6 lähdin synnyttämään. Missään raskaudenvaiheessa (tai ennenaikaisuuspelon jälkeen) en uskaltanut toivoakkaan, että saisin tytön syliin heti. Olin tuudottautunut jo viikkoja ajatukseen, että olisin valmis, kun lapseni kiidätetään esimerkiksi teholle. Voi sitä onnenmäärää, kun hänet annettiin minun syliin suoraan ilman mitään toimenpiteitä.

IFeelYou

Voi luoja mitä ****
Mulla oli kans yks hiton moinen raskaus.. Onneks ei ollu pahoinvointia mutta kaikkea muuta senki edestä.
Painon nousu hirvitti..
Tästä syystä en lopulta kyennyt tekemään mitään. Turvotus vei voimani. Kävely oli hankalaa, istuminen ahdisti. Makaaminen
Ainoa mikä tuntu hyvältä vartalotyynyn hommaamisen jälkeen omassa sängyssä. Oli pelastus.
Kasvohermohalvaus ja järkyttävät käsi kivut haittas loppu raskautta. Yöt meni valvoessa kun kaikkialle särki. Lopulta sain käynnistyksen kun oma kunto ei enää kestäny.
Siinä meni 4pv.. sectioon.. sain vihdoin heräämössä pari tuntia vietetyn ajan jälkeen sen oman pienen syliin. 💙 olin myyty ☺️
Haluaisin toisen lapsen joskus mutta kokemuksen jälkee en tiedä uskallanko kokea samaa uudestaan.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
Huhtikuu
Tammikuu
2017