Poikani soitti ja kysyi. Oletko äiti turvassa?

Hän tiesi, että olen matkalla jonnekin, ja jollakin laivalla. Ei oikein muistanut, että mikä päivä ja minne. Mutta tiesi, Turustakin lähtee laivoja. Hätä lapsen äänessä. Missä se äiti on? Vastaako äiti? Onko äiti kunnossa?

En minä Turkuun ollut menossa. Tallinnaan ja eri päivänäkin vielä. Mutta lapsen huoli. Se pysäytti ja lamautti. Ei se oma huoli ja suru pahuudesta, mitä ympärillä tapahtuu vähän väliä. Mutta se, että lapsikin joutuu sen huomaamaan. Ei maailma olekaan ihan turvallinen ja hyvä paikka aina asua. 

"Lapsikin joutuu sen huomaamaan. Ei maailma olekaan ihan turvallinen ja hyvä paikka aina asua."

Olin katsonut televisiosta poliisin tiedonantoa. Taapero leikki vieressä. Viaton lapsi. Ei ymmärtänyt mitä ympärillä tapahtui. Mutta minä ymmärsin. Ja ymmärsi teininikin. Minulle tuli ajatus. Entä jos olisinkin ollut siellä? Ja tapahtunut jotain. Olisiko joku kysellyt minun perääni?

Olisi. Lapseni. Ja minussa heräsi valtava tuska, jonka varmasti jokainen vanhempi tunnistaa. Olisin halunnut suojella lastani jotenkin tältä kaikelta pahuudelta. Missä lie olikin katsonut uutisia, mutta oli kuitenkin katsonut. Ehkä kaverien kanssa, ehkä isinsä luona. Ja sitten lapselle tulee pelko. Entä jos äidille käy jotain? Tunsin hänen pelkonsa omassa sydämessäni. Olisin halunnut sanoa jotain lohduttavaa. Mutta sanoin vain, että täällä minä olen Helsingissä. Älä huolehdi.

Taaperoni leikki matolla. Vein nukkumaan. 

Sitten se tuli. Itku. Minulla on nämä lapset. Minun on pakko pysyä kunnossa. He eivät voi elää ilman äitiään. Miten lapsi pystyisi mitenkään käsittelemään sitä, että äidille käy jotain? Mutta jonkun äiti juuri kuoli. Miten tuo lapsi selviää?

"Minulla on nämä lapset. Minun on pakko pysyä kunnossa."

Istuin yksin pimeässä ja vain tuijotin televisioruutua, joka oli pimeänä. En voinut laittaa sitä enää päälle. Yhtäkkiä oli pakko mennä lapseni viereen. Nukkuva lapsi. Viaton. Täysin tietämätön maailman pahuudesta. Lapsen unta on ihana katsoa. Saa rauhan. Käperryin hänen viereensä, tuoksutin hänen tukkaansa. Upposin turvallisuuteen. 

Oli pakko laittaa viesti, tuosta lapseni vierestä toiselle lapselleni. "Olet rakas:" En voi suojella lapsiani maailmalta ja maailman tuskalta, mutta vielä vähän aikaa haluaisin heidän olevan vain onnellisia, viattomia. Lapsia.

Minulle tuli tuo soitto. Äiti on tärkeä. Hädän keskellä perheen merkitys kasvaa ja vahvistuu. Se kosketti ja entistä selvemmin ymmärsin elämäni merkitysen. Olen äiti. Isolla Ä:llä. Olen täällä. Kunpa minulle ei tapahtuisi mitään. Lapseni tarvitsevat minua.

"Entistä selvemmin ymmärsin elämäni merkitysen. Olen äiti. Isolla Ä:llä."

 

Jyllannin suomineito kirjoittaa tästä samasta aiheesta upeassa, koskettavassa tekstissään "En pelkää, sillä olen äiti". Suosittelen lämpimästi lukemaan tuonkin tekstin.

 

Terveisin, Etä-äiti

Seuraathan jo facebook-sivujani?

 

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2018
Huhtikuu
Tammikuu
2017