"Olet tehnyt kaksi lasta kahden eri miehen kanssa ja epäonnistunut pitämään nuo perheet koossa ja nyt haaveilet kolmannesta suhteesta. Olisitko etä-äidin ja vuoroviikkoäidin lisäksi hieman epäkypsä-äiti? Suosittelen sinua käymään ammatti-psykologin puheilla ja selvittämään juurta jaksain kahden eron syyt ja seuraukset, ennen uuden suhteen metsästämistä. Lapsiesi ja itsesi parhaaksi."

-Anonyymi kommentoija

 

Sain tällaisen kommentin erääseen blogikirjoitukseeni. Taisin mainita tosiaan haaveenani olevan  -kenelläpä ei olisi-  vielä pysyvän parisuhteen, jossa voisin sanoa olevani kotona. Viimein. 

Me etävanhemmat ja -äidit varsinkin oman kokemukseni mukaan koemme valtavasti syyllisyyttä tilanteestamme. Siitä, että emme asu lastemme kanssa. Siitä, että olemme jotenkin "epäonnistuneet" elämässä pahemman kerran. "Epäonnistuneet pitämään perheemme koossa". Jos lisätään vielä tähän kuvioon, mitä minulla on; tosiaan kyllä, minulla on takanani parisuhteet, jotka päättyivät eroon, ja kyllä, minulla on kaksi lasta kahden eri miehen kanssa. Minä syyllistän paljonkin itseäni näistä asioista ja ajoittain unohdan, että asioilla on aina monta eri puolta, tekijää, vaikuttajaa, ja aina myös se toinen osapuoli mukana. Taisi unohtaa kommentoijakin. Parisuhdetta kun ei aloiteta, eletä ja päätetä yksin, siihen kuuluu aina kaksi eri osapuolta. 

Olisi kummallista, jos tähän ikään päästyä ei olisi jo takana menneisyyttä. En koe olevani kovinkaan erilainen tai erikoinen muiden joukossa. Onko kaksi mennyttä parisuhdetta paljon? Nykyinen etäpoikani sai alkunsa hyvin varhaisessa vaiheessa minun aikuiselämääni, kun hän halusi tähän maailmaan niin paljon, että ehkäisytkään eivät häntä pidätelleet. En koe kovinkaan "epäonnistuneeksi" itseäni, kun onnistuin hänet kasvattamaan nuoresta iästäni huolimatta muutamat ensimmäiset ikävuotensa lähes yksinäni ilman apua. 

 

"Olen paras äiti lapsilleni ja oikeanlainen juuri tällaisena."

 

Tiedostan sen, että ulkopuoliset näkevät minut usein kuten anonyymi kommentoijani. Mutta onnekseni lähipiirissäni saan kovasti kannustusta ja rohkaisua. Olen paras äiti lapsilleni ja oikeanlainen juuri tällaisena. Menneet parisuhteeni ovat päättyneet rauhaisasti, ilman riitoja tai taisteluita ja välit ovat säilyneet hyvinä. Vuoroviikkotaaperoni isän kanssa asioiden hoito on helppoa ja sujuvaa. Etäpoikani isä on upea ihminen ja hoitaa lastamme uskomattoman hyvin ja varmoin ottein.

Minusta olen onnistunut aika paljossakin. Mutta vaikka olenkin, silti syyllisyys ja paha mieli painavat usein hartioita alaspäin. Ei tähän oikein kaipaisi enää syyllistämistä ulkopuolelta, vaikka se hyvin tavallista valitettavasti on edelleen. Aina syyllistäminen tai erilaiseksi leimaaminen ei ole suoraa vaan se tapahtuu vähän peitellysti ja hiljaisten katseiden kautta. Mutta nuo katseet kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. En yhtään ihmettele, miksi lähes kaikki tuntemani etä-äidit ovat niin kovin vahvoja naisia. Me kohtaamme hyvin paljon paheksuntaa kanssaihmisten keskuudessa lähestulkoon päivittäin.

 

"En yhtään ihmettele, miksi lähes kaikki tuntemani etä-äidit ovat niin kovin vahvoja naisia."

 

Ei tämä elämä ole täydellistä, ei kenelläkään. Olen kamppaillut vuoden ajan itseni löytämisen kanssa, identiteettini rakentamisessa ja oman paikkani löytämisessä ja menneisyyden tapahtumien käsittelemisessä. Ja kyllä, kävin terapiassakin. Itsensä ja oman polun löytäminen on rankka mutta palkitseva kokemus.

En ole epäkypsä äiti. Olen paras äiti lapsilleni. Nyt uskallan sanoa sen ääneen. 

Terveisin, Etä-äiti

Seuraathan jo facebook-sivujani?

Instagram-tilini löytyy täältä.

Kommentit (2)

Minttu-Maaria

Mikähän tuon Anonyymin kommentoijan oma perhetilanne mahtaa olla? Ainakin hyvin suppea näkemys hänellä on! Perhemuotoja on hyvin erilaisia ja mielestäni on käsittämätöntä, että vielä nykyään ihmiset pitävät eroamista epäonnistumisena ja kaikkia muita perhemalleja kuin ydinperhettä lähes paheksuttavana. Erojen taustoja ei aina tiedetä, mutta jostain ihmeen syystä etä-äideille, eroäideille ja yh-äideille lankeaa se epäonnistuneen leima. Kukaan ei kysele syitä eroon eikä niitä tarvitsekaan kysellä, mutta tarkoitan, että omituisella tavalla ero laitetaan automaattisesti naisen syyksi ja nainen on se, joka on epäonnistunut. Mä en osaa edes ajatella eroa epäonnistumisena vaan ero on aina kasvun paikka, joka johtaa johonkin uuteen ja usein paljon parempaan.

Mun tilanne on erilainen kuin sulla, mutta ei todellakaan mikään perinteinen. Ihmettelyä on tullut lähipiiristäkin, olen joutunut perustelemaan valintojani ja tilannettani ja ajatellut, että jos joku ei minua ymmärrä, niin se on hänen ongelmansa , ei minun 😃 Tietenkään aina ei jaksa olla vahva ja joskus toivon, että asiat olisivat menneet eri tavalla ja helpommin. Ja minäkin toivon, että löydän sellaisen ihmisen, joka olisi mulle se "koti".

Etä-äiti
Liittynyt10.5.2017

Kiitos Minttu-Maaria kommentistasi!
Kyllä minäkin jäin miettimään, että mikä olisi sitten se "normaali" menneisyys! Kurjaa jos joudut lähipiirissäkin perustelemaan elämääsi.
Mutta loppujen lopuksi itseämme vartenhan me täällä elämme. 😘
Ihanaa viikonloppua!

Terveisin, Etä-äiti

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2018
Huhtikuu
Tammikuu
2017