"Nyt on pakko nousta ylös tai kuolen."

Tämä ei ollut minulle mitään utopiaa vuosi sitten, kun olin vakavasti sairas ja sängyn omana. Minulla on krooninen nivelsairaus, joka pahimmillaan vammauttaa niin, etten voi käyttää ollenkaan käsiäni tai jalkojani. Selvisin pahimmista vaiheesta ystävieni tuella ja joskus pelkällä raa'alla tahdonvoimalla.

Oli pakko vain jatkaa elämistä, vaikkei tiennyt, paraneeko ikinä tai mitä on vielä edessäpäin.

Oli pakko vain jatkaa elämistä, vaikkei tiennyt, paraneeko ikinä tai mitä on vielä edessäpäin.

 

Mutta mitä tekosyitä minulla on nyt, taudin ollessa lepotilassa ja minun ollessa fyysisesti hyvässä kunnossa, olla urheilematta? No ei  mitään. Ja silti en ole tehnyt mitään pitkään aikaan mitään.

Oli helppoa jatkaa liikkumattomuutta sen jälkeen, kun oli maannut monta kuukautta sairaana. Puolusteli itseään, että jos kivut tulevat kuitenkin takaisin, jos liikunta onkin pahasta ja niin edelleen.

Nivelsairautta voi hoitaa nimenomaan oikealla liikunnalla.

Todella typerää, koska nivelsairautta voi hoitaa nimenomaan oikealla liikunnalla. Tukilihaksia kehittämällä ja kestävyyttä parantamalla voi auttaa niveliäänkin jaksamaan. On kummallista, ettei terveydenhuollossa enemmänkin panosteta juuri siihen, että potilaita autettaisiin liikkumaan oikein. Se ennaltaehkäisi paljon sairashoitokuluja ja vähentäisi lääkkeiden syömistä.

Joten päätin itse tehdä asialle nyt jotain. Aiemmin olen ollut todella aktiivinen liikkuja ja hyvässä kunnossa. Alkoi ihan konkreettisesti painamaan mieltä, etten liiku enää ja varsinkin kun tiedän, että liikkumattomuus pahentaa sairauttani.

Lähdettiin eilen koko porukka ulkoilemaan Malminkartanon portaille. 426 askelta pelkkää kidutusta, hikeä, hengästymistä ja...upeaa fiilistä. Kävelin ne kolmeen kertaan ylös ja alas. Tuntui järkyttävän mahtavalle. Kroppa heräsi eloon ja niveliin ei sattunut yhtään, eikä satu edelleenkään. Kävely on erinomainen liikuntamuoto nivelsairaille, koska siinä ei niveliin kohdistu painetta eikä töksähtelevää liikettä. Aerobisen kunnon ylläpitäminen edesauttaa jaksamista ja hyvää oloa.

 

Varasin myös ajan lähikuntosalille. Pilates ja jooga, joita olen harrastanut ennenkin, käy minulle tässä tilanteessa erinomaisen hyvin kuntoilumuodoksi. Puhumattakaan siitä, että se myös rentouttaa mieltä.

 

Poikani ilahtui valtavasti, että äiti on taas niin hyvässä kunnossa, että voi liikkua ja pitää huolta itsestään.

Mikä parasta, kun etäpoikani kuuli, että liikun, hän liikuttui. Hän ilahtui valtavasti, että äiti on taas niin hyvässä kunnossa, että voi liikkua ja pitää huolta itsestään. Hän näki, miten paljon kärsin viime vuonna sairaudestani. Iänikuisista jääpusseista, polvi- ja kyynärtuista, itkuista, kivuista, lääkärikäynneistä ja kävelemättömyydestä. Hän sanoi, että voi urheilla kanssani. Mikä voisi olla parempaa yhdessätekemistä, kun hän jälleen saapuu luokseni? 

Kaikki tämä tietenkin vaikuttaa myös siihen, että jaksan olla paremmin lapsieni kanssa ja hoitaa varsinkin kuopusta silloin, kun hän on luonani. Ja masennukseen taipuvaisena liikunta on äärimmäisen hyvä apukeino mielialan ylläpitämiseenkin. Kyllähän minä nämä kaikki olen tiennyt. Nyt vain pistin toimeksi.

Tuntuu todella hyvältä.

 

Saa nähdä, miten kuntokuuri etenee. Ehkä kesällä tämä höllyvä peppu on jo vähän paremmassa kunnossa –   ja nivelet samoiten. Kirjoittelen myöhemmin tästä lisää!

 

Reippain terveisin, Etä-äiti

Seuraathan jo Facebook-sivujani?

Kuvassa vähän tsemppikuvaa siitä, missä kunnossa on joskus ollut.

Kommentit (2)

Vierailija

Loistava kirjoitus. Tässä on asennetta ja asiaa.
Liikunta on lääke, joka jää aivan liian usein vaille riittävää huomiota, vaikka on yksi tärkein ja varmasti vaativin tapa hoitaa kipua. Ikinä ei pitäisi turvautua pelkkään lääkityksen.

Vierailija

Ai mikä on mun tekosyy?

Olen herännyt kuudelta, vähän ennen. Nyt kun lello on 21 minulla olisi aikaa kuntoilla.
Mutta tiedäkkö, kun ei kiinnosta. Haluan tän tunnin, pari tehdä jotain kivaa. Tai jos ei kivaa, niin jotain mikä nyt suorastaan ei lisää vitutusta.

Kun ei ole varaa lapsiparkilliseen kuntosaliin, jää se liikkuminen rattaiden työntämiseen neljäveen kävelytahdilla.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
Huhtikuu
Tammikuu
2017