Viikonloppuna oli etäpoikani alakoulun lopettajaisjuhlat. Yksi asia nousi mielessäni ohitse muiden. Olen jo useasti huomannut tämän seikan: nykyajan nuoret ovat todella suvaitsevaisia ja avarakatseisia. Vaikka teinien maailma on meille aikuisille monella tapaa aivan vieras, tätä nuoriemme piirrettä meidän tulisi vaalia ja kunniottaa ja siihen kannustaa.

Nimittäin ainakaan minun kouluaikanani nuoret ja lapset eivät vielä osanneet suhtautua erilaisuuteen kovinkaan hyvin. Minua kiusattiin jo siitä, että omistin silmälasit. Minua kiusattiin siitä, että olin pidempi kuin pojat. Minua kiusattiin siitä, että olin puheliaampi kuin keskivertoisesti muut. Minua kiusattiin siitä, että kuuluin valtaväestöstä poikkeavaan uskontokuntaan. Joskus tuntuu, että mistä asiasta minua ei olisi kiusattu.

Ehkä johtuu siitä, etten ole poikani arjessa jokapäiväisesti mukana, että joka kerta ihmettelen, kuinka luonnollisesti hän ja muut nuoret suhtautuvat erilaisuuteen. Myöskin opettajantöitä tehdessäni huomasin saman. Jollain koulukaverilla oli huivi päässä ja jollain turbaani. Ei se ollut mitenkään omituista. Annapa jos minun kouluaikanani jollain olisi ollut! Sitä tuijottamisen ja puhumisen ja sipittämisen määrää! Nykään silmälasitkin ovat trendikkäitä ja nuoret hankkivat niitä, vaikkeivat näkönsä puolesta niitä tarvitsisikaan.

Ehkäpä tämä on syy siihenkin, miten luonnollisesti poikani ja hänen kaverinsakin suhtautuvat etä-äitiyteeni. Erilaisuus on tavallista. Tavallisuus on erilaista. Nuoret ottavat asiat niinkuin ne ovat. Ei se niin kummallista ole. Kaikki me kuitenkin olemme ihan tavallisia ihmisiä. En ole kertaakaan lasten puolelta kokenut minkäänlaista tuomitsemista. Olen poikani äiti. En etä-äiti, yh-äiti, kaukana oleva äiti. Äiti vain. Se on upea tunne. Heille olen aivan tavallinen äiti.

Tätä teemaa on mietitty mediassa muun muassa todella suositun Skam-sarjan myötä. Skam on norjalainen nuorten tv-sarja, joka vetoaa kyllä myös ihan näin aikuiseenkin. Se kertoo lukioikäisistä nuorista, joilla on tavallisten nuorten tavallisia ongelmia ja iloja. Sarjassa on homoja, muslimeja, nörttejä, pissiksiä ja koulun komeita suosikkipoikia. Nuoret suhtautuvat aivan luonnollisesti homouteen, eri uskontoihin ja erilaisuuteen. Ensiksi ajattelin, että tämä on vain sarjaan käsikirjoitettua juonta. Mutta tosi elämä on monella tavalla samanlaista. Nuoremme ovat uskomattoman avarakatseisia ja osaavat suhtautua erilaisuuteen ihanan luonnollisesti.

 

"Heille olen aivan tavallinen äiti."

 

Ihailtavaa ja aivan loistavaa! Kun lukee uutisia terrori-iskuista, uusnatsien mielenosoituksista, rasistisista väkivallanteoista ja Pride-kulkueeseen kohdistuneista hyökkäyksistä, sydän täyttyy onnellisuudesta, kun seuraa, kuinka tulevat yhteiskuntamme aikuiset osaavat näin kauniisti suhtautua erilaisuuteen. Se on rikkaus ja voimavara. Tulevaisuus näyttää hyvältä, jos jo alakouluikäiset nykyään osaavat suhtautua yhteiskuntaamme todellisina maailmankansalaisina.

Poikani kevätjuhlassa kutosluokkalaiset pitivät puheita erilaisuudesta ja yhteenkuuluvuudesta. Lapset, joita oli monista eri kansalaisuuksista, tanssivat ja juhlivat koulunsa loppua. Juhla päättyi ryhmähalaukseen, joka oli aitoudessaan niin liikuttava, että itkin vuolaasti, häpeilemättä onnenkyyneliäni. Lapsemme ovat todellisia aarteita; tulevaisuutemme rakentajia.

Iloisin kesäterveisin, Etä-äiti

Seuraathan jo facebook-sivujani?

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
Huhtikuu
Tammikuu
2017