Kirjoittelimme samassa paikassa blogia, Vauva.fi:n blogiyhteisössä, molemmat aloitimme siellä lähestulkoon tasan vuosi sitten. Alussa hän oli "vain" blogisti muiden joukossa.

Hän tuntui olevan hyvin lähellä, vaikka asui toisessa maassa enkä ollut ikinä edes tavannut häntä.

Mutta vaivihkaa, vähitellen, hänen postauksensa nousivat yhä uudelleen minulle niiksi koskettavimmiksi ja läheisimmiksi. Aloin lukemaan niitä heti, kun hän niitä someen postasi. Ahmin tekstejä minkä ehdin, ne koskettivat syvältä, koska olivat kuin omasta elämästäni. Hän tuntui olevan hyvin lähellä, vaikka asui toisessa maassa enkä ollut ikinä edes tavannut häntä. 

Pian keskustelimme messengerissä päivittäin. Kysyimme apua teksteihimme, juttelimme niitä näitä. Yhtäkkiä hän pyysi puhelinnumeroani, haluaisi soittaa. Alkoi jännittää. Minkähänlainen ihminen hän oikeasti olisi, tulisimmekohan juttuun muutenkin kuin vain netissä?

Uskaltauduin antamaan numeroni ja hän soitti. "Onpa omituista kuulla ääntäsi", sanoin ja kikattelin vähän hermostuneesti. Tuntui kuin olisin ollut ekoilla treffeillä jonkun kanssa. Puhelu venyi tunnin mittaiseksi.

Oli kuin olisin löytänyt sen puuttuvan osasen itsestäni.

Sitten me tapasimme, monta kuukautta ensimmäisen nettitapaamisen jälkeen. Ja hän tuntui kuin vanhalle ystävälle. Oli kuin olisin löytänyt sen puuttuvan osasen itsestäni. Rakastuin häneen heti. 

Vietimme syksyisen loppukesän päivän yhdessä, hän kuvasi poikaani ja minua ja juttelimme kuin vanhat ystävykset. Olin löytänyt ystävän. Se on jotain todella arvokasta tässä elämässä. Hän on kokenut paljon samaa kuin minä. Voin laittaa hänelle viestiä vaikka yöllä, jos ahdistaa. Ja hän voi laittaa minulle. Ymmärrän häntä ennen kuin hän on edes sanonut asiaansa. Ihan kuin olisimme tunteneet aina. Minulla ei ole pitkäaikaisia ystäviä montaakaan. Nyt sain sellaisen, aikuisella iällä. Olen kiitollinen.

Terhi ottamassa kuvaa etäpojastani syksyllä 2017

Nettitutusta tuli sydänystäväni. Hän on Vauvan bloggari Jyllannin suomineito. Hän on juuri sitä, mitä tuo blogin nimi sanoo. Neito, perhonen, kaunis kuin hauras kukka. Kiitos rakas Terhi, kun olet.

 

@jyllanninsuomineito in the action 😍❤ #jyllanninsuomineito #valokuvaaja #ystävä

Henkilön Etä-äiti (@etaaiti) jakama julkaisu

Oletko sinä löytänyt ystävää netistä?

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (2)

Jyllannin suomineito
Liittynyt2.5.2017

Kiitos ystävyydestäsi :) Ja kiitos kauniista tekstistä.

On todellakin harvinaista aikuisiällä löytää todellisia ystäviä, joiden kanssa voi tuntea itsensä sekä lapseksi ja aikuiseksi samaan aikaan. Saa luvan olla epätäydellinen, rikkinäinen, ihan höpö ja samalla tuntea olevansa täysin riittävä. Eikä pelkästään riittävä, mutta upea.

Mikään ei ole mahtavampi tunne kuin sellainen yhteys, jossa tietää, että toinen tietää, sanomattakin. Tai että toinen tietää paremmin, kuin edes itse. 

Arvokasta.

Kiitos että olet :)

Med venlig hilsen, Terhi.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
Huhtikuu
Tammikuu
2017