Muistolaatikko. Se laatikko, johon kerätään lapselta saatuja joskus vähän koomisiakin piirrustuksia, lahjoja, päiväkotimuistoja ja pientä tilpehööriä.

Usealla vanhemmalla on sellainen. 

Ei ole niin kumma juttu.

Mutta minulle tuo on erityinen laatikko. Olen kerännyt sellaista esikoisestani, silloin kun hän oli minun luonani.

Kun me asuimme yhdessä. Kun me näimme joka päivä.

Ei ne silloin oikein tuntuneet niin erikoisille, ne piirrustukset ja pikkuiset laput, äitienpäivälahjatkaan.

Mutta kyllä nyt tuntuvat.

Tuo laatikko vei minut takaisin lähiäitiyteni aikaan. Kun sain asua lapseni kanssa.

Kun hän tuli kotiin koulusta, minun kotiini. 

Kun hän kirjoitti lappuun, että on kaverinsa luona. Kun minä vastasin, että olen jumpassa. Että pian olen taas kotona.

Kotona lapseni luona.

Tämä viestilappuketju on minusta jotenkin äärimmäisen suloinen. Ja tuo sydän poikani piirtämänä. Minusta mikään ei ehkä voi olla enää suloisempaa. Ja ihanaa, että olen säästänyt tämän viestittelyn. Nyt se on kultaakin arvokkaampi.

Muistot vievät minut päiviin, kun asuimme yhdessä ja kaikki oli vielä hyvin.

Muistot vievät minut päiviin, kun asuimme yhdessä ja kaikki oli vielä hyvin. Sitten tapahtui elämä. 

Muistan hyvin sen yhden äitienpäivän, kun poikani antoi itsetehdyn kortin, jossa oli auringonkukka. Hän oli myös tehnyt käsityötunneilla auringonkukkataulun. Ja kaiken kukkuraksi hän oli istuttanut pikkuisen auringonkukan kukkaruukkuun. Siitä kasvoi iso kukka, joka ilahdutti meitä koko tulevan kesän.

Muistan vieläkin tuon äitienpäivän. Se oli onnellinen päivä.


Laatikossa on myös paljon piirrustuksia, pikkuviestejä pojaltani, lukujärjestyksiä ja askarteluja.

Onneksi säästin nuo jutut. Onneksi minulla on tuo laatikko. Vihreä laatikko, joka on muistoja täynnä. Rakkaita muistoja.

Se muistuttaa minua siitä, että olen ollut lähiäiti ja olen ollut hyvä äiti. Että olen edelleen hyvä äiti, vaikka olen etä-äiti. Minua koskettaa nämä pienet asiat, jotka kertovat siitä, että elämä vie meitä joskus sinne, minne me emme halua, mutta muistot säilyvät ja niistä saa voimaa.

Sain myös syntymäpäiväkortteja lapseltani.

Nyt lapseni on jo teini ja ei asu enää luonani. Meillä on kuitenkin pitkä yhteinen elämä jo takana ja paljon kokemuksia vielä edessäkin päin.

Kerätkää ihmeessä muistojen laatikkoa lapsistanne. Ette ikinä voi tietää, miten arvokas se voi teille vielä joskus olla. 

 

 

Terveisin, Etä-äiti

Seuraathan jo Facebook-sivujani?

Kommentit (1)

Eeva

Kivoja muistoja :) Olet tehnyt viisaasti, kun olet säilyttänyt kaikki lappusetkin. Ne kertovat hienosti siitä arjesta, jota on eletty. Ja kivalta kuulostaa sekin, että sanot olleesi ja olevasi edelleen hyvä äiti. Niin olisi hyvä sanoa jokaisen äidin itsestään. Minulle se on toisinaan vaikeaa, mutta opettelen.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
Huhtikuu
Tammikuu
2017