Miten pitää läheistä kiintymyssuhdetta ja yhteyttä lapseen, joka ei asu kanssasi?

Olen painiskellut tämän asian kanssa nyt kuluneen syksyn ajan. Olen aktiivisesti halunnut olla enemmän läsnä lapseni arjessa, muun muassa kouluasioissa, ja se ei ole aina ihan yksinkertaista, kun on etävanhempi. Tästä voit lukea lisää kirjoituksestani Koulu alkaa - jäänkö taas ulkopuoliseksi?

 

Minun ja poikani suhde alkoi hyvin intensiivisenä ja olimme yhdessä koko ajan ja elämäni oli täysin vauva- ja sen jälkeen taaperoelämäpainotteista.

Yhteisen elämämme alusta ja suhteestamme voit lukea lisää näistä kirjoituksistani:

Raha ei määritellyt onnea minulle ja vauvalleni

Elämäni tärkein rakkaussuhde

 

Sitten tapahtui paljonkin elämässäni ja suhteemme etääntyi. Näistä vaikeista tapahtumista voit lukea lisää tästä:

"Äiti, saanko mennä isin luokse asumaan?"

 

Sittemmin ja varsinkin tämän kesän ja alkusyksyn aikana olen saanut viimein elämäni tasapainoiseksi. Siksi haluankin nyt paneutua minua vaivanneeseen asiaan: miten saada esikoiseeni läheisempi suhde kaikkien näiden vuosien jälkeen?

Kuinka tehdä tämä käytännössä?

Lapseni on noin 1-2 kertaa kuukaudessa luonani, jolloin toki puhumme ja touhuamme yhdessä, mutta teinimäiseen tapaan ei keskustelu hänen kanssaan aina ole kovin monisanaista.

Muutoin yhteydenpitomme on yksi- tai kaksisanaisia viestejä tai puheluita, jotka ovat melko nopeasti läpikäytyjä. “Ihan hyvää” tai “Ei mitään kummallista” ovat tavallisia vastauksia kysymyksiini, kun kysyn lapseltani, miten hänellä on mennyt esimerkiksi koulussa.Nyt onneksi Wilman kautta näen, mitä aineita hänellä on koulussa, joten voin niistä ainakin kysellä. Näen myös hänen koulukokeidensa arvosanat.

"Vaikka koenkin, että olemme läheisiä, ei kiintymyssuhteemme ole samanlainen kuin aiemmin."

Mutta haluan suhteestamme muutakin kuin vain kouluasioiden läpikäymistä. Olimme aikoinaan todella läheisiä, kuin paita ja peppu, ymmärsimme toisiamme puolesta sanasta, joten nyt surettaa meidän etääntyneet välimme. Suurin syy tähän on oma elämäni, joka on ajanut meidät erilleen. Mutta sen sijaan, että vain surkuttelisin tätä asiaa, olen päättänyt tehdä asialle jotain ja koetan nyt muuttaa tilannetta, koska vaikka koenkin, että olemme läheisiä, ei kiintymyssuhteemme ole samanlainen kuin aiemmin.

Varmasti monet elleivät kaikki teinien vanhemmat, lähivanhemmatkin, kamppailevat samojen kysymysten äärellä. Ei ole ihan yksinkertaista pitää puhe- ja tunneyhteyttä teini-ikäisen kanssa. Kun tähän kuvioon lisätään vielä etävanhemmuus, on kyseessä vähintäänkin haastava asia.

 

Mitä konkreettisia asioita nyt teen, jotta suhteemme pysyisi ja paranisi?

 

  1. Olen kokenut tärkeäksi reagoida hänen elämässään tapahtuviin asioihin, positiivisiin ja negatiivisiinkin, jotta hän tietää minun olevan läsnä hänen elämässään. Vaikka en kurinpidollisia toimia itse kovin usein suoritakaan, silti haluan tietää, mitä hänen isänsä on päättänyt minkäkin asian suhteen, jos rangaistuksia jostain teoista vaaditaan. On varmasti lapselle tärkeä nähdä, ettei äidille ole ihan yhdentekevää, mitä hän tekee, vaikka äiti onkin fyysisesti etäällä.
  2. Lisäksi olen sanonut, että minulle voi aina soittaa tai luokseni tulla käymään, vaikkei siitä olisi sovittukaan etukäteen. Hän tietää, että olen saatavilla ja läsnä, kun hän sitä tarvitsee.
  3. Yritän ymmärtää ja kunnioittaa hänen mielipiteitään ja ajatuksiaan. Kyseessä on jo yläkouluikäinen lapsi, joten on oikein osoittaa hänelle, että arvostan hänen mietteitään ja annan hänen itsensäkin jo päättää asioista, toki ensin meiltä vanhemmilta asiaa kysyen. Mitä enemmän hän osoittaa olevansa luottamuksen arvoinen, sitä enemmän vastuuta hänelle voi antaa.
  4. Annan hänelle positiivista palautetta, kun hän toimii empaattisesti, toisia ymmärtäen, veljeään kunnioittaen ja minunkin näkemyksiäni kuunnellen. Tällainen positiivisen palautteen kasvatusmalli on minulle tärkeää. Tätä olen aktiivisesti yrittänyt kehittää nyt tämän syksyn aikana.
  5. Osoitan hänelle, että hän on minulle tärkeä, ja että toivoisin hänen käyvän luonani. Vaikka petynkin, jos meidän tapaamisemme peruuntuvat, koetan olla häntä syyllistämättä siitä. Olen jo hyväksynyt sen, että emme näe kovinkaan usein, ja koetan saada tapaamisistamme mahdollisimman kivoja silloin, kun ne onnistuvat.

Tässä on jo tarpeeksi tälle syksylle.

"Olen jo hyväksynyt sen, että emme näe kovinkaan usein, ja koetan saada tapaamisistamme mahdollisimman kivoja silloin, kun ne onnistuvat."

Katsotaan, miten suhteemme edistyy nyt, kun elämäni muutoin on tasapainossa ja pystyn keskittymään esikoiseni ja minun suhteeseen. Meidän etuna on, että välillemme syntyi vahva tunneside ja kiintymyssuhde hänen vauva- ja taaperovuosinaan, joten pohjaa meidän suhteen syvenemiselle on.

Miten muut etävanhemmat olette ylläpitäneet suhdetta lapsiinne?

Terveisin, Etä-äiti

Seuraathan jo facebook-sivujani?

Kommentit (1)

Vierailija

Hei! Hyviä kysymyksiä ja tosi hyviä oivalluksia olet tehnyt. Olen itse kahden teini-ikäisen vuoroviikkoäiti, joten en ole ihan samassa tilanteessa kuin sinä, mutta tunnistan kyllä tuon etäisyyden tunteen, mistä kerroit. Viikko erossa riittää sen tunnelman tulemiseen joskus aivan hyvin.

Minä yritän taiteilla sen välillä, etten tuputtaisi seuraani liikaa, ja sen, että olisin herkillä tarttumaan jokaiseen mahdolliseen yhteyden syntymisen tilanteeseen, joita ilmassa leijuu.

Juuri tällä hetkellä yhteys teini-ikäiseen tyttäreen syntyy Kimble-pelin kautta. Silloin meillä on kiva tunnelma ja kumpikin voi sanoa mitä mieleen tulee. Mutta niitäkin aikoja on ollut, kun tällaiset hetket eivät olisi tulleet hänen puoleltaan kuuloonkaan.

Pojan kanssa etäisyyden tunne on rikkoutunut aina parhaiten fyysisellä kosketuksella. Painiminen on yksi parhaista konsteista :). Se rikkoo jään, jos sellaista on.

Ja sitten yhteiset kokemukset kodin ulkopuolella, pienetkin. Koti saattaa joskus tuntua ladatulta liian suurin odotuksin yhdessäolosta ja puhumisesta, mikä voi teinille olla ajatuksena epämiellyttävä. Kodissa on myös helppo juurtua samoihin kuvioihin, esim. siihen, että teini tulee kotiin ja lättää huoneensa oven kiinni.

Jos on auto, voi yrittää saada teinin raahattua siihen, ja sitten huristelemaan jonnekin, mistä ollaan samaa mieltä, kuten Ikeaan. Jos ei ole autoa, voi mennä bussiin. Puhelin pitäisi tietenkin saada kädestä pois jollakin keinoin, jotta puheyhteys syntyy. Yhteinen reissu pakottaa olemaan fyysisesti lähellä ja antaa tilaisuuden jutella. Ja mitä pöljempi matka, sitä hauskempi sitä voi olla jälkeenpäin muistella. "Muistako, kun mentiin syömään Ikeaan niitä lihapullia?" 😄

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
Huhtikuu
Tammikuu
2017