Vaikein hetkeni etä-äitinä tapahtui tänä keväänä. Ehdottomasti kamalin ja tuskaisin kokemus sen jälkeen, kun etä-äitiinnyin.

Poikani, tuolloin vielä kutosluokkalainen, odotti elämänsä matkaa. Hän oli ykkösluokasta asti ryhmänsä kanssa suunnitellut kielimatkaa Ranskaan. Viikon ajan he nukkuisivat jokainen oman ranskalaisen perheen kotona, puhuisivat ranskaa ja tutustuisivat Ranskan erääseen pikkukaupunkiin. Rahaa oli kerätty monta vuotta. Oli iloittu, odotettu, riemuittu. Juteltu omassa WhatsApp-ryhmässä muiden lähtijöiden kanssa tulevasta matkasta, ostettu uudet vaatteet, hypitty malttamattomana ja juteltu, juteltu, juteltu loputtomiin tästä reissusta, josta tulisi tähän astisen elämän suurin kokemus!

Matkaa edeltävä ilta koitti. Tulee puhelu pojan isän puolisolta. Arvaan, että nyt on joku huonosti. Ei minulle turhaan tuohon aikaan yöstä soiteltu.  "Äiti, minä täällä", kuuluu itkuinen ääni. Nyt on jokin pielessä pahemman kerran, tiedän sen heti. Sydäntä kylmää ja alan vapista, huomaamattani. "Huomenna on se Ranskan matka ja mulla on 40 astetta kuumetta", kuuluu itkuinen ääni. Pettymys äänessä on valtava. "Mikset sä oo täällä, äiti voitko tulla tänne?"

"Mikset sä oo täällä?"

Ja minä tiedän, etten voi mennä.

Istun sängyllä ja katson puhelinta. Rakas esikoiseni makaa kuumessa tuolla jossain, monen vuoden matkanodotus on päättymässä ja nyt hän on kipeä. Mikset sä oo täällä kaikuu mielessäni. Tulee vielä viestiä perään, että poika koettaa tsempata, ehkä tämä kuumekin tästä vielä laskee. Tiedän kuitenkin, ettei se ehkä laske. Pettymys tulee olemaan aivan valtava teinipojalleni. Ehkä suurin hänen elämässään.

Olen kaukana toisessa kaupungissa, poikaani hoivaa hänen toinen äitihahmonsa. Itkettää, suruttaa, pyörin ympäri asuntoa ja en voi nukkua. Katson puhelinta minuutin välein, laitan viestiä toiseen kotiin, toiseen asuntoon, jossa poikani makaa kipeänä. Tuleekin itkuisia viestejä pitkin yötä. Purkaudun mammaryhmääni, pakko saada puhua asiasta jonnekin, yksnäisyys ja tuska on liian vaikea kohdata yksin. On aivan kamalaa olla muualla ja rakas on kipeänä toisaalla kokien jotain aivan hirvittävän surullista. En voi lohduttaa häntä pettymyksessään ja hoivata, vaikka olen hänen äitinsä. "On varmasti todella vaikeaa olla etä-äiti", eräs mamma vastaa. On. Voin vakuuttaa, on todella vaikeaa.

Muutoin niin reipas poikani on aina kipeänä hellyyttä ja äitiä kaipaava. Silloin unohtuu, että on iso ja reipas. Silloin haluaa äidin lähelle, vaikka muutoin on isin poika ja jo iso! Äiti, tule, äiti, miksi sinä asut niin kaukana.

"Äiti, tule, äiti, miksi sinä asut niin kaukana."

Poika itkee yön, äiti itkee yön, uni ei tule, kummallekaan. Yön aikana huomaan, että poikani koettaa urheasti tsempata itseään. Kyllä se tästä ja tällaista sattuu. Ei voi mitään. Äidin sydän paisuu rakkaudesta ja ylpeydestä. Minun reipas poika, niin rakas ja ihana. Kumpa kaikki vielä selviäisi.

Sängyllä istuessani tuon yön yksin kävin monen monta ajatusta läpi. Se tunne, että on niin väärässä paikassa ja apuasi tarvitaan, muttet voi tehdä mitään. Se on raastavaa ja tuskallista. Vaikka tietää, että poikaa hoivataan hyvin ja hänellä ei ole hätää toisessa kodissaan, ei se poista äidin tarvetta olla lapsensa lähellä silloin, kun hän sinua eniten tarvitsisi. Tuo kokemus oli vaikea, meille molemmille.

"Kyllä se poika tarvitsi äitiään juuri silloin, kun oli vaikeinta. Älä unohda sitä."

Ihanaa oli kuitenkin tietää, että poika sai tarvitsemaansa hoitoa ja lohtua silloin, kun itse en voinut olla paikalla. Kiitos kuuluu pojan isälle ja hänen puolisolleen. Meillä on upea perhe tässä. Siitä olen todella kiitollinen. Se helpotti omaa oloa silloin, kun oli vaikeinta. Ja kyllä tuostakin selvittiin. Poika ja äiti. Oltiin taas vahvempia.

Tämä oli vaikeimpia kokemuksiani äitinä tähän asti.

Seuraavana päivänä tuli pojan mummolta viesti: Kyllä se poika tarvitsi äitiään juuri silloin, kun oli vaikeinta. Älä unohda sitä. No en varmasti unohda.

Olet rakas, ihana teinini, esikoiseni.

Lue ensimmäinen postaus aiheesta, kun tuskani oli tuore ja suurimmillaan: Riittämättömyys, tuska, suru

 

Terveisin, Etä-äiti

Seuraathan jo facebook-sivujani?

Kommentit (4)

Etä-äiti
Liittynyt10.5.2017

Moikka, tätä onkin kysytty minulta.

Hänen kuumeensa laski hieman aamuksi ja isänsä kanssa tekivät päätöksen, että lähtee matkalle. SAnoin, että voi sairastua pahastikin vieraalla maalla ilman perhettään, mutta otti sen riskin, koska halu matkalle lähteä oli niin suuri.

Sairastuikin Ranskassa ja haki sieltä lääkäristä antibiootit.

Loppupäivät matkalla sitten menivätkin jo hyvin.

Terveisin, Etä-äiti

Vierailija

Hieno juttu, että pääsi mukaan reissuun! Eikä kuume onneksi pilannut koko matkaa :)

Kolmen etä

Jos lapsi on kipeä luonani, olen ollut onnellinen kun olen voinut hoitaa häntä. Vaikka lapsen sairastuminen on kurjaa, kurjinta on vain kuulla hänen sairastavan.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
Huhtikuu
Tammikuu
2017