Olen etä-äiti kolmetoistavuotiaalle pojalleni. En ole käytännössä koskaan viettänyt hänen isänsä kanssa perhe-elämää. Miksi?

Olen sivunnut aihetta, kun kerroin, miten minusta tuli parikymmpinen sinkku- ja yh-äiti . Kerroin myös siitä, kun tein ensimmäisen raskaustestini. En kuitenkaan ole avannut tarkemmin niitä syitä, miksi minä ja lapseni isä erosimme, kun vauvamme oli ihan pieni vielä.

Ennen raskautumistani olin juuri eronnut nuoruuteni uskonyhteisöstä ja elin etsikkovaihetta elämässäni. Aika kului aikalailla baareissa ja itseäni ja nuoruuttani etsien. Nopeasti opiskeluelämä ja iltatyöt alkoivat rytmittää elämääni ja se asettui mukavasti uomiinsa.

Ehkäisy petti ja tulin raskaaksi.

Aloitin ensimmäisen oikean ja tavallisen seurustelusuhteeni. Poika oli minustakin vuoden vielä nuorempi, itse olin juuri täyttänyt 20-vuotta. Ehkäisy petti ja tulin raskaaksi.

Olen kertonut, että tiesin heti pitäväni tämän lapsen. Hän tuntui alusta asti tärkeältä. Hänen oli määrä tulla elämääni. Ja olin oikeassa. Hänestä tuli ja hän on elämäni tärkein rakkaussuhde. En ole katunut hetkeäkään sitä, että hänet pidin. Hänet saatuani olen ollut äiti ja elämällä on ollut ihan erilainen merkitys.

Olimme seurustelleet pari kuukautta ennen raskautumistani.

Mutta miten meidän parisuhde tuolloin voi? Olimme seurustelleet pari kuukautta ennen raskautumistani. Lähestulkoon heti raskausuutisen jälkeen kesällä 2003 poikaystäväni lähti armeijaan. Vietin mahani kanssa aikaa yksin ja koulussa käyden. Ei siinä paljoa parisuhdetta pystynyt kehittämään, kun toinen oli puoli vuotta käytännössä koko ajan poissa.

Armeija päättyi ja siitä parin viikon päästä tammikuussa 2004 syntyi lapsemme. Alkoi yövalvomiset, imetysrumba, suihkutisseilyt ja väsymys, väsymys, väsymys. Kerran nukahdin kesken lauseen sängylleni. Parisuhdetta emme edelleenkään voineet hoitaa ja kehittää, kun huomion vei vauva, joka valvotti meitä. Hänen isänsä kävi edelleen töissä ja koulussa. Minä vietin kotona aikaa vauvamme kanssa.

Emme me ole tarkoitetut toisillemme.

Lapsi täytti puoli vuotta ja me hänen vanhempansa molemmat heräsimme yhtäkkiä aamuun, aamuun, jossa tajusimme. Emme me ole tarkoitetut toisillemme. Itkimme ja halasimme, poikaystäväni piti poikaamme sylissään, itki kyyneliä vauvan pikkuiseen päähän. Päätimme erota.

Kumpikaan meistä ei ole katunut tätä päätöstä. Suhteemme oli tavallinen nuorten seurustelusuhde, joka kohtalon oikusta päätyi siihen, että meistä tuli vanhemmat yhteiselle lapsellemme. Kuitenkaan silloin, parikymppisinä, emme olleet valmiit kestävään parisuhteeseen ja perheen perustamiseen. Nyttemmin molemmat olemme nähneet, ettemme olleet tarkoitetut toisillemme.

Kaduttaako? Ei kaduta. Kaduttaako lapsi? Ei todellakaan.

Minua ja meitä on arvosteltu siitä, että pidimme lapsemme ja siitä, että harkitsimme edes aborttia. Meitä on arvosteltu huolimattomuudesta ja siitä, että saatoimme maailmaan jälleen lapsen, jolla ei ole ehjää perhettä.

Mutta tämä oli meidän päätös. Se on pitänyt siitä lähtien, ja olemme olleet tyytyväisiä siihen.

Ja pojallamme on äiti ja isä, perhe. Sitä asiaa ei muuta mikään.

 

Tämä teksti jatkaa tämän syksyn suurta aihekokonaisuuttani erilaisista eroista. Ensimmäisen tekstini Miksei me saada nähdä isiä? kertoo minun näkökulmani vanhempieni eroon.

terveisin, Etä-äiti

Seuraathan jo facebook-sivujani?

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
Huhtikuu
Tammikuu
2017