Kuva: Panu Pälviä

Tänään jälleen verotustietojen tultua meidän kaikkien nähtäville ja lehtien palstojen täyttyessä julkkisten ja vähemmänkin julkkisten tuloista, mätkyistä ja onnistumisista, tulee taas mieleen, miten meitä kiinnostaa aivan älyttömästi raha.

Ja se, mitä kukakin tienaa. Ja tuleeko mätkyjä ja kenelle. Tähän kaikkeen kuuluu myös kateus. On ihan hirveää lukea, kuinka pomot ja öykkärit tienaavat ihan kummallisia summia rahaa, sellaisia summia, joista itse vain unelmoi. Epäoikeudenmukaisuuden tunne nostaa päätään.

Onneksi heille tuli edes supermätkyt. Huh, kärsiköön porvari!

Haluamme lukea, että onneksi heille tuli edes supermätkyt. Huh, kärsiköön porvari! Emme missään nimessä halua lukea, että he ovat saaneet kaiken lisäksi vielä kunnon palautuksetkin. Mikä on sinänsä outo ilmiö, koska veronpalautukset ovat saajansa omaa rahaa. Mutta ärsyttää se silti. Itselle tuli mätkyjä ja joululahjat ostamatta ja lapset purnaavat huonoista lahjoista, ja joku rikas bulevardilainen saa vielä palautuksiakin.

Törkeää.

On jotenkin ihan ok sanoa, että rahat on loppu, ei varaa ostaa mitään, ei ole todellakaan varaa kampaajalle ja mätkyt vie kaiken ilon joulusta.

Olisitko klikannut tähän blogikirjoitukseen herkemmin, jos otsikossa lukisi "Sain kamalat mätkyt ja rahat loppuvat ennen puolta kuuta. En tiedä miten selviän seuraavaan palkkapäivään"? On jotenkin ihan ok sanoa, että rahat on loppu, ei varaa ostaa mitään, ei ole todellakaan varaa kampaajalle, mätkyt vie kaiken ilon joulusta ja niin edelleen.

On oikeutettua olla vihainen epäoikeudenmukaisesta tulojen jaosta, tukien pienuudesta ja vähävaraisten kaltoinkohtelusta. Miksi on vähemmän ok sanoa, että minä tienaan viimeinkin niin hyvin, että voin säästää, tehdä heräteostoksia, hemmotella lastani ja ostaa hänelle vaikka Reiman puvun, jos siltä tunuu?

Miksi se köyhyysteksti oli ok, mutta tämä helpottava tienaamisteksti ei?

Miksi kaiken sen työn jälkeenkään, mitä on tehnyt nykyisen tilanteensa eteen, ei saa sanoa, että viimein helpottaa? Kun on elänyt melko vaikeankin taloudellisen vaiheen, eikö saa olla iloinen, että nyt on paremmin? Miksi se köyhyysteksti oli ok, mutta tämä helpottava tienaamisteksti ei?

Minusta on sanottu, että olen epätavallinen suomalainen (nainen), koska iloitsen ääneen onnistumisistani, olen ylpeä niistä ja sanon, että minä ansaitsen tämän. Miksi ihmeessä se on epätavallista? Miksi tällainen herättää kateutta? Koska sellaiseenkin olen törmännyt. Ja vähän kummeksinutkin sitä.

Naistenlehdet täyttyvät tarinoista, joissa työssäkäyvät ovat köyhiä ja ei ole varaa juuri mihinkään. Nuo otsikot saavat klikkauksia ja sydäntykkäyksiä. 

Naistenlehdet täyttyvät tarinoista, joissa työssäkäyvät ovat köyhiä ja ei ole varaa juuri mihinkään. Tulojen nousu ei ole suhteessa inflaatioon ja tavaroiden kallistumiseen, nykyperheillä ei ole varaa maksaa vuokria ja joudutaan muuttamaan pienempään asuntoon. Nuo otsikot saavat klikkauksia ja sydäntykkäyksiä. 

Mutta kun samainen lehti kirjoittaa, että joku toinen teki kovalla työllä ison palkkapussin itselleen, tulee vihanaamojakin. Miten kehtaat julkisesti pröystäillä. Tee töitäsi ja ole hiljaa, monella on niin paljon huonommin. Ei ole hyvän tavan mukaista noin kehuskella.

Tee töitäsi ja ole hiljaa, monella on niin paljon huonommin. Ei ole hyvän tavan mukaista noin kehuskella.

Miksi ei ole ok kehuskella? Kova työ ansaitsee hyvän palkan. Aina sitä ei toki saa kaikki, jotka sen ansaitsisivat. On hyvin ymmärrettävää, että se aiheuttaa närää, kun joku toinen kuitenkin saa. Tämän epätasa-arvoisuuden, kateuden vai jonkin tuntemattoman kolmannen syynkö takia ei ole ihan ok sanoa, että hei, minä tulen hyvin toimeen?

Tänään olemme jälleen lukeneet, mitä isot ihmiset tienaavat. Kiinnostaahan se. Tästä taas voit lukea, mitä minä tienaan. Tilanne on tuon kirjoittamisen vähän muuttunut, mutta suhteellisen samassa mennään. Palkkatulot ovat vähän nousseet, mutta kirjoituspalkkiot laskeneet. Palkkaakaan ei saisi sanoa ääneen, ei se ole millään tavalla hyväksyttävää. No sanonpa sen tässä kuitenkin.

Ja sanon, että saan palautuksia 345,60€. Ne menevät suoraan opintolainan puolivuosittaiseen lyhennykseen. Kun eihän sitä voinut opiskellakaan ilman lainan ottamista..

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (3)

AlastonTalous

Olen lopeensa kyllästynyt rahaongelmista itkeviin artikkeleihin. Omalla kotitaloudella menee rahaa kuussa alle köyhyysrajan ja pienilläkin tuloilla jää säästöön joka vuosi 30-40t€. 

On tullut seurattua oman varallisuuden kasvua, tuloja ja menoja vuoden ajan omaksi kiinnostukseksi ja lopulta iskin blogiini kaikki nämä tiedot näkyviin.

Tämä meni vahingossa melkein hävyttämän selfpromouksen puolelle, mutta osui niin vahvasti toi teksti aiheeseen että oli pakko kommentoida.

Lauralotta

Rahasta, tuloista ja menoista on itse asiassa alettu viime vuosina puhumaan hyvinkin avoimesti, ja se on pelkästään hyvä asia. Rahasta saa puhua ja siitä pitää puhua! On hienoa, että nuoret ja etenkin naiset ovat rohkeasti tarttuneet tähän aiheeseen. Rehellinen puhe rahasta ja palkasta on todella tervetullutta keskustelua, kuului sitten mihin palkkaryhmään hyvänsä.

Sinun kirjoitustyylisi on melko syyllistävä, teet oletuksia lukijan ajatusmaailmasta ja mielipiteistä. Tällainen tyyli ei ruoki antoisaa keskustelua kommenttikenttään. Ymmärrän mitä hait kirjoituksellasi, mutta en koe onnistumisen iloa puolestasi, koska päällimmäisenä jäi mieleen kuinka tympeä oletit minun olevan.

Jatka ihmeessä rahasta puhumista. Siitä pisteet sinulle.

Rauli

Toistat monta kertaa saman kysymyksen. Itse arvostan kirjoittajia, jotka myöskin ajattelevat ite eteenpäin, eli pyrkivät myös etsimään ja esittelemään kysymyksiin erilaisia vastauksia. Tällaisten tekstien kirjoittaminen tosin on työlästä, joten ymmärrän, miksi niin harva enää nykyään vaivautuu.

Miksimiksimiksi -inttäminen ei oikein herätä keskustelua, kuten Lauralotta jo tuossa toteaakin.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
Syyskuu
Huhtikuu
Tammikuu
2017

Instagram