Kun bloggari Maria Nordin päästi suustaan instastoryssaan, että neuvolat tyrkyttävät synnytysmasennusta äideille ja siksi äidit sairastuvat masennukseen, nousi kohu. Monet masennukseen sairastuneet olivat järkyttyneitä hänen sanomisistaan, ja myös mediassa otettiin kantaa Nordinin sanomisiin.

Siis ihanko oikeasti, Maria Nordin?

Itse ihmettelin kovasti, kun näin hänen instagramissaan tämän lausahduksen. Siis ihanko oikeasti, Maria Nordin? 

Masennukseen yllätäen sairastuminen on pelottavaa.

Tällainen puhe masennuksesta lisää sen ympärillä pyörivää häpeästatusta ja -stigmaa.

Tällainen puhe masennuksesta lisää sen ympärillä pyörivää häpeästatusta ja -stigmaa, ja vielä vähemmän kukaan uskaltaa sanoa, että sairastui synnytysmasennukseen tai masennukseen ylipäätään. 

Synnytysmasentuneiden äitien parissa työskentelevä Äimä ry kirjoitti vastineensa Nordinille. Siinä sanotaan, ettei synnytysmasennuksesta tietäminen mitenkään lisää riskiä sairastua siihen, vaan se nimenomaan auttaa äitiä ja vauvaa. Kuvitelkaa, miltä tuoreesta äidistä tuntuu, kun hän masentuu yhtäkkiä, eikä tiedä yhtään, mistä on kyse. 

Se voi olla myös hengenvaarallista, Äimä jatkaa. Kyse ei ole vain äidistä vaan myös vastasyntyneestä tai pienestä vauvasta. Jos äiti ei tiedä, mikä hänellä on ja osaa pyytää apua, voivat seuraukset olla todella vakavat.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 

Äimän vastine @marianordin.fi ja laitettu myös @iltalehti : Myös Äidit irti synnytysmasennuksesta Äimä ry on saanut jäseniltää paljon palautetta Maria Nordinin kirjoituksiin liittyen. Yhdistyksemme jäsenet ovat olleet hänen mielipiteistään suorastaan järkyttyneitä. Synnytyksen jälkeinen masennus on sairaus eikä siihen sairastuminen ole koskaan ihmisen oma valinta. Masennukseen sairastumiseen on monia fyysisiä ja psyykkisiä syitä, eikä siksi siihen sairastumista kyetä täysin ennaltaehkäisemään. Emme ole kuulleet kenenkään sairastuneen masennukseen pelkästään siitä tiedosta, että tällainen sairaus on olemassa. Sen sijaan olemme paljon kuulleet tarinoita siitä, kuinka vaikkapa neuvolasta saatu tieto synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja sen oireista on auttanut äitiä tunnistamaan omat oireensa ja hakeutumaan ammattiavun piiriin. Synnytyksen jälkeinen masennus on pahimmillaan hengenvaarallinen sairaus ja koska masentunut on tässä tapauksessa pienen lapsen tai vauvan äiti, hengenvaarassa on myös hänen lapsensa. Siitä syystä sairauden varhainen tunnistaminen on ehdottoman tärkeää. Synnytyksen jälkeinen masennus ei ole sairautena mitenkään "uusi keksintö" vaan sitä on esiintynyt aina. Ennen vanhaan sitä vain ei juuri lainkaan hoidettu, jolloin sairaalahoitoon ovat päässeet vain kaikista pahimmin oireilevat äidit. Nykyään saamme paljon palautetta vanhemmilta äideiltä, että kyllä minullakin vaan oli aikanaan tuo masennus, mutta silloin siihen ei vain saanut mitään apua. Myös niin moni huostaanotto olisi jäänyt tekemättä, jos äidin masennusta vaan olisi hoidettu. Onneksi nyt tilanne on parempi. Synnytyksen jälkeisestä masennuksesta tiedoittaminen saattaa toisinaan auttaa jopa ennaltaehkäisemään masennuksen syntymistä, kun riskiryhmään kuuluva äiti voi alkaa jo valmiiksi rakentamaan selviytymissuunnitelmaa mahdollisen masennuksen varalta. Mitä nopeammin masennusoireet tunnistetaan, sitä nopeammin masentunut saa ammattiapua ja sitä nopeammin hän myös yleensä parantuu masennuksestaan. Jatkuu kommentissa

Henkilön Äimä ry (@aima.ry) jakama julkaisu

Miten tieto voi lisätä mitenkään riskiä masentua? Missä on tämän argumentin logiikka?

Miten tieto voi lisätä mitenkään riskiä masentua? Missä on tämän argumentin logiikka? Jos tiedän, että syöpä on olemassa, lisääkö se riskiä, että sairastun siihen? Jos tietää sairauden tunnuspiirteitä, se päinvastoin auttaa huomaamaan oireet jopa ajoissa. Tämä voi pelastaa ihmishenkiä.

Minua surettaa, että masennukseen suhtaudutaan edelleen ikään kuin se ei olisi oikea sairaus, sairastunut voisi itse päättää sairastaako sitä vai, tai että olisi jotenkin omasta päätöksestä kiinni, saako synnytysmasennuksen vai ei.

Kun sairastuu masennukseen yllättäen ja tietämättä sairaudesta mitään, pelko ja ahdistus lamauttaa.

Minulla on myös omakohtaista kokemusta siitä, miltä tuntuu, kun sairastuu masennukseen yllättäen ja tietämättä sairaudesta mitään. Se pelko ja ahdistus lamauttaa. Mikä minulla nyt on? Selviänkö tästä? Pysyykö tämä kamala olotila loppuelämän? Minua pelotti niin, että halusin kuolla. Jos olisin saanut etukäteen tietoa masennuksesta, olisin voinut tunnistaa sairauden ja saada nopeammin apua.

Kunpa olisinkin saanut tietoa siitä. Kunpa sitä olisi tyrkytetty minulle etukäteen. Se olisi pelastanut minut monen viikon lamaannukselta, ahdistukselta ja paljolta tuskalta.

Jos et tiedä asiasta mitään, älä kirjoita. Voit tehdä valtavaa tuhoa lähimmäisillesi.

Kehotan lämpimästi kaikkia bloggareita ja kirjoittajia miettimään, mistä kirjoittaa tai puhuu julkisesti. Jos et tiedä asiasta, älä kirjoita. Joku, joka on sairastunut masennukseen ja lukee sairauttaan koskevia vääriäkin käsityksiä, voi ahdistua tällaisesta ihan valtavasti.

Masennus on sairaus ja siitä pitää puhua, oikeilla termeillä ja tiedolla.

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (6)

Vierailija

Mä mietin millähän pätevyydellä arvon rouva nordin kertoo masennuksesta yhtään mitään. Ymmärtääkseni arkkitehdin koulutukseen ei kuulu hirveästi psykologiaa... Vähän on nesteet nousseet päähän, jos kuvitellaan yhden synnytyksen jälkeen olevansa joka alan asiantuntija.

Vierailija

Olen ihan samaa mieltä, rouvalla on nyt noussut pissa päähän, ollut nähtävissä jo viimeisen vuoden aikana.

Vierailija

Oon nuorempana,siis teini-iässä, ollut altis masentumaan. Ehkä se oli paremmin jotain alakuloisuutta. Myöhemmin, ehkä elämäntilanteista johtuen olen aika säännöllisesti potenut samaa alakuloa, alkuun se tuntui kestävän useita viikkoja, myöhemmin, kun oppi tunnistamaan paremmin omaa vointia niin osasi hieman ennakoida jo ensi oireista tätä ja alakuloisin vaihe lyheni pariin viikkoon.
Eniten surettaa lapset, jotka olivat jos eivät täysin vailla äitiä niin aika paljon ilman äitiä. Ei pelkästään hoidollisesti äitiä vailla vaan äiti ei kyennyt olemaan läsnä.
Silloisen puolison tuki oli olematonta. Kamalaa on olla toiminta kyvytön ja potea pohjatonta syyllisyyttä siitä, kuinka oma puoliso joutuu viemään omat lapset kerhoon!
Nyt, raskas ero takana ja uusi vauva sylissä oon havainnut pientä surumielisyyttä (väsymys tietysti painaa) mutta kun tiedän mitä se ehkä enteilee uskallan olla rauhassa. Jaksan olla läsnä joskus enemmän, välillä vähemmän. Mutta huono-omatunto tulee vain harvoin. Tiedän että tämä olotila menee ohi.
Onneksi ikä on tuonnut mukanaan armollisuutta itseä kohtaan, ja nöyryyttä siinä mielessä että osaan ja uskallan nyt pyytää apua vaikka neuvolasta.

Vierailija

Valitettavasti Maria Nordinista on tullut monien sairauksien asiantuntija, ja hulluinta; eräs TTL:n dosentti häntä siteeraa ja lupaa ihmeparannuksia ilman lääketieteellistä tutkimusta olevalla mietiskelymenetelmällä. Hän on saanut niin paljon harmia aikaiseksi toimillaan, että on vaikeaa edes kuvitella moista. Odotamme jännityksellä, mikä seuraava sairaus on parannettavissa päättämällä, että olen terve. Halpaa yhteiskunnalle, ja siksi viranhaltija varmaan tukeekin moista.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
Syyskuu
Huhtikuu
Tammikuu
2017

Instagram