Tämä on tarina, joka on totta. Tarinansa kertoja haluaa pysyä tuntemattomana. Lupasin kertoa sen, sellaisena kuin se on. Poistamatta tai lisäämättä mitään.

 

Heitä oli neljä. Isä, äiti, poika ja tyttö.

He olivat perhe.

Perheen sisällä ei ollut kaikki hyvin. Äitiä ahdisti. Hän teki, mitä vaadittiin, laittoi lapset nätiksi. Yritti pitää lapsia hiljaa, istumaan paikoillaan kaksi tuntia kerrallaan. Eihän lapset aina oikein ymmärtäneet pysyä hiljaa. Isä vei lapset takahuoneeseen. Äiti kuuli sieltä itkua. Äiti pidätteli omia kyyneleitään; mustelmia edeltävät äänet sattuivat korviin.

Äidin ei ollut hyvä olla.

Hänet oli kasvatettu olemaan jonkinlainen.

Mutta hän halusi pois.

Halusi vapaaksi, halusi olla oma itsensä. Omanlaisensa. Kasvattaa lapsensa omien normiensa mukaan, ei ulkoapäin tulevien tiukkojen ja vanhanaikaisten sääntöjen. Mutta äitiä ahdisti, koska hän tiesi. Isä ei suostuisi siihen ikinä. Isä jäisi sinne. Se oli aivan varmaa.

Isä ei halunnut enää koskettaa.

Isä oli paljon poissa.

Äiti oli yksin. Yksin isossa väkijoukossa. Yksin ajatustensa kanssa.

Hän hymyili, vastasi, teki ruokaa, otti vastaan vieraita, kävi tapaamisissa. Sisältäpäin hän huusi maailmalle. Maailma ei kuullut. Näki vain tämän naisen, isän käsipuolessa.

Isä halusi perheen pysyvän yhdessä. Halusi heistä esimerkkiperheen yhteisöön ja näyttää, että heillä oli kaikki hyvin. He käyttäytyivät hyvin, lapset olivat kauniita ja hyvin puettuja. Isä oli arvostettu ja äiti kuuliainen vaimo. Perhe oli onnensa kukkuloilla.

Niin näytti ulospäin.

Mutta äiti voi huonosti. Hän masentui.

Mutta masennusta ei tunnettu heidän yhteisössään. Koska heillä oli onni, he olivat etuoikeutettuja. Ei silloin masennuttu. Miksi äidillä oli sitten niin paha olla?

Enää hän ei jaksanut. Hänen oli pakko lähteä.

Lähteä kaikesta turvallisesta ja tutusta. Isä raivostui. Lapset jäisivät sitten hänelle. Siitä ei puhuttaisi, ei hetkeäkään. Äidin valtasi pakokauhu. Hänen omat rakkaat lapsensa. He, joiden takia hän jaksaisi vielä elää. Taistelusta tuli turha. Hänet leimattiin masentuneeksi ja tasapainottomaksi. Äiti vilkutti lapsilleen, käveli pois kotoaan. Tyhjä asunto odotti uutta asujaansa.

Äiti sai tapaamisoikeuden, valvotun. Hän katseli lapsiaan, leikkiviä ja nauravia. Lapset katsoivat äitiään. Silmistä paistoi hämmennys.

Mikseivät he soita? Lapsista ei kuulunut.

Äiti soitti isälle. Älä soita tänne enää, me emme tarvitse sinua enää elämäämme. Lapset eivät halua nähdä sinua. Äiti tuijotti luuria. Hänen elämänsä romahti, sillä samalla hetkellä.

Äiti soitti uudelleen. Poika vastasi. Pojan äänessä oli viha. Ei me haluta nähdä enää sinua. Sinä hylkäsit meidät.

Täti luukulla sanoi, ettei oikein voi tehdä mitään. Isällä oli oikeus lapsiin. Mutta äiti halusi nähdä lapsiaan. Täti sanoi, että koeta selvittää isän kanssa. Isä ei vastannut puhelimeen. Lopulta koko numero ei toiminut. Ääni puhelimessa sanoi, ettei numero ole käytössä. Äiti meni vanhaan kotiinsa, perheensä yhteiseen kotiin. Se näytti erilaiselle. Oven avasi ihan vieras ihminen. Olivat muuttaneet siihen viikko sitten. Missä minun lapseni ovat! äiti huusi, lysähti maahan. Täti sanoi, että kyllä hänellä oli oikeus saada nähdä lapsiaan. Hän lupasi selvittää asian. Mene vain sinne, missä tapaamiset oli sovittu tapahtuvaksi.

Lapset tulivat, siihen huoneeseen, jossa he saivat nähdä kerran viikossa. Mutta lapset katsoivat vihaisesti. Pitivät toisiaan kädestä kiinni. Sinä et usko enää. Sinä et halua meitä. Mene pois. Lapsien äänissä oli viha. Miten lapsi osaa edes vihata näin?

Äiti meni kotiin. Vieraan tuntuiseen. Lasten viha poltteli hänen sisällään. Hän luovutti. Ei jaksanut taistella. Ei se olisi hyväksi lapsille.

Ehkä myöhemmin. He tuntisivat hänen rakkautensa.

Äidin sängyn vieressä on kaksi valokuvaa. Poika ja tyttö. Niitä ei ole siirretty siitä moneen vuoteen. Poika ja tyttö ovat nyt jo paljon vanhempia. Kuvissa näkyvät pikkuiset leikkijät. Leikkijät ovat nyt isoja. Ne isot lapset käyvät edelleen, istumassa kaksi tuntia kerrallaan hiljaa. Nyökyttelevät, että näin pitää olla, näin me teemme.

Äiti itkee. Hänen lapsensa otettiin häneltä pois.

***********************

Terveisin, Etä-äiti

Seuraathan jo facebook-sivujani?

Kommentit (5)

Mummu

huh huh, miten sattui tuo teksti. oli kuin minun tarinani, paitsi sain osan lapsistani mukaan vapauteen ...  yhden  lapseni (nyt  jo myös  lapsenlapseni)  olen menettänyt yhteisölle  ja  saan  kokea hänen  karttamisensa.  julma  jumala heillä, erottaa läheiset toisistaan  ja kasvattaa  ihmisistä tunneköyhiä - masentuneita yksilöitä.  heitä  ei  voi  auttaa mitenkään,  ennen kuin  itse näkevät tuon julman vallankäytön.  odotan jos   suomut  joskus  tippuisivat  lapseni silmistä ja  hän näkisi miten häntä ohjataan.  minä  jaksan odottaa. niin pitkään kun elän, on toivoa.

Vierailija

Itku ja ahdistus tuli tuota lukiessa. Missä ikinä äiti onkaan, ihan valtavasti voimia hänelle.  <3 Kunpa kukaan ei koskaan joutuisi kokemaan tuollaisen valinnan pakkoa.

Vierailija

Sattui kun luin, sattui tuttuuden vuoksi, sattui puolestasi -kokemuksesi. Olen siis tehnyt saman, lähtenyt samanlaisesta "perhekuviosta". Sillä erolla, että lapset 13 vuotiaina muuttivat yksi kerrallaan luokseni. Mutta sitä ennen kokemani "huonon äidin leima" on ollut valtava, jälkensä jättävä. Suru, pelko ja luovuttaminen asuu yhä sisälläni. Paljon voimia arkeesi ❤️

kartettu

Järkyttävän surullista! Kyseessä taitaa olla Jehovan todistajat-yhteisöön kuuluva perhe, jonka äiti erosi tai erotettiin liikkeestä. Jt-liikehän on äärilahko, joka käskee karttaa liikkeen sisältä lähteneitä ja Jt-lahkoon jääneet vanhemmat opettavat lapsensa karttamaan ja hylkimään jopa omaa kyseisestä äärilahkoista eronnutta vanhempaansa ja ainakin viimeistään sitten, kun lapset ovat 18-vuotiaita. Tosin Jt-lahkon aivopesusysteemit onnistuvat etäännyttämään Jt-lahkon sisään (toisen vanhemman takia) jääneet lapset lahkosta eronneesta vanhemmastaan usein jo alaikäisenäkin.

Itsekin tiedän monia surullisia elämänkohtaloita, joissa ex-Jehovan todistajat ovat menettäneet yhteytensä Jt-lahkon jäseniksi jääneisiin lapsiinsa. On myös lukemattomia tapauksia, joissa Jt-isovanhemmat tai Jt-vanhemmat karttavat ja hylkivät lahkosta eronneita lapsiaan ja samalla usein lapsenlapsiaankin. Meidän perheessämme on tälläinen tilanne: Jt-vanhemmat/Jt-isovanhemmat karttavat koko perhettämme. Jt-liike on julma äärilahko, joka harjoittaa karttamisrangaistusta, mutta liikkeen tiedottajat yrittävät hämätä ja peitellä tätä faktaa. Hyvä, että näitä surullisia tarinoita tuodaan julkisuuteen. Kaikkein parasta olisi, jos kerrottaisiin myös karttamisen/hylkimisen takana olevan äärilahkon nimi. Kiitos tämän surullisen ja ajatuksia herättävän kertomuksen esiin tuomisesta!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
Huhtikuu
Tammikuu
2017