Minun reppuni Osprey QUESTA 27. Teinille otettiin Patagonia IRONWOOD PACK. Reput: Partioaitta.

Kaupallinen yhteistyö Partioaitan kanssa.

Vietimme viime viikonloppuna poikien kanssa todella helteisen päivän rannalla. Koko kesän  näillä rantareissuilla ongelmana on ollut, ettei meillä ole kunnollisia laukkuja, jossa kantaa kuulokkeet, puhelimet, avaimet, eväät ja muut tarpeelliset jutut onnistunutta rantareissua varten.

Ei oikein muovipussisysteemi toimi näillä reissuilla.

Ei oikein muovipussisysteemi toimi näillä reissuilla. Siksi ilahduin valtavasti, kun sain Partioaitalta sekä itselleni että teinilleni uudet reput – kreivin aikaan, voisin sanoa, nimittäin lähden vielä viimeisellä lomaviikollani yllättäen yksin lomamatkalle, joten en voikaan turvautua siihen, että sillä toisella on iso rinkka mukana, johon pakata minunkin tavarat. Kädessä kannettava laukku ei ole ollenkaan toimiva ei lennoilla eikä kaupungissa. Nyt sain todella kätevän repun juuri kuin tehtynä matkaani varten.

Isomman pojan reppu rantarepun virkaa toimittamassa. Taustalla polskii kuopukseni.

Reppujen tärkein ominaisuus on istuvuus ja mukavuus

Partioaitan tärkein viesti reppujen valinnassa on, että niiden tulee tuntua selässä hyvältä ja kantohihnat eivät saa painaa olkapäitä. Siksi reppuja kannattaa kokeilla Partioaitan liikkeessä niin, että niissä on sisällä painoa – kaikki reput kun eivät sovi kaikille. Näin teimmekin poikani kanssa ja saimme molemmat sopivat reput käyttöömme. Iloani ei ainakaan vähentänyt se, että reput ovat vielä ulkonäöltään kaikki todella hienoja. Jopa teinikin kehtasi sen selkäänsä laittaa – kertonee paljon repun katu-uskottavuudesta.

Reppujen tulee tuntua selässä hyvältä ja kantohihnat eivät saa painaa olkapäitä.

Itselleni sain melko hulppean kaupunkirepun Osprey QUESTA 27:n. Se on juuri täydellinen loppukesän matkoilleni, koska siinä on taskut sekä läppärille että tabletille ja kuulokkeille. Sitä on miellyttävä kantaa selässä ja toimii hyvin viimeisellä lomamatkallani myös kaupunkireppuna. 

Repussa on paljon erilaisia säilytyslokeroita, myös läppärille ja tabletille.

Repussa on leveät olkaimet ja lantiovyö, jotka lisäävät kantomukavuutta. Ulkonäkö on kaunis ja koko ei ole liian iso, vaikka sinne mahtuukin valtavasti tavaraa sisälle. Monet erilaiset vetoketjulliset taskut lisäävät repun kätevyyttä – lääkkeet, korut, meikit ja kosmetiikkatavarat saa jaoteltua omiin lokeroihinsa.

Reppu ei ole kooltaan iso, mutta mahtuu todella paljon tavaroita.

Tämä reppu on hyvä koulurepuksikin, koska tilaa on monille kirjoille ja jopa liikuntavaatteille.

Teinilleni valitsimme Patagonia IRONWOOD PACK:in. Siinä ei ole niin paljon taskuja ja säilytyslokeroita kuin minun repussani, mutta tärkeä ominaisuus on läppäritasku, johon voi teini laittaa läppärinsä ja tablettinsa. Myös erillinen pieni sivutasku on kätevä, jonne asettuvat avaimet, bussikortti ja muu pikkutavara.

Teininkin repussa on läppäritasku sisällä.

Tämä reppu on hyvä koulurepuksikin, koska tilaa on monille kirjoille ja jopa liikuntavaatteille. Olkaimet ovat leveät, mikä on tärkeää, koska koulukirjojen paino kohdistuu suoraan nuoren olkapäihin.

Osallistu arvontaan ja voita oma reppusi!

Nyt kannattaa osallistua Vauva.fin sivuilla arvontaan! Valitse sivulla olevista Partioaitan repuista itsellesi sopiva ja täytä kilpailulomake – voit voittaa repun itsellesi. Arvontaan voi osallistua 19.8.2018 asti. Tässä kirjoituksessa esiintyvät reput ovat lomakkeella numerot 2 ja 3.

  • Nämä reput ovat aika cooleja.- Teinini

Suosittelen osallistumaan. Nämä reput ovat aika cooleja, kuten teinini sanoi.

Lisätietoja Partioaitan repuista löytyy heidän sivuiltaan.

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

 

Kommentit (40)

Tiia Horila

Kyllä olis reppu hyvä esikoiselleni, etäpojalle 11-vee, jolla koulureppu vetelee viimeisiä.

Jasse

Reppu olisi ihana omalle autistiselle pojalle joka täyttää pian 9v ja menee toiselle luokalle.

Vierailija

Esikoinen tarvitsee uutta reppua. Hänen olisi varmasti kiva aloittaa viimeinen peruskouluvuosi uudella repulla. Väritys tosi hieno!

Pausku

Esikoiselle menisi, kun jo monta vuotta mennyt samalla repulla ja tuskin nytkään haluaa uutta, ellei sitä jostain saisi. Tarkan markan poika kun on ja ei halua äidin rahoja tuhlata

Vierailija

Tämä vei mun sydämmen; Osprey QUESTA😍😍
Nahinaksi vois vähä mennä ku jokainen koittas keksiä, mikä juuri hän saa käyttöönsä😂
Mutta otan sen riskin, kyllä joku kerta minähi saisin 🤩

Vierailija

Kyllä tuo Patagonian reppu olisi minun valintani miehelleni työmatkoille, jotka taittaa kesää talvea polkupyörällä ja eväät, vaihtovaatteet yms pitää kulkea mukana päivittäin. Mies ei tykkää käyttää Kånken reppuaan ja se lahjoitettiin uuteen kotiin vähävaraisen perheen tulevalle koululaiselle.

Anneli1965

Itselleni juuri siksi, että olisi helppo kantaa kauppatavarat repussa kotiin juurikin nivelreuman vuoksi eikä rasita niveliä. Valitsisin itselleni myös saman repun, joka on sulla selässä tuossa kuvassa.

Heli1976

Hei, olisipa hieno juttu! Teinipoikani menee lukioon ja käyttää kaiken loppuun, eli entinen reppu hajoamispisteessä.

AnttiV

Patagonian luontoa ja repun tekijöitä arvostava valmistusprosessi on niin hatunnoston arvoinen juttu, että ääni sen puolesta. Hienoa miten yritys mielummin näkee tuotteen kestävän pitkään (ja panostaa siksi korjauspalveluun) kuin yrittäisi maksimoida voittoaan

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2018
Huhtikuu
Tammikuu
2017