Myönnettäköön. Olen lepsu äiti.

Mutta minulla on siihen oikeus, eikö olekin?

En kuulu lapseni jokapäiväiseen arkeen, mutta hänen elämäänsä tietenkin kuulun. Minun on välillä vaikea löytää sellainen oikeanlainen etä-äidin identiteetti. Millainen on "hyvä" etä-äiti? Miten etä-äiti eroaa lähiäidistä? Missä määrin saan ja voin puuttua lapseni kasvatukseen, asioihin, koulutukseen, kurittamiseen ja sääntöjen asetteluun? Nämä ovat todella relevantteja kysymyksiä, mutta niihin on vaikea vastata.

Siihen lepsuuteen. Kun lapseni tulee käymään, myönnän, olen lepsu. Ostan herkkuja, ostan limpparia silläkin uhalla, että hapotan koko lapseni suun. Annan katsoa videoita ja televisiota, katsomme myöhään elokuvia ja kikattelemme keskellä yötä, kun pitäisi jo nukkua. Tavarat saa olla vähän miten sattuu, kunhan ne eivät aiheuta vaaratilanteita taaperolleni. Lapseni saavat noina päivinä kiljua, riehua ja leikkiä niin paljon kuin sielu sietää. Leluja saa löytyä minun sängyltäni ja sängyllä saa nauttia limpparia. Jos se kaatuu, äiti siivoaa. Kun nyt olette täällä kerrankin.

Arkihan ei voisi olla tällaista. Mutta koska lapset ovat harvoin luonani samaan aikaan ja etäpoikani harvoin ylipäätään luonani, annan tuollaisten asioiden vähän olla miten ovat. Ei sillä oikeasti ole niin väliä. Kutsun noita viikonloppuja lapsiviikonlopuiksi. Silloin juoksen töistä kauppaan ja sieltä kotiin pussit pullollaan hemmottelua lapsilleni. Tekeekö se minusta huonon äidin? Vai äidin, joka rakastaa lapsiaan paljon ja ikävöi heitä heidän poissaollessaan niin paljon että haluaa tehdä yhdessäolohetkistä mahdollisimman mukavia?

Joku voi sanoa tätä hemmotteluksi. Onhan se sitäkin. Mutta haittaako se?

Kuitenkin jotkut rajat meilläkin pidetään. Ne säännöt, joita lapsella on isänsä luona, ne ovat minunkin luonani. Niitä en lähde muuttamaan tai sanomaan, etteivät ne ole hyviä tai että niitä ei täällä tarvitsisi noudattaa. Käyttäytymissäännöt ovat samoja ja lähivanhemman rakentama arkirutiini säilyy minun luonani vietetyistä viikonlopuista huolimatta. Isän auktoriteettia en millään tavalla kyseenalaista. Jos tulee tilanne, jossa en ole varma, hyväksyykö isä sen, me yhdessä kysymme poikani kanssa isän näkökannan asioihin.

Kouluasioihin liittyen isä päättää arjen kuviot, suuret linjat päätämme yhdessä. Olen tietoisesti tehnyt sen valinnan, etten puutu noihin asioihin, koska ne eivät minun arkeeni liity tai kosketa arkipäivääni. Heillä on omat hyväksilöydetyt systeeminsä. Lomamatkat he järjestävät keskenään, joskus kuulenkin niistä vasta melkein jälkikäteen. Harrastukset, kaverien luona käynnit, mummolavierailut ja muut sujuvat ilman minulta kysymistä.

On ollut vaikeaa hyväksyä tämä tietynlainen ulkopuolisuus arjen asioihin mutta äitiyttäni en ole valmis luovuttamaan, ikinä. Pojalleni olen aina äiti, vaikka hänen luonansa asuukin isänsä kumppani, on asunut jo 10 vuotta. Äitin paikkaa ei kuitenkaan ole minnekään muualle luovutettu, eikä sitä kukaan muu haluakaan. Äiti on aina äiti, oli sitten vuoroviikkoäiti, etä-äiti, lähiäiti tai jokintältäväliltä-äiti.

Miten muilla etä-äideillä menee lapsipäivät? Lepsuillaanko teillä?

Terveisin, Etä-äiti

Seuraathan jo facebook-sivujani?

Kuva:Pixabay

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2018
Huhtikuu
Tammikuu
2017