"Ei, en halua! En halua lähteä! Saanko jäädä tänne!"

Lapsi roikkuu jalassa. Isä repii irti. Äidin sydämeen sattuu. Tätä ovat edeltäneet kuukausia jatkuneet vaikeat neuvottelut tapaamisista, aikatauluista, yhteisistä pelisäännöistä. Kaikki tuntuu olevan äärimmäisen vaikeaa sopia. On jo ihan poikki, kun lapsi tulee käymään. Kuitenkin koettaa olla läsnä ja rakastaa vielä vähän enemmän juuri silloin, kun lapsi on luona.

Äärimmäisen vaikeat tapaamisneuvottelut. On ollut olosuhdearviointeja, kotikäyntejä, tappelua lähivanhemman kanssa. Kun ensin on jotenkin selvinnyt siitä, että lapsi asuu jossain muualla vakituisesti, alkavat taistelut lähi-isän kanssa. (Nyt kirjoitan etä-äitien näkökulmasta, toki toisinpäin tilanne on usein aivan samanlainen.) Turhauttavan usein olen kuullut tapauksista, kuinka isät vaikeuttavat äidin elämää määräämättömän paljon.

Ei, en tuo lasta sinun luoksesi. Sinun pitää hakea hänet. No ei ole autoa, voiko tulla junalla. Ei, ei saa kävellä yksin juna-asemelle. No ei minulla ole mahdollisuutta tulla hakemaan. No, ei voi mitään.

Tai: tuodaan perjantaina. Viesti iltapäivällä: menee lauantaihin. Lauantaiaamuna on pullat paistettu ja koti siivottu. Kännykkä piippaa. Tuodaan sunnuntaista. Sunnuntai-iltana väsynyt lapsi saapuu luoksesi. Maanantaina on vienti takaisin.

Tapaamisiin tuodaan liian vähän tai vääränlaisia vaatteita. Joudutaan viemään lapsi aikaisemmin jo takaisin, koska ei pärjätä näillä varusteilla. Ei vastata puhelimeen, kun tapaamisaika lähenee. Kaikenlaista venkoilua.

Edellä esiintuomani tapaukset ovat esimerkkejä siitä, miten asiat voivat olla todella huonostikin, vaikka itselläni ei näin olekaan, onneksi! Sitä vain miettii, mikä näissä on motiivi lähi-isällä? Miksi vaikeuttaa selkeästi tahallaan toisen elämää? Puhumattakaan siitä, että tällaisesta tilanteesta kärsivät väistämättä aina myös lapset. Riitaisat välit vanhempien kesken eivät ole koskaan hyvä asia, kenenkään kannalta.

Kaiken tämän jälkeen, kun lapsi saapuu, on ilo ja onnellisuus tietenkin ylimmillään. Mutta ongelmat jatkuvat. Lapsella on paha olla ja huono mieli. Isä on puhunut äidistä pahaa. Isä ei ole halunnut tuoda lasta äidin luo. Lapsen mieli ei osaa käsitellä tätä kaikkea riitelyä ja pahaa verta. Hän hämmentyy ja voi näyttää sen ulospäin äidille kiukutteluna. Isä on kysynyt ja syyllistänyt: miksi lapsi haluaa asua äitinsä luona. Eikö isä muka riitä! Lapsi joutuu valitsemaan vanhempiensa välillä. Itkuisella äänellä lapsi sanoo, että haluaisi kyllä asua äitinsä luona. Mutta se ei käy. Ja isä syyllistää. Lapsi itkee. Äidille kiukutellaan. Tilanne on sietämätön.

Niin sietämätön, että joskus etä-äiti tekee päätöksen. Lapsen ei kannata tulla käymään, ainakaan vähään aikaan. Ei ole lapselle hyväksi joutua todistamaan näitä tilanteita. Ja se itku ja parku lähdön hetkellä voi olla sietämätön kestää. Äiti päättää, että näin on parempi. Itkee omat itkunsa, tuntee omat tuskansa yksin kotonaan. Ja siitä voi seurata, että lapsi vieraantuu äidistään ja ei pian haluakaan tulla käymään. Kuvitelkaa äidin tuskaa tässä tilanteessa.

Kun täydellisessä maailmassa kaikki menisi hyvin. Mutta maailma ei ole täydellinen. Mutta nyt tunnen kyllä vihaa tuollaista käyttäytymistä kohtaan. Isällä voi olla taustalla jokin tekijä, joka aiheuttaa tällaisen käyttäytymisen. Ero on voinut olla vaikea, puoliso on voinut tehdä jotain väärääkin. Mutta ei sen saisi antaa vaikuttaa näin julmalla tavalla lapsen oikeuteen molempiin vanhempiinsa.

Tästä kirjoitan pian lisää.

Terveisin, Etä-äiti

Seuraathan jo facebook-sivujani?

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
Huhtikuu
Tammikuu
2017