Seurasin lapsiviikon ajan, kuinka paljon käytän rahaa ja mihin sitä menee. Mikä oli loppusumma ja mitä opin menojen seurannasta?

Valitsin viikoksi lapsiviikon, eli taloudessamme viikon aikana elimme minä ja 5-vuotias poikani. Etälapseni ei käynyt viikon aikana luonani. En säästellyt tai miettinyt ostamista tarkemmin sen vuoksi, että tein seurantaa – koetin saada mahdollisimman autenttisen tuloksen. En ottanut huomioon laskuja, joita sain, eli seurasin vain ostosteni summia.

Tällä viikolla lapseni oli luonani.

Rahaa kului yhteensä 307,06€ – paljonko meni ruokaan ja muihin menoihin?

Yhteensä rahaa käytin ostoihin 307,06 euroa. Seuraavassa taulukko, mihin kaikkeen sitä käytin:

Ruokakuluihin olen laskenut lounaat, päivälliset ja kahvit. Kävin viikon aikana 3 kertaa lounasravintolassa, mikä on paljon enemmän kuin normaalisti. Lauantaina söimme pojan kanssa Hesburgerissa. Muuten ruokalistallemme kuului feta-pinaattipastaa, makaronilaatikkoa, feta-tonnikalapastaa ja nakkikeittoa. Ruokakuluihin kuuluivat myös juomat ja leivät. 

Tällä viikolla ostin lapselle vaatteita: kurarukkaset, sormikkaat ja collegeasun. Teinille annoin rippilahjaksi sata euroa. Lisäksi kuluja meni mm. meikkeihin, hygieniatuotteisiin kuten saippuaan ja shampooseen, kännykän laturiin ja särkylääkkeeseen.

Ihan standardiviikkoa ei taida koskaan olla, yllättäviä menoja tulee aina.

Ihan standardiviikkoa ei taida koskaan olla, yllättäviä menoja tulee aina ja joskus ostaa esimerkiksi vaatteita tai elektroniikkaa, mitkä eivät kuulu jokaviikoisiin menoihin.

Mitä opin menojen seurannasta? 

Omien ostosten seuranta on opettavaista ja järkevää. Silloin näkee selkeitä euromääriä, kuinka paljon käyttää esimerkiksi ruokaan. 

Lue myös: Tämän taulukon avulla saat menosi kuriin ja taloutesi vakautettua

Joskus sanotaan, että lapsiperheen suurin menoerä on ruoka. Meillä tilanne on kuitenkin toinen, koska 5-vuotias lapseni on aika pieniruokainen ja teinini ei asu luonani. Tuohon vähän yli satasen ruokamenoihin kuuluu siis jo muutama ravintolaruokakin, joten isoiksi ruokamenojamme en voi kutsua.

Jos teini olisi luonani enemmän, ruokakulut tuplaantuisivat tai jopa triplaantuisivat helposti. Ja kun olen vielä joka toinen viikko yksin, ruokamenoni ovat entistäkin pienemmät.

Jos teini olisi luonani enemmän, ruokakulut tuplaantuisivat tai jopa triplaantuisivat helposti. Ja kun olen vielä joka toinen viikko yksin, ruokamenoni ovat silloin entistäkin pienemmät. Tämä havainnollistaa hyvin sitä, että suurin osa tuloistani menee muuhun kuin ruokaan, enimmäkseen lainojen maksuun. Niiden takaisinmaksuista voit lukea lisää täältä.

Talouden tarkka suunnittelu on osa jokapäiväistä elämääni. Ihan näin tarkkaan minun ei kuitenkaan enää tarvitse taulukoittaa menojani, josta olen kiitollinen: raha-asiani ovat menneet parempaan suuntaan. Opin myös sen, että pystyn säästämään eli maksamaan lainoja enenevässä määrin pois, koska menoni ovat suhteellisen pienet.

Kannustan seuraamaan viikon ajan menoja, se voi opettaa hyvin paljon omasta taloudenpidosta!

Terveisin, Helka

Instagramiin II Facebookiin

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kirjoittaja: Helka Belt

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
Syyskuu
Huhtikuu
Tammikuu
2017
Sisältö jatkuu mainoksen alla