"Sä oot se etä-äiti? Hyi kamala! Et sitten yhtään häpeä? Lapsiesi hylkääjä!"

Suu auki tuijotin. Teinipoikani piti taaperoani sylissään ja taapero piti minua kädestä.

Tämä tapahtui minulle pari päivää sitten. Ruokakaupassa. Keskellä päivää, tai no, keskellä alkuiltaa. Lasteni kuullen. Kirjoitin tästä facebook-sivuilleni. Se sai aikaan valtavan kommenttiryöpyn. (Lue koko päivitys ja ketju täältä.)

Kommenttiryöppy omilla sivuillani ei ollut tosin tuomitseva, kuten tämän ihmisen ääneen huudettu mielipide keskellä kauppaa. Kommentit olivat upeita ja kannustavia.

Mutta kyllä tämä pysäytti. Lapsenhylkääjä? Näinkö etä-äideistä ajatellaan?

Havaintoja parisuhteesta- blogisti kirjoitti keväällä aiheesta. Kun vanhemmuus kyseenalaistetaan. Kun vanhempi eroaa. Lähtevä osapuoli hylkää lapsensa. Näin siis ilmeisesti ajatellaan. Hän kirjoittaa:

"Se on helpoin tapa hyökätä ihmistä vastaan. Iskeä siihen kohtaan ihmistä, jossa hän on herkimmillään ja haavoittuvimmillaan. Vanhemmuus heille, jotka vanhempia ovat, on yksi ihmisen tärkeimmistä ihmisenä olemisen muodoista. Hyökkäämällä kohti vanhemmuutta, saa aikaan puolustusreaktion. Ei pitäisi. Itsestäänselvyyksiä ei pitäisi joutua puolustelemaan."

Kyllä. Kun omaa vanhemmuutta vastaan hyökätään, nousee karvat pystyyn ja veri kohisee päässä. Jähmettyy. Lapset tuijottavat. Tilanne pysähtyy. Tämä ihminen kaupassa kyseenalaisti vanhemmuuteni, koska olen etä-äiti. Koska olen etä-äiti, olen huono äiti. Koska en asu lapseni kanssa, olen lapseni hylkääjä. Koska kirjoitan etä-äitiydestä julkisesti, saa minut mestata julkisesti julkisella paikalla lapsieni kuullen.

"Lapsenhylkääjä? Näinkö etä-äideistä ajatellaan?"

Onhan tämä nyt ihan pöyristyttävää. Lue blogiani, hyvä kanssaihmiseni. Ilmeisesti jo nimimerkki "Etä-äiti" saa karvat pystyyn ja ei voi lukea pidemmälle. Jos vähän lukisi eteenpäin, tietäisi, etten minä mitään lapsiani ole hyljännyt.

Sekä ylempänä mainitsemaani blogistia että minua että useita, useita muita eronneita vanhempia syytetään siitä, että erossa hylätään omat lapset. Mutta eihän ero sitä tarkoita. Ero tarkoittaa, että kaksi aikuista päättää jatkaa elämäänsä eri teillä. Blogistimme jatkaa:

"Suomessa 13 000 avioliittoa päätyy vuosittain eroon. Puhutaan vain promilleista, ei edes prosenteista tapauksista, jossa erossa mies tai nainen hylkää perheensä. Ei niin käy juuri koskaan. Erossa ihminen eroaa puolisostaan, ei lapsistaan."

Amen to that. Ero tarkoittaa kahden aikuisen eroa, ei eroa aikuisen ja lapsen välillä. Minäkin tässä nyt heittäydyin puolustelemaan samoin kuin tämä isä joutui puolustelemaan vanhemmuuttaan.

"Ilmeisesti jo nimimerkki "Etä-äiti" saa karvat pystyyn."

Tämä välikohtaus kaupassa vahvisti päätöstäni siitä, että tästä aiheesta pitää puhua vielä paljon lisää. Etä-äidit ovat edelleen jotain ihme kummallisuuksia, joita saa arvostella julkisesti, yleisesti ja tuomiten. Kuinkaahan montaa etäisää näin mestaillaan menemään? Miksi näin on? Milloinkohan löydän vastauksen tähän. En tiedä.

Teinipoikani, tämä poika jonka kuulemma olen hylännyt, sanoi vähän myöhemmin asiasta (joutui hetken miettimään tätä välikohtausta, oli niin outo hänellekin): "Minusta sinä olet kyllä just hyvä äiti juuri noin!" Hän on ainoa isänsä lisäksi, joka saa minua moittia, jos on moitittavaa. Luojan kiitos ihanasta lapsestani. Ja luojan kiitos taaperoni ei vielä tajunnut tästä välikohtauksesta mitään.

Kommentointi facebook-sivuillani aloittamaani ketjuun sai aikaan ilon. Vertaistuki toimii. Se on ihanaa! (Lue lisää vertaistuesta: Mitä on vertaistuki? ja Ilahduttava vertaistuki.) Sain sitä lohtua, mitä itsekin koetan muille antaa. Kiitos teille kaikille ihanille ihanista kommenteista.

Blogistimme Tutipuun tekemä pikkuinen tutkimus kertoo, että äitiblogeja luetaan varsinkin vertaistuen saamiseksi. Tämä oma välikohtaukseni ja sen aikaansaama palauteryöppy vahvistaa minun näkemystäni siitä, että tätä asiaa on vain pakko tuoda yhä enemmän julki. Vertaistukea tarvitaan. Sitä kaivataan. Täällä ollaan. Huutelen yhä kovempaa. Jos se häiritsee, laita peltorit päähän. 

Hyvää viikonloppua kaikille ihanille etävanhemmille, vanhemmille, iseille, äideille, lapsille ja ihmisille.

Terveisin, Etä-äiti

Kommentit (2)

Vierailija

Tiedän tunteen. Kun erosin, mun vanhempi poika päätti että hän halua asua isän luona ja nuorempi jäi minun kanssa. Vuosia myöhemmin,äitini alkoi minua syyttämään että olen hyljännyt lapseni. Oli turha alkaa hänelle selittämään asioita ja en ala itseni puolustelemaan. Poikani on nyt aikuinen mies ja tottakai,hän on sanonut että hän ikävöi äitiä , mutta elämä on. Meidän tarinassa poikani teki päätöksen ja minä olin hänelle olemassa aina, etä-äiti.

Vierailija

Eipä se ero aina ole kahden aikuisen yhteinen päätös. Joskus se on toisen osalta jätetyksi ja hylätyksi tuleminen.

Minua kuvottaa, että lähitulevaisuudessa meidän avioliittomme on vain yksi noista eroon päättyneistä ilman, että voin itse sille mitään.

Vielä en voi tietää, hylkääkö kumppani samalla lapsemme, mutta silti ahdistaa tämä kirjoitus, jossa avioeroa ja rikkinäistä perhettä haluamaton niputetaan "kahteen toisistaan eroavaan ihmiseen".

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
Huhtikuu
Tammikuu
2017