Lahjominen rahalla tuskin on se ihan paras kasvatuskeino. Tai tässä ei ole kysymys kasvatuksestakaan, vaan siitä, että minulla on usein todella huono omatunto koska en näe poikaani tarpeeksi. Ja yritän kompensoida sitä antamalla rahaa.

Väärin. Tiedän.

Nyt teini-iässä varsinkin lapseni osaa käyttää sitä jo hyväkseen. Kysyy minulta ihan varmuuden vuoksi, jos voisin antaa rahaa johonkin tarkoitukseen, jos isä ei ole antanut. Usein sanon, ettei se käy, jos isäkään ei anna siihen lupaa. Hetken päästä kierrän päätökseni ja sanon, että okei, voin minä antaa.

Emme näe lähellekään tarpeeksi usein. Se tuntuu äärimmäisen pahalle ja korvatakseni vähäisen yhdessäoloajan päädyn laittamaan rahaa lapseni tilille. Osta jotain kivaa, sanon. Kiitti mutsi, tulee viesti ja tiedän, että seuraavalla kerralla annan taas. Hetken minusta tuntuu, että olen ollut läsnä.

Toimintani on äärimmäisen ristiriitaista, koska juuri olen kertonut, miten haluan opettaa lapselleni rahan arvon, säästämisen merkityksen ja sen, ettei raha kasva puissa ja sen eteen pitää tehdä töitä. Viikkorahaksi on sovittu tietty summa ja muutoin rahaa voi ansaita tekemällä esimerkiksi pieniä kotitöitä. Hänelle on varmasti hyvin ristiriitaista, kun annan rahaa muuten vain, vaikka ensin olenkin sanonut, etten anna.

"No jos laitan sulle parikymppiä tilille, kun ei olla nähtykään pitkään aikaan. Käyt tekemässä jotain kivaa", laitoin viestin kerran ja jälleen yritin hiljentää huonoa omatuntoa. Mahtaakohan muut etävanhemmat tehdä samaa? Onkohan heilläkin tällainen tuskallisen ahdistava olo, omatunto kolkuttaa ja ei tiedä, mitä tehdä tässä tilanteessa.

Ei se raha yhdessäoloa korvaa.

Kyllä minä sen tiedän. Mutta jos minulla ei ole muutakaan antaa. Haluan, että poika edes jotenkin muistaa minut. Olen äiti, joka lahjoo lastansa rahalla, ettei olisi huono omatunto. Ja sen jälkeen tulee vielä huonompi omatunto. Kierre on valmis. Ihan kuin yrittäisi olla syömättä herkkuja, mutta kun tekee niin kamalasti mieli. Sitten syö ja sen jälkeen tulee kuvottava olo. Mutta seuraavan kerran syö taas. On niin kova ja pakottava tarve näyttää, että olen täällä häntä varten ja en ole häntä unohtanut. Jos se pieni raha ilahduttaisi hänen arkeansa. 

Elän jatkuvassa pienessä ahdistuksessa, koska tiedän, etten näe lastani yhtä usein kuin monet muut erovanhemmat näkevät lapsiansa. Koetan jotenkin osoittaa, että lapsi on minulle tärkeä. Ja teineillehän se taskuraha on tärkeää. Koetanko sitten olla se cool mutsi, joka heittää taskurahaa aina, kun pyytää. Taidan pyrkiä olemaan.

Jotenkihan sitä haluaa näyttää, että rakastaa.

Keino on ehkä huono, mutta tarkoitus on hyvä. Tarkoitus hyvittää keinot, vai miten se meni? Ja tunne on sydämessä vahva. Rakkauden tunne. Ei raha onnea tuo, sanonta kuuluu. Onnea on, kun saa viettää aikaa yhdessä. Mutta aina me emme voi. Tekisi mieli laittaa tilisiirron viitteeksi: äiti rakastaa sinua. Mutta se olisi varmaan tosi noloa, teini takuulla ajattelisi. Sanon sen sitten mielessäni.

 

Terveisin, Etä-äiti

Seuraathan jo Facebook-sivujani?

 

Kuva: Panu Pälviä

Kommentit (4)

HannaHan

Erikoinen blogin aihe, ihan kun lapsesta kaukana olo olisi joki ylpeyden aihe. Lasta näkee useammin kun menee ja tapaa. Surullista, että tällaisella aiheella pitää nostaa itseään esille.

Wiola

Kun menee ja tapaa? Entä jos se ei kaikessa yksinkertaisuudessa olekkaan noin helppia.
Ajatteletko että etä- äiti tai isä ei olisi lasten kanssa jos se vaan olisi pelkästään mennä ja olla?
Oletko mahdollisesti etä äiti? Et ja ajattelet varmaankin ettei MINUSTA koskaan tule.
Yksikään etä äiti tuskin ajattelee lasta synnyttäessä, että voi kumpa voisin nähdä tätä lasta joskus, kumpa saisin olla vaan etä äiti.
Minä olen ollut etä äiti 15 vuotta ja tiedän mistä puhun...ja kyllä, tätä aihetta pitää nostaa esille ja kertoa miten äidin rakkaus, välittäminen, tunteet, se kaikki on ihan yhtä aitoa kuin lähiäidilläkin.
On liian paljon luuloja ja ennakkokäsityksiä etä äitiydestä. Pahin ehkä tämä "hyljännyt lapsensa" idiotismi.

Vierailija

Ja sitten on ne etävanhemmat, jotka soittavat lähivanhemmalle kerran kuussa vihaisen puhelun, että elatusavun määrä on kohtuuton ja "katsotaan maksanko". Tulevat lapsen syntymäpäiville ja sanovat, että "lahjat kuuluu hankkia elatusavusta". Eivät ota yöksi ja varmistavat, että lapsi on syönyt lähivanhemman luona ennen kuin ottavat muutamaksi tunniksi kylään, "ettei tarvi mitään ostaa, kun sen ruokonkin maksoin."

Omantunnon paikkansa kullakin etä- ja lähivanhemmalla.

Vierailija

Juttu herätti minussa ristiriitaisia tunteita, mutta koin että haluan sanoa tästä jotain. Minusta siitä ei tule potea huonoa omaatuntoa, että antaa lapselle rahaa. Voit hyvin antaa rahaa ja opastaa rahankäytössä, huolimatta siitä, että ette näe niin usein.
Pitäisin tästä kuitenkin rakkauden kaukana erillään rahasta. Näkisin, että vaarana on se, että lapsi yhdistää rahan antamisen rakkauteen ja välittämiseen. Älä näytä lapselle mallia, että huonoa omaatuntoa voi paikata rahalla. Entä sitten jos et joskus anna? Lapsi saattaa miettiä, että äitillä ei ole enää huono omatunto. Joten kannattaa olla tarkkana, millaisen viestin antaa rahan antamisen yhteydessä: annatko rahaa siksi, että nuori tarvitsee ja sinulla on mahdollisuus sitä hänelle vähän antaa, vai siksi, että se helpottaisi omaa oloasi?
Toinen vaaranpaikka on se, että rahaa aletaan käyttää vallan välineenä. Jos tulee ristiriitaisia tilanteita, että toinen vanhempi ei anna rahaa johonkin ja lapsi kääntyy puoleesi, suosittelisin kuitenkin keskustelemaan siitä ensin lapsen isän kanssa jos vain mahdollista, vähintäänkin selvittääksesi miksi lapsi ei ole saanut rahaa johonkin. Jos toinen on kieltänyt ja itse sallii, ei se tee kovin hyvää vanhempien väliselle yhteistyölle. En sano, että sinun kuuluisi toimia lähivanhemman päätöksen mukaan, mutta näkökulmien vaihtaminen on aina hyväksi.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2018
Huhtikuu
Tammikuu
2017