Kuva: Panu Pälviä

Juuri kun pääsin kirjoittamasta, että välillä on vaikea keksiä teinin kanssa mitään puhuttavaa, niin eilen puhuimme puhelimessa jopa niin kauan, että siitä loppui akku. En ihan heti muista, milloin tällaista olisi tapahtunut. Olin puhelun jälkeen niin onnellinen, että purskahdin itkuun.

Vinkkaan etävanhemmille, että pitäkää vain yhteyttä lapsiinne, vaikka mikä olisi, mutten itse muista aina noudattaa omaa neuvoani.

Annan usein vinkkejä etävanhemmille, että pitäkää vain yhteyttä lapsiinne, vaikka tilanne olisi miten vaikea tahansa. Lapsi saattaa yhtäkkiä avautua ja alkaa puhumaan ihan eri tavalla. Itse en vain aina muista noudattaa omaa neuvoani. Ahdistun etukäteen siitä, ettei minulle löydy aikaa, ollaan pahassa paikassa ja niin edelleen. Maalailen siis piruja seinälle ennen kuin ne edes ovat siellä.

Minulla oli eilen kova ikävä lastani ja päätin, että minäpä otan ja soitan. Ei se voi ainakaan haitata. Kuulin heti, että teini oli kaupassa ja kiireisen oloinen. Vastaukset olivat yksisanaisia ja aloin jo turhautumaan. Oli ikävä, mutten tiennyt, mitä sanoa ja miten kiinnittää teinin huomio itseeni edes hetkeksi.

Yhtäkkiä tapahtui jotain: teinin sanainen arkku aukesi sepposen selälleen.

Jatkoin kuitenkin sinnikkäästi ja yhtäkkiä tapahtui jotain: teinin sanainen arkku aukesi sepposen selälleen. Puhe nopeutui ja ilostui ja kuulin hänen äänessään innostusta, kun hän selitti koulujuttujansa ja viikonlopun suunnitelmia. Kiireen tuntu hävisi täysin väliltämme.

Kuuntelin, vastailin ja olin ihmeissäni. Ja onnessani. En tiedä, kuinka moni innostuu puhumaan teininsä kanssa näin innokkaasti kuin minä, mutta veikkaan, että aika monet teinin vanhemmat osaavat arvostaa keskustelua nuorensa kanssa. Se voi olla useinkin melko harvinaista. 

Nieleskelin ja nauroin samaan aikaan: tässä sitä äiti keskustelee lapsensa kanssa ja itkee.

Minun teinini. Rakas poikani. Nieleskelin ja nauroin samaan aikaan: tässä sitä äiti keskustelee lapsensa kanssa ja itkee. Mietin, että on tämäkin, mutta samalla niin ihanaa. Arvostan valtavasti tällaisia hetkiä, kun välillemme syntyy yhteys. Se on taianomaista. Silloin ei ole muita kuin me. Ihan niinkuin silloin joskus, ennen kuin elämä tapahtui.

Sain lapseni hetkeksi itselleni. Hänen läsnäolonsa ja huomionsa. Tuota läsnäoloa, aitoa kiinnostusta ja halua keskustella kanssani, kaipaan aivan valtavasti. Nyt sain ne. Tämän voimin jaksan taas monta huonompaa hetkeä.

Rakastan lastani yli kaiken. En tiedä, mikä voi olla parempaa, kuin oman lapsensa kanssa syvällinen keskustelu.

Lue myös:
Rakas teinini
Näiden takia poikani on niin upea tyyppi

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
Syyskuu
Huhtikuu
Tammikuu
2017

Instagram