Kirjoitinkin juuri Instassani, miten olen viimeinkin oppinut oikein nauttimaan yksinolosta ja sinkkuudestanikin. Olen ollut kohta vuoden yksin.

Vaikka kuinka ihanaa yksinolo ja itselle eläminen onkin, joinakin hetkinä kaipaa valtavasti juuri kumppania rinnalleen. Hetkinä, jolloin ystävätkään eivät ole sitä, mitä kaipaa, vaan olisi ihana saada jakaa hetki juuri sen oman läheisimmän kanssa.

Tällaisia hetkiä on minulle tullut paljonkin viime aikoina. Yleensä ne ovat joko todella iloisia tai todella vaikeita tai surullisia hetkiä. Silloin kaipaa rakasta rinnalleen.

Jos juhlii omaa isoa saavutusta tai onnistumista, ja saapuu sen jälkeen yksin kotiin, voi yhtäkkiä ollakin todella yksinäinen olo.

On eri asia nauttia elämän huippukohdista yksin kuin jonkun toisen kanssa. Jos juhlii omaa isoa saavutusta tai onnistumista, ja saapuu sen jälkeen kotiin yksin, voi yhtäkkiä ollakin todella yksinäinen olo. Silloin tuntuu, että muut menevät kotiin oman rakkaan luokse ja itse tipahtaa hyvin korkealta yksinäiseen kotiin. Juhlimisen äänet kuuluvat vielä korvissa, muttei olekaan ketään, kenen kanssa jakaa tuo elämänsä huippukohta.

Silloin minua itkettää. Ja olen aidosti yksinäinen ja kaipaan kumppania. Olisi ihana saada hehkuttaa, nauttia, purkaa, kertoa, nauraa ja itkeä yhdessä onnen hetkeä. Samalla tavalla kuin minä nauttisin ja jakaisin toisen huippuhetket yhdessä. Sellainen yhdistää valtavasti ja se tuntuu hyvältä.

Olisi ihanaa, jos voisi painaa päänsä rakkaan syliin, surra ja saada lohdutusta.

Sama tapahtuu, jos elämässä on paljon vastoinkäymisiä, pettymyksiä tai surua. Olisi ihanaa, jos voisi painaa päänsä rakkaan syliin, surra ja saada lohdutusta. Silloin yksinolo tuntuu kipuna rinnassa. Olen taistellut ja voittanut vaikeuksia, ihan yksin, ja siitä saankin olla tosi ylpeä. Mutta olisi ollut silti mukavampaa, jos olisin voinut jakaa taistelun vaikeimmat hetket jonkun kanssa. Saada tukea ja läheisyyttä, kun sitä eniten kaipaa. Olen monet illat miettinyt menneen päivän koettelemuksia yksin. Silloin toisen aikuisen läsnäolo on juuri sitä, jota kaipaisi.

Ystävät ja lapset ovat minulle äärimmäisen tärkeitä ja olen onnellinen elämässäni. Voin viimein sanoa tuon rehellisesti ja hymyillen. Kuinka pitkälle olenkaan jo päässyt! Silti joskus hiipii ajatus mieleen – olisipa kiva, jos jakaisin onnistumiseni hetken kumppanin kanssa. 

Olen opetellut nauttimaan saavutuksistani yksin. Se on kipeää ja vaikeaakin, mutta toisaalta todella kasvattavaa.

Olen opetellut nauttimaan saavutuksistani yksin. Se on kipeää ja vaikeaakin, mutta toisaalta todella kasvattavaa. Tuntuu, että minusta on kasvamassa entistä onnellisempi ja vahvempi itsenäinen nainen. Ja siitä olen toki todella ylpeä. 

Hyvä minä!

Terkut, Helka

Seuraathan jo Facebook-sivuani?

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kirjoittaja: Helka Belt

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
Syyskuu
Huhtikuu
Tammikuu
2017