Hei isä rakas.

Meidän suhde ei ollut se kaikkein helpoin. Et aina oikein ymmärtänyt minun päätöksiäni, enkä suoraan sanottuna minäkään ymmärtänyt aina sinun. Miksi sinun piti muuttaa niin kauas ihan niin yhtäkkiä? Miksi uusi perheesi tuntui sinulle niin tärkeältä, unohditko meidät tytöt, miten mekin olimme lapsiasi?

 

Mutta tiedänhän minä, ettet unohtanut. Nyt tiedän sen.

 

Tiedän, että ajoit vakavasti sairaana meitä tyttöjä Kuopiosta hakemaan sinne sinun luoksesi Vantaalle. Ajoit viisi tuntia meitä hakemaan ja viisi tuntia takaisin, neljän pikkuisen tytön kanssa autossa. Sitten me ihmettelimme, miksi olitkin koko loman ajan niin väsynyt. Eikö isä jaksakaan leikkiä meidän kanssamme? Nyt sen ymmärrän isä. Olit todella sairas ja autolla ajo uuvutti sinut täysin.

Silti teit sitä monta vuotta, joka lomalla. En oikein tiedä, miksette voineet sopia äidin kanssa, että tulisimme junalla. Tai tulimmehan me joskus, mutta teillä tuntui olevan kovin vaikeaa se lippujen ostaminen. Ne raha-asiat tuntuivat meistä niin kovin ahdistavilta, kun niistä riitelitte. Eikö tärkeintä kuitenkin ollut, että me näimme toisiamme? Olisipa minulla ollut silloin rahaa. Olisin ostanut ne liput. Sinun ei olisi tarvinnut ajaa kipeänä meitä hakemaan.

 

Muistan, miten kovasti me molemmat yritimme parantaa suhdettamme, kun sain minun ihanan esikoiseni. Olin niin onnellinen, että piditte toisistanne. Oli ilo katsoa teidän telmimistä yhdessä. Poikani muistaa vieläkin, miten loppuaikanasi työnsit häntä rollaattorisi kyydissä..

 

Rakas isä. Minua harmittaa, että meidän asiat jäi vähän kesken, kun lähdit jo pois. Lähdit, kirjojen keskellä, kuten olit elänytkin. Kuolit kirja kädessäsi. Olit varmasti tosi onnellinen juuri silloin. Sait tehdä sitä, mitä rakastit, mutta nyt ilman kipuja. Välillä vieläkin otan jonkin sinulta saaneeni kirjan käteeni ja muistelen sinua. En minä oikein muutoinkaan voi muistella, kun kuvia minulla ei sinusta ole. Et koskaan halunnut, että sinua kuvataan. Mutta kuvasi on kyllä piirtynyt sydämeeni. Siellä se on vieläkin.

 

Isä, poikani ovat sinun näköisiäsi. Vaaleita ja komeita. Heillä on sinun piirteesi. Heissä sinä jatkat elämistäsi.

 

Jos olisit täällä nyt, kertoisin, miten nyt ymmärrän sinua. Että miten vaikeaa sinulle oli, kun emme nähneet usein. En minä sitä silloin nähnyt. Ihmettelin vain, miksi olit niin hiljainen aina kun lähdimme kotiin. Oliko se meidän syytä, että piti lähteä. Isä, minä ymmärrän nyt. Minunkin poikani asuu nyt muualla, isänsä luona. Muistathan hänet? Hän on niin upea isä.

 

Kuten sinäkin olit. Isä, lepääthän rauhassa siellä kirjojen taivaassa.

 

Rakastan sinua, terveisin Helka-tyttösi

 

 

Kuva:Pixabay

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
Huhtikuu
Tammikuu
2017