Pojallani on kaksi kotia. Kuva: T-A Bech

"Mutta kato isi sano, että näin saa tehdä!" Tätä meillä alkaa kuulumaan yhä enenevässä määrin. 

Nuorimmaiseni on neljävuotias, ja hänellä on kaksi kotia. Nämä kaksi kotia ovat tasavertaiset – hän on kummassakin yhtä paljon. Mitä vanhemmaksi poika kasvaa, sitä enemmän hän osaa sanoa, että toisen luona saa tehdä näin, miksei täällä. Osittain tämä voi olla myös kokeilua, koska lapset osaavat kyllä manipuloida tilannetta taitavasti, jos ei pysy tiukkana säännöissä.

Varsinkin, jos säännöt eivät ole samanlaiset molempien vanhempien luona.

Siksi olemmekin tulleet tilanteen eteen, että kodeissamme on oltava yhteneväiset säännöt.

Siksi olemmekin tulleet tilanteen eteen, että kodeissamme on oltava yhteneväiset säännöt. Alkuun emme tätä kovasti miettineetkään, mutta oli täysin eri asia, kun poika oli yksivuotias. Sääntöjen asettaminen oli ihan eri luokkaa kuin mitä nyt pitää olla neljävuotiaalle.

Vaikka välimme pojan isän kanssa ovat hyvät, on silti haaste saada keskusteltua sääntö- ja kasvatusasiat yhdessä niin, että ne olisivat samanlaiset kummassakin kodissa. Tuli vain mieleen, minkälaista se olisi, jos kasvatusmetodit ja säännöt eroaisivat kotien välillä todella paljon tai välit vanhempien välillä olisivat vaikeat? Miten saada lapsen kasvatusasiat yhteneväisiksi?

Tarvitseeko kummassakin kodissa edes olla samanlaiset säännöt?

Tarvitseeko kummassakin kodissa edes olla samanlaiset säännöt? Minun mielestäni isojen linjojen pitäisi olla yhteneväiset. Lapsi hämmentyy ihan valtavasti, jos joka toinen viikko saa tehdä jotain ja joka toinen viikko ei. Tämä luo myös turvattomuutta hänen elämäänsä. Kun kahden kodin systeemi jo itsessään lisää elämässä jatkuvaa muutostilaa ja epävarmuuttakin, on äärimmäisen tärkeää, että kotien välillä olisi suhteellisen samat käyttäytymisnormit. 

Ja mitä vanhemmaksi lapsi tulee, sitä paremmin hän osaa käyttää hyväkseen sitä, jos toisessa kodissa on eri säännöt kuin toisessa. Voi kummasti haluta mennäkin sinne toiseen kotiin käymään, jossa saa pelata, jos toisessa kodissa ei saa. Olen vanhemman lapseni kohdalla huomannut, että jos keskusteluyhteys vanhempien välillä ei toimi ja säännöt eivät ole samanlaiset, osaa lapsi tätä käyttää kyllä hyväkseen. 

On lapsen etu ja turvallisuuskysymyskin, että säännöt ovat selkeät. 

On siksi lapsen etu ja turvallisuuskysymyskin, että säännöt ovat selkeät. Siksi kahden kodin lapsen vanhempien pitäisi osata hoitaa yhteistyövanhemmuutta hyvin. Mutta tiedän kuitenkin, ettei tämä käytännössä aina ole mahdollista. Miten sitten saada säännöt ja tavat molemmissa kodeissa samanlaisiksi?

Ei kai se aina olekaan mahdollista. Luulen, että tämä on yksi syy, miksi vuoroasumista yleisesti kritisoidaankin. Lapsi menee helposti sekaisin, jos kodit ovat ihan erilaiset kasvatusmetodeiltaan. Silloin niitä ongelmiakin syntyy. Me pyrimme siihen, että isot linjat ovat kummassakin kodissa samat. Tämä on tärkeää varsinkin vuoroviikkolapselle. Ja mitä vanhemmaksi lapsi tulee, sitä enemmän tämän tärkeys korostuu.

Muuten voi teini-iässä tulla paljon ongelmia.

Muuten voi teini-iässä tulla paljon ongelmia, kun sääntöjä koetellaan jatkuvasti muutenkin. Toivon, että onnistumme tässä. Miten teillä on kasvatusasiat kahden kodin välillä hoidettu?

Lue myös:
Vuoroviikkolapsemme arjen järjestelyt 
Kuka ostaa vuoroviikkolapsen tavarat ja vaatteet?

Terveisin, Etä-äiti

Tämä oli toivepostaus

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (6)

Sateenkaarifaija
Liittynyt28.8.2018
1/6 | 

Ollaan mietitty tätä paljon lasteni toisen isän kanssa! Erityisesti rutiineihin liittyvät säännöt ollaan sovittu yhteisiksi: mennään jotakuinkin samaan aikaan nukkumaan, pidetään ruoka-ajat suunnilleen samanlaisina...

Myös turvallisuussäännöt, kuten kädestä pitäminen suojatiellä, ovat samat. Tietysti meillä on 4- ja 7-vuotiaat lapset, joten pienten kanssa nuo rutiinit korostuvat.

Tällä hetkellä ekaluokkalainen on innostunut peleistä, ja parhaillaan yritämme sopia pelipäiviin, sisältöihin ja peliaikoihin liittyviä sääntöjä. Niistä meillä on eri mielipiteitä, mutta ajattelimme että on fiksua tehdä yhteinen sopimus, ettei jouduta sellaisiin "toisessa kodissa saa pelata enemmän" -keskusteluihin. :)

Daisybella
2/6 | 

Mitä isommaksi lapsi tulee (nyt 9) ja mitä pidempään erosta kuluu (pian 5 vuotta), sitä erilaisemmaksi luulen lapseni kotien sääntöjen ja kasvatuksen käyvän. Hyvä asia se ei ole, mutta vedetään tätä yhteistyötä muutenkin niin veitsenterällä taituroiden, etten aina uskalla heilauttaa tasapainoa kiistelemällä asioista.
Tietyt asiat ja ehkä ns. suuret linjat ovat edes suunnilleen samat, mutta eroja varmasti löytyy. Olen pyrkinyt isälle kertomaan, että me ollaan lapsen kanssa sovittu tietyt asiat näin ja näin. Ja voin vain toivoa, että hän pitää linjan samana. Keskusteluyhteys on tärkeä pitää lapsen tietäen avoinna, näin ollaan vältytty "kun iskä anto luvan, kun äiti suostui"-yrityksiltä, vaikka harvoin nähdään, mutta aina voi soittaa ja kysyä toiselta, että miten tää nyt olikaan.
Kovasti luotan (tai ehkä vain toivon), että lapsi sietää kotien erilaisuuden ja vaihtuvat odotukset ja olosuhteet. Näen, että vielä on mennyt kelvosti, mutta edessä siintävät teinivuodet voivat ongelmia tuoda.

Äitipuolitoista
3/6 | 

Isot linjat on meillä samanlaisia ja peliajat suunnilleen. Kaikkia toisen kodin "normeja" en edes tiedä.
Yhdessä on sovittu viime aikoina esim. sovellusten asentamisesta (koska saa whatsappin tai snapchatin jne.) ja muutoin vedetään ihan omaa linjaa asioita toisesta kodista varmistelematta.
Aina jos jompi kumpi perhe on toivonut jonkun asian suhteen yhteistä linjaa, näin on kompromissi löydetty ja sitouduttu samaan juttuun molemmissa kodeissa.

Yhtenevät linjat on todellakin turvallisuuden tunnetta lisäävä tekijä. Vanhemmuuden jakaminen ja yhteinen linja on tärkeää myös ydinperheissä muttei se aina toimi silloinkaan, saati vuosia erosta. Mutta toisinaan pitää miettiä kumpi vaakakupissa painaa enemmän; se että lapsi saa läheisen suhteen molempiin perheisiinsä vai se että on samat säännöt. Jos siis ajatellaan ettei useinkaan samaa sääntöä saada sovittua, onko siltikään lapselle parasta purkaa koko tapaamissopimusta ja etäännyttää täten etävanhemmasta. Ei meitä koskeva asia, kunhan pohdin.

24/7 äiti
4/6 | 

Silloin kun lapsi tapasi isäänsä, hän oireili joka viikonlopun ennen ja jälkeen mm. kiukuttelulla. Mitään keskusteluyhteyttä säännöistä tms. ei ollut ja siksi onkin helpottavaa, ettei tarvi enää edes yrittää. Tietysti minun ja miehenikim kasvatusmetodit poikkeavat hieman toisistaan mutta sovussa asioista pystytään puhumaan kuitenkin rakentavasti. Erovanhemmuus voi olla todella haastavaa!

Vierailija
5/6 | 

Uusperheissä yhteiset säännöt eri kotien välillä ei vain toimi. Kodeissa omat säännöt. Kun lapset tämän pienestä oppivat, niin osaavat kunnioittaa tätä. Ei tulisi mieleenkään, että mieheni lapsi ei saisi tehdä meillä jotain mitä hänen äitinsä kieltää, mutta omat lapseni saisivat tehdä. Näistä asioista se lapsi vasta sekaisin meneekin. Kaikissa kodeissa omat säännöt. Kannattaa tähän sinunkin vain tottua. :)

E86
6/6 | 

Uskoisin että enemmän lasta ja aikuisiakin sekoittaa ja rasittaa se, ettei jommassa kummassa kodissa ole sääntöjä lainkaan.
Meillä eletään sekä uusperhe arkea äidin kotona ja pelkkää isä arkea isän kotona. Jo tämä, että äidin luona on se toinen aikuinen helpottaa sääntöjen laatimisessa ja varsinkin niiden käyttöönotossa ja noudattamisessa. Meillä on myös uusi vauva joka osaltaan tuo omia haasteita arkeen myös isoille sisaruksille.
Isän luona ollessa on vain isä,jolla muutenkin on ollut vähintäänkin haastavaa ottaa yksin vastuullisen vanhemman rooli arjessa. Lisäksi isä ei tietenkään samalla tavalla ole arkisin aamusta iltaan kotona kuin äitiyslomalla oleva äiti, vaan käy töissä.
Uskon että meillä pääosin ajatus kasvatuksesta ja säännöistä on sama,ollaanhan me vuosia yhdessä kasvatettu näitä lapsia ennen eroa, mutta toisessa kodissa homma lurahtaa kiville ihan aikuisen kykenemättömyyden vuoksi- monesti kuultu lause "ei ennenkään tehty näin tai näin" kertoo mielestäni kaiken oleellisen kyvystä ottaa vastuuta (jonka btw vaatimalla vaati itselleen vuoroasumista halutessaan) ja halusta muuttua/muuttaa toimintaansa uuden tilanteen edessä.
Eihän me enää eletä ydinperhe arkea,jolloin vastuu lapsista oli yksin minulla ja hän osallistui kun halusi tai kun pakotettiin.
Alkuun olin arjen tukena isälle, en enää. Jää oma elämä ihan sivuun, kun edelleen eron jälkeenkin odotetaan vaimon osaan astumista.
Joistain säännöistä on yritetty keskustella mutta turhaan, ex tekee kuitenkin niinkuin tekee oli se lasten etu tai ei, enkä minä (enää)koe olevani siinä asemassa että voin toisen kotiin "määrätä" miten toimitaan.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kirjoittaja: Helka Belt

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
Syyskuu
Huhtikuu
Tammikuu
2017