Tänään törmäsin ihmiseen menneisyydestäni. Ei hän mitenkään elämääni mullistanut silloin aikoinaan, mutta oli kuitenkin sen verran tärkeä minulle, että muistin hänet heti. Edellisestä kohtaamisestamme oli kulunut melkein 20 vuotta. Hänkin muisti minut. 

Jäin miettimään. Ihmissuhteita. Ihmisiä elämässäni. Nykyisiä ja menneitä.

Minulla on ollut elämässäni muutama merkittävä parisuhde. Lisäksi elämääni kuuluu perhesuhteita, ystävyyssuhteita, työkaverisuhteita, naapurussuhteita. Kaikenlaisia ihmisten välisiä suhteita. Aloin miettimään yhtäkkiä, mitä tapahtuu, kun erotaan. Parisuhteesta tai jostain muusta merkittävästä ihmissuhteesta.

Sinulla on ollut elämässäsi joku tärkeä ihminen. Vaikka nyt se seurustelukumppani tai aviopuoliso. Hänen kanssaan olet jakanut elämäsi ilot ja surut, arjen ja juhlat. Olette riidelleet ja sopineet, nukkuneet yhdessä ja valvoneet toisen vierellä. Voi olla yhteisiä lapsia, yhteisiä kotieläimiä tai yhteinen kotikin. 

Sitten tulee ero. Syystä tai toisesta. Oli ero sitten rauhanomainen tai riitainen, silti elämä muuttuu kertaheitolla. Yhtäkkiä ei ole sitä toista ihmistä jakamassa arkea. Yhtenä päivänä kerrot työpäivästäsi, ongelmistasi, elämästäsi jollekin. Toisena tätä henkilöä ei enää ole elämässäsi. Voi olla merkittäväkin aika yhteistä eloa takana. Ja nyt. Ei mitään. Ikäänkuin se ihminen vain häviäisi elämästäsi. Se on outoa. Ja pelottavaa. Kuka lähtee seuraavaksi? Joku, joka on nyt tärkeä sinulle, voi jonakin päivänä olla sinulle ventovieras. Se on jotenkin kummallista. 

 

"Yhtenä päivänä kerrot työpäivästäsi, ongelmistasi, elämästäsi jollekin. Toisena tätä henkilöä ei enää ole elämässäsi."

 

Toinen on kaverussuhteet. Jotkut jatkuvat läpi vuosien ja vuosikymmentenkin. Jotkut toiset taas vain..hiipuvat. Yhteydenpito vähenee. Yhtäkkiä ei enää pidetäkään yhteyttä. Voi vieriä vuosia. Ai niin, oli hänkin. Ystäväni. Mihin hän hävisi? Ennen niin läheinen ihminen nyt jossain etkä tiedä missä. Ystävyyssuhteet voivat olla ihan yhtä merkittäviä kuin parisuhteetkin ja niiden katkeaminen yhtä vaikeaa kuin rakkaussuhteenkin katkeaminen. Joskus vain unohtuu viestitellä. On kaikkea muuta. On kiire. Lapset ja työ. Ruuhkavuodet. Ja sitten vain ei enää ole sitä ystävyyssuhdetta. Niitäkin pitää hoitaa ja pitää yllä ihan samalla tavoin kuin parisuhdettakin. Ei se itsekseen säily. No sitten on heitä, keiden kanssa näkee vuosien jälkeen ja jatketaan kuin ei mitään eroa olisi tapahtunutkaan. Sekin on kyllä aika mukavaa.

 

"Yhtäkkiä ei enää pidetäkään yhteyttä. Voi vieriä vuosia. Ai niin, oli hänkin. Ystäväni. Mihin hän hävisi?"

 

Perhesuhteiden katkeaminen on todella katkera paikka, mutta silti sellaistakin tapahtuu. Joskus asuimme yhdessä. Jaoimme kodin. Olimme yhteistä verta. Veri on vettä sakeampaa ja perhe säilyy aina, sanotaan. Mutta ei sekään ole niin. Perhesuhteitakin pitää hoitaa ja vaalia. Perhesuhteet ovat ihmissuhteita siinä missä mitkä tahansa muutkin. Omiin lapsiinsakin pitää suhtautua niin. Ei pitää itsestäänselvyytenä. Lapsetkin kaipaavat sitä, että he huomaavat olevansa tärkeitä. Sanohtan heille sen päivittäin? Jos ette ole yhdessä, tekstaa. WhatsAppaa, messengeröi. Mitäs jos tarttuisit luuriin tai siihen älypuhelimeen ja sen sijaan että selaisit somea, näppäilisit lapsesi numeron ja soitat. "Olet tärkeä."

 

"Perhesuhteitakin pitää hoitaa ja vaalia."

 

Tai selaa se ystävän numero. Tai perheenjäsenen. Kokeile, miltä tuntuu sanoa: "Olet mielessä". Se voi avata uudelleen katkenneen puheyhteyden. 

Ihmiset ovat laumaeläimiä. Me tarvitsemme toisiamme. Liian usein hautaudumme internettiin, tv:n ääreen, someen, selfieihin, arkeen, työhön, kiireeseen. Ruuhkavuosiin. Kaikkeen siihen, mikä päivittäin pyörii ympärillämme, mutta mikä ei tunnu miltään, jos ei ole jotain toista, kenen kanssa jakaa sitä. Arvostetaan ihmisiä ympärillämme. Ettemme yhtenä päivänä huomaa, että joku tärkeä ihminen on vain hävinnyt johonkin. Se olisi hyvin surullista. Ruuhkavuodetkin päättyvät joskus. Toivottavasti emme huomaa silloin olevamme yksin. Menetettyjä ihmissuhteita on vaikeampi saada takaisin kun pitää yllä nykyisiä. Panostetaan toisiimme.

Ihanaa illan jatkoa, terveisin Etä-äiti

Seuraathan jo facebook-sivujani?

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2018
Huhtikuu
Tammikuu
2017