Kuva: Panu Pälviä

Minusta tuntuu, että olen tällä hetkellä aika hukassa äitiyteni kanssa. Minulla on todella paljon tavoitteita tälle vuodelle, innostavia juttuja tiedossa ja haluan kehittää itseäni ammatillisesti. Yhtäkkiä heräsin kysymykseen: ajattelenko itseäni äitinä enää ollenkaan?

Ajattelenko itseäni äitinä enää ollenkaan?

Olen ollut niin kiireinen näiden juttujen kanssa, että huomasin tällä viikolla, kun lapseni eivät ole luonani, etten ole ajatellut heitä juuri ollenkaan. Tai, en yhtään. Eilen sain nuoremman pojan isältä viestin, että voisitko viedä ne kurasaappaat päiväkotiin, kun on aika märkää näillä talvikengillä pojan olla. Olin unohtanut koko kumpparit, kaiken keskellä.

Poika on kulkenut vesikelillä talvikengissä, ties minkä flunssan vielä ehkä saa märkien sukkien takia. Tuli todella outo fiilis: olenko hukannut äitiyden identiteettini täysin kaiken muun lomassa? Kun olen kamppaillut parisuhdeongelmien kanssa, elämänmuutoksen suunnittelussa ja ties missä, unohdinko, että minulla on lapsiakin?

Erovanhemmuudessa joutuu tekemään mielestäni yllättävän paljon ajattelutyötä sen suhteen, miten vanhemmuuttaan toteuttaa.

Erovanhemmuudessa muutenkin joutuu tekemään mielestäni yllättävän paljon ajattelutyötä sen suhteen, miten omaa vanhemmuuttaan toteuttaa. Onko yhteydessä lapseen, kun tämä on isänsä luona ja kun lapsi on minun luonani, kuinka läsnä osaankaan olla, unohtaako lapsi minut, kun on pitkiä aikoja isänsä kanssa ja niin edelleen. Ja nyt kun oma elämä menee kovaa vauhtia eteenpäin, kasvavat vanhemmuudenkin paineet ihan eri tavalla.

Minun arkeni on jonkun lapsuus on älyttömän hyvä sanonta. Minun elämäni nivoutuu lasteni elämään väkisinkin hyvin tiukasti. Millainen heidän lapsuutensa on minun kanssani, saanko unohtaa heidät tällä tavoin aika ajoin, olenko 50% äiti, kun olen vuoroviikkovanhempi vai 100-prosenttisesti äiti, vaikka en ole koko ajan lapseni kanssa ja välillä hän ei ole ajatuksissanikaan?

En halua olla puolittain mukana oleva äiti, vaikka olen etä- ja vuoroviikkoäiti.

Haluan tehdä ryhtiliikkeen, en halua olla puolittain mukana oleva äiti. Miten tämä onnistuu etä- ja vuoroviikkoäidiltä, onkin vaikeampi kysymys. Vanhempaa poikaa saatan tavata kerran kuukaudessa. Miten pystyisin parantamaan äiti-identiteettiäni hänen suhteensa? Entä nuoremman kanssa, kun isä on aktiivisesti mukana hänen elämässään ja en voi hänen viikoillaan sotkeentua heidän elämäänsä?

Hyvänen aika, onko tämä eroäitiys näin haastavaa?

Lue myös:
Lapseni tuntuu aika-ajoin jo vieraalta
Mitä on äitiys?

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kirjoittaja: Helka Belt

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
Syyskuu
Huhtikuu
Tammikuu
2017