“Äiti äiti! Pissa pissa!”

Venni oli oppinut nopeasti vessassa käynnin idean. Yhden viikon ajan pesin lattioilta pissaa minkä ehdin. Mutta keltainen kirvelevä jalkoja pitkin valuva pissa alkoi nopeasti ärsyttämään Vennin säärien ihoa. Ja mieltä. “Yhhyh pissaa”, oli poika huutanut ja oppinut juoksemaan pöntölle. Potat olivat kaupan hyllyillä. Meillä oli pönttö.

Vaikka alussa pöntöllä istuminen oli ollut hieman kiikkeerää, nopeasti oli Venni oppinut pitämään pehmoisilla käsivarsillaan kiinni sen laidoista. “Suhisee suhisee, sinne se pissa suhisee”, oli Vennin lempiloruja. Vaippojen ostaminen oli saanut jäädä. Vaippapaketin hinnalla ostikin hurjan määrän perunoita, makaroonia, ryynejä, leipäjauhoja, kananmunia. “Suhisee suhisee”, lauleli poika kun laitoin laskemani kolikot visusti talteen pahvimukiin. Lähdimme ulos.

 

“Tuletteko mukaan, olemme menossa tuonne vähän kauemmaksi apinapuistoon ja sen jälkeen kauppaan”, vaaleanpunaisiin pukeutunut hiekkalaatikkoäiti kysyi minulta sifonkinen ohut paita hulmuten kesätuulessa.

“Ai, kiva kun kysyitte. Ollaan menossa jo tästä suoraan tuonne kaupoille, ehkä kävellään Vennin kanssa vähän metsässä matkalla. Joku toinen kerta”, huikkasin samalla kun juoksin Vennin perässä.

Laitoin Vennin istumaan rattaisiin, katselin kun muut äidit lähtivät kohti mäen päällä olevaa apinapuistoa. Venni rakasti sitä puistoa. Käännyin kuitenkin kohti  täysin vastakkaista tietä ja metsää ja lähdin kävelemään Venni kyydissä kohti vihertävää kukkulaa. En halunnut myöhemmin osua vahingossa hiekkalaatikkoäitien kanssa kohdakkain.

Venni lauleskeli rattaissa. Niitä oli raskas työntää. Rattaat olivat liian pienet ja lonksuvat. Käsivarsia särki työntää isoa parivuotiasta eteenpäin. “Maaimassa mooonta on immeellistä aasiaaa”, Venni lauloi ja heilutteli pulleita pikku käsivarsiaan.

Metsän vieressä oli hiljaista vaikka se oli ihan lähellä juna-asemaa. Sinne kannatti mennä. Yöllä juna-aseman seutu oli rauhatonta ja täynnä kaikenlaista vähän laitapuolen kulkijaa ja menijää, jotka tuhlasivat vähäisetkin sossun rahat kaljaan ja viinaan. SE jaksoi hämmästyttää kummastuttaa minua.

Katselin pellavatukkaista Venniä. Poika oli saanut alkunsa ja syntynyt maailmaan samalla tavalla kuin sen jälkeisen kaksivuotisen elämänsäkin oli elänyt: nopeasti, äkkiarvaamatta ja täynnä tarmoa. Kaksi viivaa lavuaarin reunalla olevassa tikussa olivat muuttaneet koko elämäni kolme vuotta sitten. Tuo ihmeellinen valkoinen tikku viivoineen. Miten voi tikku muuttaa koko maailman. Juuri alkanut lukio oli jäänyt. En enää koskaan nähnyt sen keltaisia rumia seiniä sisäpuolelta.

Mennyt oli Vennin isäkin. Viivat olivat kai jotenkin liikaa hänelle. Hän oli kantanut mukanaan mustan nahkasohvan, piirongin ja mahonkisen ruokailupöydän. Jäljelle minulle jäi kasvava maha. Ja kasvavat postikasat. Ei niitä parannu lukea. Päänsärky sai tuolloin aikaan valtavia mahaa kovettavia kiristystunteita keskivartalolle ja Venni oli melkein tumpsahtanut liian aikaisin tähän maailmaan. Postikasat kirjeineen olin heittänyt nurkkaan. Kasan päälle olin laittanut ison valkoisen lakanan. Kirjeet peittyivät, päänsärky lakkasi. Maha pysyi pehmeänä ja pallomaisena ja Venni oli tullut maailmaan alapäästäni ihan oikealla ajalla kasvot edellä ihmettelemään tätä elämää.

 

Metsän vieressä asemalla seisoskeli muutama nuori. He nauroivat ja juttelivat kännyköihinsä. Huikkasivat lähestyville kavereilleen. Heillä oli kauniita vaatteita ja hauskoja kampauksia. Olivatkohan he menossa kouluun? Vai mitä tuon ikäiset tekivät.

Nuo asemahengailijanuoret olivat minun ikäisiäni poikia ja tyttöjä. Heillä oli käsissään energiajuomia ja limppareita. Jäin seiskoskelemaan lähistölle ja muka solmimaan Vennin kengännauhoja. Juna tuli, asemahengailijat remastelivat äännekkäästi kohti lähintä ovea. Pullot lensivät maahan. Juoksin äkkiä rattaiden kanssa junan luo. “Minä minä!” Venni kiljui innoissaan. Nostin pojan pois rattaista. Nämä olivat limmparipulloja. Venni sai kerätä ne. Otin rattaiden kuomun alta käytetyn ja reikäisen muovipussin. Avasin pussin, Venni laittoi pullot pussiin. Hengailijat katsoivat minua junan ikkunalasien läpi. Katselin takaisin. Juna ajoi pois.

Kotona laskimme Vennin kanssa pulloja. “Ykki kakki koome neejä.” Venni osasi laskea jo kahteenkymmeneen. Jos pulloja oli löytynyt kahteenkymmeneen asti, oli päivä ollut erityisen hyvä. Silloin saimme Vennin kanssa juhla-aterian. “Ja cullya kanssa!” Venni tapasi huutaa ja pommpia pikkujaloillaan. Curry oli hänen herkkuansa. Silloin tein aina kanakastiketta. Rakastin kanakastiketta. Sen kermainen tuoksu täytti koko pienen yksiömme. “Ja currya kanssa”, sanoin takaisin tuolloin aina Vennille ja hymyilin.

 

Katselin illalla pienen poikani kiharaista päätä. Venni osasi nukkua uskomattoman hiljaa ja paikoillaan. Ja uskomattoman tasaisesti ja sikeästi, vaikka jouduinkin iltaisin laskemaan pullot, siivoamaan, laskemaan seuraavan päivän ruokamenot. Televisiota minulla ei ollut, siitä ei ääntä tullut. Tai puhelinta. Tosin kuka minulle soittelisikaan, enää.

Olin myynyt vanhan puhelimeni. Kaksikymmentä euroa minulle ja hiljaisuus asuntoon. Soitot olivat saaneet pääni kaipaamaan hiljaisuutta. Risicum, Intrum, Nordea, Op, joustoluotto, käyttöluotto. Miten ne jaksoivatkin soitella niin usein! Dinersiä en saisi enää. Olin maksanut sen viimein, sillä luvilla olin saanut venyttää maksua pieniin osiin etten enää ikinä hankkisi Dinersiä. En hankkisi. Risicum olisi kohta maksettu. Riippuisi, kuinka hyvin saisin säästettyä. Lakanan alla kasa oli aavistuksen pienempi.

Katsoin Venniä. Hänen ohut taaperon ihonsa kuulsi kuunvalossa. Pienet kylkiluut paistoivat ihon läpi. Käänsin katseeni. Kyyneleet vierivät poskilleni. Hämmästyin. En enää usein itkenyt. Kyyneliä kai oli vain tietty määrä ihmisessä. Olin käyttänyt ne kaikki loppuun varmasti. Jossain oli jokin valtavan iso saavi täynnä suolavettä. Ei ollut enää jäljellä minussa yhtään kyyneliä. Nyt kuitenkin tuli silmistä suolaisia rakkaudenpisaroita. Rakkauden ja tuskan.

Sanomalehti edessäni oli jäänyt auki joltain sivulta. Sumein silmin katselin sitä. Olin sen aamulla hakenut lehtikatoksesta. Venni tykkäsi kiivetä lehtikoriin. Pommpia siellä. Ei varmaan saisi antaa siellä niin pompiskella.

Aukiolevalla aukeamalla oli juttua mitä tehdä nyt näin kesäloma-aikaan. Kesätoimittaja kirjoitti, miten äkkilähtöjä saisi vielä lämpimään. Monet kun valittivat, että oli kylmä. Piti päästä pois. Sitten he valittivat, etteivät saaneet kunnollista hotellihuonetta, johon mahtuisi koko perhe, jokainen omiin sänkyihinsä. Perheitä ei hyväksytty kaikkiin hotelleihin. Kiukuttavaa. Lentokoneissa ihmiset mulkoilivat äkäisinä itkeviä vauvoja ja huutavia taaperoita. Teinit eivät halunneet lähteä perheidensä kanssa. Huusivat ja räyhäsivät, miksi on pakko lähteä. Vaatehuolto muuten kannatti tehdä kunnolla ennen lähtöä. Muistattehan, että lapsille pitää olla aurinkosuojakerroin ainakin 50. Hatut kannattaa olla sellaisia, että ne peittävät niskan. Koko vartalon peittävät uimapuvut ehdottomasti lapsille. Muistattehan, että hotelleissa on usein täyspalvelupakettejakin.

Täyspalvelupaketti. Kuulosti hauskalle. Mekin voisimme ottaa Vennin kanssa sellaisen täyspalvelupaketin. Pakettiin kuuluisi uusia, sopivan kokoisia vaatteita, aurinkovoidetta ylipäätänsä edes jonkinlaista, ruokakassillinen jauhoja, perunoita, riisiä, leipää, kananmunia, maitoa, jugurttia ja jos vallan heittäytyisi ahneeksi niin banaaniakin. Paketissa voisi olla tv-lupa, televisio, kännykkä ja radio. Siinä voisi olla täyspalveluhintaan kuuluvana seuraakin minulle.

Ärryin itselleni, koska olin heittäytynyt haaveilmeaan turhista. Katselin Venniä. Avasin vielä kerran kaapin oven. Siellä oli 12 pulloa. Kyllä ne riittäisivät.

 

Aamulla menimme hiekkalaatikolle. Pussi odotti vaunujen alla. Venni juoksenteli kohti liukumäkeä. Hiekkalaatikkoäidit juttelivat jostain. Hymyilin ja nyökkäilin. Se auttoi aina. Silloin ei tulisi kaikenmaailman kysymyksiä. HIekkalaatikkoäidit olivat äitiyslomalla töistään. Oli vaikea hiekkalaatikkoäidin tietää, milloin pitäisi mennä takaisin. Olisiko varaa olla kotona vielä kun lapsi kasvaa. Entä kun loppuu se ja tuo tuki? Entäs jos kävisi töissä vaikka kolme päivää viikossa. Silloinkin olisi kyllä tiukkaa. Onneksi mies voi tehdä vähän ylitöitäkin. Hiekkalaatikkoäitien rivitaloasunnot paistoivat valkoisina rivissä puiston lähellä. Sieltä oli hyvä lähteä tekemään kolme päivää viikossa töitä.

Kysyin, lähtisivätkö kauppaan mukaan. Tulisivat kuulemma autolla perässä. Tänään olisi vähän enemmän ostoksia tehtävänä, viikonloppu tulossa. Ei mahtuisi rattaisiin ja ei jaksaisi kantaa ilman autoa. Sininen hiekkalaatikköäiti kysyi, olinko kuullut veromuutoksesta. En ollut. Kääntyi kohti toista äitiä. Lapset leikkivät kauempana värikkäissä vaatteissaan. Oli niin väärin, että niitä rangaistiin, jotka omalla työllään ja uurastuksellaan saivat rahaa, vihreä hiekkalaatikkoäiti puuskahti vastaukseksi siniselle. Omalla menestyksellään olivat nyt tässä. Olivat opiskelleet hienoissa kouluissa ja nyt tuli rahaa. Miksi heidän piti maksaa enemmän ja elättää nuo muut? Vaaleanpunainen hiekkalaatikköäiti muistutti äkäisenä, että puhuttiin lapsilisänkin poisottamisesta heiltä. Oli kai turhaa edes tehdä enemmän, kaikki vietäisiin kuitenkin pois. Tämä hallitus oli kyllä pohjanoteeraus.

Katselin hetken hiekkalaatikkoäitejä. Käännyin pois ja huusin Vennin rattaisiin. Lähdin kauppoja kohti.

 

Kaupan hyllyillä oli paljon erilaisia purkkeja. Värejä ja tuoksuja. Venni tykkäsi katsella kaupan hyllyjä. Meidän lempipuuhaa oli mennä leluosastolle. Värikkäät, pehmeät, kovat, pienet, isot ja hassut ja oudot lelut pursusivat hyllyiltä ja koreista. Viheltelevä kaupan työntekijä laittoi oransseja tarroja hintalappuihin. Hän moikkasi tunnistettuaan meidät. Isot kaupat olivat kivoja. Sai rauhassa kuljeskella.

Ohitse kulki äänekäs nuorten porukka. Asemahengailijat. Heillä oli revenneet farkut melkein kaikilla. Minullakin oli. Mutta jotain erilaista housuissa silti oli. Kun ne näyttivät uusilta. Jos minä ostaisin uudet farkut pitäisin huolen että ne olisivat niin kestävät etteivät heti repeytyisi. Hengailijat kulkivat ohitse, yksi tai kaksi kääntyi katsomaan Venniä ja minua. Venni vilkutti. Nuori vilkutti takaisin. Hymyilin. Mutta hymyhengailija oli jo mennyt.

Kävelin ruokaosastolle. Perunapussi tippui ostoskoriin. Venni piteli koria. Se oli hänen tehtävänsä. Venni tykkäsi käydä kaupassa. Melonit olivat alennuksessa. Pysähdyin. Venni rakasti melonia. Sen punaista vetistä makua. Katselin pyöreitä vihreitä palloja. Pulloja oli pussissa 12. Kävelin pallohedelmien ohitse. Vennin pää kääntyi mutta suu ei sanonut mitään.

Törmäsin kärryihin. En ollut huomannut niitä. Pyytelin kovasti anteeksi. “Voi ei se mitään!” moikkasi ääni. Hiekkalaatikkoäiti numero 3. Kärryissä oli niin paljon tavaraa, että banaanit olivat tippuneet törmäyksen voimasta. Nostin ne ylös ja laitoin ne takaisin kärryihin. Pyytelin anteeksi vielä kerran. Vennin sylissä keikkui kori. Perunat pääsivät vapaasti liikkumaan. Edestakas. Numero kolmosen kärryissä banaanit tippuivat vaatepinon keskelle. Katselin värikästä pinoa.

En ymmärtänyt, mikä tässä hallituksessa oli vikana.

Meidän rattaiden viereen tippui yksi pullo. Nostin sen. Muovipussissa oli liian iso reikä, pullo oli tipahtanut. Tänään ostettaisiin Vennin kanssa muovipussi. Venni saisi laittaa ostokset harmaaseen pussiin. “Maaimassa mooonta on immeellistä aasiaaa..”, Venni hyräili ja kääntyi katsomaan minua.

 

Olen kirjoittanut tämän tarinan Muusa-kirjoituskilpailuun. Sijoituin neljän parhaan finalistin joukkoon.

Tarina pohjautuu tosielämään,itse kokemiini asioihin. Pojan nimi, päähenkilön ikä ja pieniä yksityiskohtia on muutettu tarinallisista syistä.

Terveisin, Etä-äiti

Seuraathan jo facebook-sivujani?




 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
Huhtikuu
Tammikuu
2017