Kuva: Anne-Mari Valta

Välillä blogimaailmassa törmää tarinaan, joka pysäyttää. Annen tarina on tällainen. Hän on kipukroonikko, aivoverenvuodon kokenut, juuri eronnut ja etä-äiti. Anne on 36-vuotias ja hänen lapsensa ovat nyt 15- ja 17-vuotiaat.

Monista vastoinkäymisistä huolimatta hän on äärimmäisen positiivinen ja sen huomaa myös hänen blogistaan Kivun kahdet kasvot. Pääsin haastattelemaan Annea ja nyt kerron teille hänen tarinansa. Kursivoidut tekstit ovat hänen haastattelustaan tai blogistaan otettuja.

Vaikka kipujeni syy on synnytyksen aiheuttama hermovaurio ja kivut loppuelämäkseni, lapseni ovat silti parasta elämässäni, kalleimmat aarteeni ja elämäni valo! Äiti rakastaa teitä lapseni nyt ja aina.

Anne kirjoittaa blogissaan raa'an rehellisen kuvauksen synnytyksestään ja siitä, miten se johti hänet kipuhelvettiin loppuelämänsä ajaksi. Hän on myös täysin työkyvytön kipujensa takia. "Olen Anne ja olen kipukroonikko, tuossa järjestyksessä", hän kuitenkin kuvailee itseään.

Tämän lisäksi Anne sai kaksi vuotta sitten aivoverenvuodon ja sanoo olevansa elämänsä jatkoajalla. Hänen uusi elämänsä alkoi aivoverenvuotopäivänä, koska hän kävi niin lähellä kuolemaa.

Annen blogista voi lukea, millaisia hänen kipunsa ovat. Hän voi kävellä hyvänä päivänä muutamia satoja metrejä, yleensä hän ei voi kävellä lainkaan, hänen on pakko nukkua paljon ja kivut ovat vähimmilläänkin aina keskitasoa. Yöllä hän voi nukkua korkeintaan 4 tuntia, jonka jälkeen hänen kipunsa yltyvät sietämättömiksi.

Hän kertoo, ettei hoitokeinoja kipuihin enää löydy, kaikki on kokeiltu. Hän kulkee pyörätuolilla, saa yhdeksän kertaa kuukaudessa vammaisavusta kuljetuksen ja hänellä on henkilökohtainen avustaja. Julkisia liikennevälineitä tai omaa autoa hän ei pysty enää käyttämään kipujensa takia. Lisäksi hänen ystävänsä maksavat huippukalliin fysioterapeutin palvelut, jotta kivut pysyisivät edes jotenkin hallinnassa.

Muistan ponnistaessa [synnytyksessä] jossain vaiheessa tunteneeni todella oudon ja kovan kivun, aivan kuin puukolla olisi viilletty tiettyyn kohtaan. Mietin silloin, että mitähän mahtoi tapahtua ja oliko se normaalia.

Kivut alkoivat ensimmäisestä synnytyksestä ja toinen pahensi ne maksimiin. Annen on ollut hyvin vaikea saada tukea ja apua kipuihinsa, ja diagnoosia hän ei ole saanut kivuilleen. Hän on taistellut monia vuosia siitä, että saisi jonkinlaista apua sairauteensa.

Anne erosi lastensa isästä, kun lapset olivat alle kouluikäisiä ja oli aluksi lähihuoltaja. Kun hänen kipunsa alkoivat pahenemaan, hänelle ehdotettiin lähihuoltajuudesta luopumista. Mitään konkreettista apua lastensa kanssa pärjäämiseen hän ei saanut, kunnes eräs sosiaalityöntekijä ehdotti, että hänestä tehtäisiin lastensuojeluilmoitus. Näin perhe olisi pakotettu saamaan apua. Näin tehtiinkin ja tämän ansiosta hänen kaksi lastansa saivat apua muun muassa tukihenkilön kautta.

Minulla on siis ollut kipuja yötäpäivää monta vuotta ja ne ovat koko ajan vähintään melko kovia aina ajottain sietämättömään kipuun asti.

Kun kivut pahenivat todella pahoiksi, tuli hänestä sairauksiensa takia etä-äiti. Se oli hänelle tosi kova paikka, vaikka lohduttautui ajatuksella, että sai olla pitkään pikkuisten lastensa lähihuoltaja.

Viikonloppuisin äitinsä luona olevat lapset tietävät, ettei tämä jaksa paljoa. Vaikka Anne ei voi tehdä fyysisesti juuri mitään, he silti viettävät merkityksellistä yhdessäoloaikaa jutellen ja tehden ruokaa. Anne on koettanut selittää tilannettaan ja elämää lapsilleen aina heidän ikätasonsa mukaisesti. Hän toivoo antavansa heille esimerkin: elämässä voi selvitä lähes mistä vain.

Ennen olin pettynyt ja surullinen, jos kivut pilasivat yhteisen viikonlopun tai olin äreä. Nykyään osaan olla jo ymmärtäväisempi itseäni kohtaan. 

Avustaja ei ole Annen kanssa silloin kun lapset ovat hänen luonaan. Lapset auttelevat jo äitiään paljon ja ymmärtävät hyvin tilanteen. Ruuan Anne on valmistanut lapsilleen edellisenä päivänä avustajansa seurassa tai hän kokkaa yhdessä lastensa kanssa. Arkeaan lastensa kanssa Anne kuvailee ihan tavalliseksi perhearjeksi, vaikka etä-äitiys tuo välimatkaa heidän välilleen ja yhteydenpito ei olekaan kovin tiivistä, osittain johtuen myös lasten iästäkin.

Anne lepää paljon ennen lastensa saapumista ja nukkuu pari päivää tapaamisten jälkeen. Näin hän jaksaa sen yhden viikonlopun lastensa kanssa. Anne sanoo, että mieluummin hän ottaa kivut, kaiken tämän moskan ja lapsensa kuin olisi lapseton ja kivuton. Tämä kertoo paljon Annen suhtautumisesta lapsiinsa ja äitiyteensä.

Kuva: Anne-Mari Valta

Lapset saavat aina näyttää pettymyksensä siitä, jos äiti ei jaksakaan tehdä jotain suunniteltua. Erään kerran nuorempi lapsista oli hyvin pahoillaan, kun äiti ei jaksanut pelata jalkapalloa. Mutta sitten hän rieumuitsi aivan valtavasti, kun tämä jaksoikin seistä maalivahtina. 

Annen tarina on koskettava. Hän on kokenut elämässään paljon, mutta on päättänyt, että tämä on hänen elämänsä ja se on ihan hyvä elämä. Nyt hän on eronnut pitkäaikaisesta suhteestaan ja opettelee elämään yksin. Hän muutti lähemmäksi lapsiaan ja saa näin nähdä heitä useammin kuin ennen. Hän saa vierailla lastensa isän luona pienessä kellariasunnossa, jossa hänen vanhempi lapsensa asuu.

Kivut eivät ole vieneet minulta äitiyden syvintä olemusta. 

"Olen ollut hyvä äiti kivuista huolimatta ja ennenkaikkea riittävän hyvä äiti ja tehnyt parhaani aina", Anne sanoo. Hän on joskus kuullut olevansa epäonnistunut äitinä, mutta ei hän sellaisista jutuista enää välitä. Hän tietää, mitä on kokenut ja mistä on selvinnyt. Hän ja hänen lapsensa ovat tiivis kolmikko. Se on tärkeintä. Anne kokee olevansa ihan tavallinen äiti vain muutamalla pienellä "lisämausteella".

Hän iloitsee myös siitä, että on voinut olla kotona, kun lapset ovat tulleet koulusta, tehnyt heille välipalaa ja ollut heidän kanssaan. Anne näkee joka tilanteessa sen kultaisen pilvenreunuksen.

Me kaikki voimme oppia tästä ajattelumallista hyvin paljon.

Terveisin, Annea ihaileva Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Muita lukijoiden tarinoita:
En ole enää edes etä-äiti
Ero vei minulta ihan kaiken
Äiti, jonka koti ei ole siellä

 


 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (1)

Tiina99

Se on kauheeta kivun kanssa. Kolmoishermo vikuuntui kasvoissa sylkirauhasen poiston yhteydessä, tuhosi kaiken. Avioliiton.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
Syyskuu
Huhtikuu
Tammikuu
2017

Instagram