Kuva: Terhi Koivisto

Koska olen esikoiseni etä-äiti ja siihen liittyy hyvin paljon vaikeita tunteita, surua ja pettymystä omaa vanhemmuuttani kohtaan, olen huomannut olevani kuopukseni kanssa pelokas.

Olen hänen lähivanhempansa, käytännössä vuoroviikkovanhempi. Ja minua pelottaa. Pelottaa niin paljon, että välillä otan hänestä kiinni ja en haluaisi päästää irti. En haluaisi päästää häntä isin luokse, koska esikoiseni pyysi eräänä päivänä: Saanko muuttaa isin luokse asumaan? Entä jos juuri tämä kerta on sellainen, että kuopukseni pyytää samaa ja ei tule enää ikinä takaisin?

Pelottaa niin paljon, että välillä otan hänestä kiinni ja en haluaisi päästää irti.

Etä-äitiyteni alkuun liittyy niin paljon tuskallisia ja ahdistaviakin muistoja, että koko vanhemmuuteni esikoistani kohtaan on muokkautunut niistä käsin. Koska jouduin myöntämään, etten voi olla lähivanhempi, olen tuntenut huonommuutta ja erilaisuutta. Olen joutunut käsittelemään asioita, kuten olenko huono äiti, olenko lapseni hylkääjä, olisinko voinut tehdä jotain toisin ja miksi kaikki päätyi tähän tilanteeseen?

Vaikka tilanne on nyt hyvä ja lähennymme koko ajan enemmän, on näistä tunteista, muistoista ja tapahtumista muodostunut mieleeni trauma.

Etä-äitiytymisen trauma.

Ja nyt pelkään, että se toistuu. Pelko ei ole rationaalinen ja tiedän sen. Mikään ei viittaa siihen, että minusta tulisi toistamiseen etä-äiti. Mutta olen huomannut miettiväni sitä silti enenevässä määrin.

Siksi suhteeni kuopukseeni on saanut uudenlaisen piirteen: toivomuksen, että voisin olla hänen kanssaan enemmän ja enemmän. Tämä on vienyt minut ajatuksissani epätoivottuihin tunnelmiin: huomaan ajattelevani pyytäväni kuopuksen isältä, että hän ei enää olisi vuoroviikkovanhempi vaan kuopus olisi luonani enemmän, mietin, miten voisin tehdä itsestäni niin tärkeän, ettei minusta ikimaailmassa voisi tulla etä-äitiä ja miten saisin lapseni rakastamaan minua enemmän kuin isäänsä.

Nämä ovat vain ajatuksia, mutta ne ovat olemassa. En oikeasti halua tai toivo, ettei lapseni isä olisi lapsen elämässä mukana, enkä toimi niiden mukaisesti, mutta ne vaikuttavat minuun niin, että pelkään pahimpien asioiden tapahtuvan: että lapseni vietäisiin minulta pois. Se on ahdistavin tunne, mitä tiedän.

Kun jo toistamiseen menetin ydinperheen kuopuksen isän ja minun eroni myötä, olin silloin lähempänä kuopukseni etä-äitiyttä kuin ennen eroa.

Vaikka etä-äitiytymiseeni ei liity huoltokiistoja, vieraannuttamista, vainoa, panettelua tai huonoja välejä lapsen isän kanssa, olen huomannut, että se on minulle edelleen hyvin vaikea asia. Ja kun jo toistamiseen menetin ydinperheen kuopuksen isän ja minun eroni myötä, pelko kasvoi edelleen, koska olinhan silloin lähempänä kuopukseni etä-äitiyttä kuin ennen eroa.

Kun on toisen lapsen etävanhempi ja toisen kanssa vuoroviikoin, vaikuttavat molemmat vanhemmuuden muodot toisiinsa. Kuopuksen kanssa toivon, että tilanne jatkuu näin hyvänä ja esikoisen kanssa, että välimme voisivat parantua ja muuttua yhtä läheisiksi kuin kuopuksenkin kanssa.

Yhtä kaikki tärkeintä on tunnustaa ja tunnistaa, että olen haavoittuvainen vanhemmuudessani. Se tarkoittaa, että arvostan sitä paljon. Se ei ole minulle hällä väliä - tai yhdentekevä juttu. Suhteeni lapsiini on minulle äärimmäisen tärkeää. Vanhemmuus on pelottavaa, koska siihen liittyy niin väkeviä tunteita: voimakkainta rakkautta, mitä voi olla olemassa. Siksi menettämisen pelko on valtava. Tämän varmasti jokainen vanhempi tunnistaa. Mutta se kertoo myös tärkeimmän: lapsemme ovat meille aarteita, lahjoja ja rakkaita.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön Helka Belt (@etaaiti) jakama julkaisu

Lue myös:
Kun lähivanhemmuus vaikuttaa etävanhemmuuteen
En uskalla tehdä enää yhtään lasta, koska menettämisen pelko on niin iso
En haluaisi luopua lapsestani hetkeksikään

Terveisin, Helka

Facebookiin

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kirjoittaja: Helka Belt

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
Syyskuu
Huhtikuu
Tammikuu
2017
Sisältö jatkuu mainoksen alla