Olen teinin ja uhmaikäisen äiti. Kuulostaa jo lähtötilanteena aika haastavalta, eikö totta? Kun yhtälöön lisätään, että uhmaikäisen kanssa näen joka toinen viikko ja teinin kanssa vähän vaihtelevasti pari kertaa kuukaudessa, on minun arki välillä melkoisen haastavaa, vaikkakin pääsen viikottain myös lepäämään ilman lapsia.

Rytmi hajoaa

Koen tällä hetkellä, että tilanne on jollain tavalla jopa haastavampi näin kuin jos olisin joka päivä lasteni kanssa. Saan uhmaikäisen kanssa jonkinlaisen rytmin viikon aikana toimimaan: nyt ärsyttää tämä päiväkotiin lähtö, mutta lähdettävä on. Aamut menevät jonkinlaisessa kauhun tasapainossa: äkkiä hoitoon, ennen kuin äidin hermot täysin napsahtavat ja uhmis heittäytyy hankeen makaamaan vartalo jäykkänä. Päivän aikana ehtii varustautumaan illan uhmaan ja kiukutteluun. Viikonloppuna teemme paljon yhdessä ja tilanne vähän jo ehtii rauhoittumaan.

Lapsettomana viikkona sitä ikävöi ja suree, että yhdessäolon hetkellä tuli oltua kiukkuinen äiti.

Ja sitten hän lähtee isänsä luokse. Olen aivan lopen uupunut viikon ponnisteluista, kun yritän olla raivostumatta joka ikiseen uhmakohtaukseen, jotka kohdalle osuu ja jotka pitää kohdata yksin ilman sitä toisen vanhemman apua. Ja pahinta on se huono omatunto: viikon ajan on ollut hermot kireänä ja lipsunut tiuskimaan lapselleen. Ja lapsettomana viikkona sitä ikävöi ja suree, että arvokkaina yhdessäolon hetkillä tuli oltua kiukkuinen äiti.

Samaa koen teinin kanssa, vaikka haasteet teinillä ja uhmiksella ovatkin täysin erilaiset. Kun yhdessäolo tiivistyy muutamaan päivään kuukaudessa, ei niinä päivinä ehdi tekemään kasvatustyötä siinä määrin, mitä toivoisi. On vietettävä laatuaikaa ja olla ottamatta kantaa ihan jokaiseen teinin päähänpistoon, mitä Wilma-viestit ja isältä tulleet viestit ovat minulle kertoneet parin viikon aikana tapahtuneen. On luovuttava kasvatustyöstä ja annettava isän hoitaa se ja itse nauttia yhdessäolosta silloin kun se on mahdollista.

Ensin koti on täysin hiljainen ja lapseton ja nyt täällä on sellainen hulabaloo käynnissä, että ihan hirvittää.

Ja kun teini ja uhmis kohtaavat pitkästä aikaa, on kotona sellainen sekamelska, että wabisabihabit kalpenevat sen rinnalla. Yksi huutaa, kiukkuaa ja remuaa, toinen katselee kännykkäänsä varsin intensiivisesti huomaamatta, mitä ympärillä tapahtuu, kännykkä piipittää ja kaverien luokse on päästävä. Sitä katsoo vieressä, että mitähän tässä juuri tapahtuu? Ensin koti on täysin hiljainen ja lapseton ja nyt täällä on sellainen hulabaloo käynnissä, että ihan hirvittää.

Lapsien kasvuvaiheiden erityispiirteet otettava huomioon ja tultava samalla toimeen oman riittämättömuuden tunteen kanssa

Uhma- ja teini-ikä ovat lapsen kasvuvaiheita, jotka lienevät monen mielestä ne haastavimmat. Kun ne kohtaa ryöppyinä silloin tällöin eikä pääse jokapäiväisesti käsittelemään lapsiensa asioita, voivat ne tuntua erityisen vaikeilta käsitellä.

Samalla on tultava toimeen sen kanssa, ettei voi olla päivittäin mukana lastensa elämässä ja tämä aiheuttaa riittämättömyyden tunteita. Ja pelko jopa siitä, että kun lapsi seuraavan kerran tulee kotiin, on tämä vaihe mennytkin jo ohi, on myös jollain tavalla haastava kohdata. Yhtäkkiä ei halukaan, että se vaihe on mennyt ohi, koska se tarkoittaisi, että lapsi on kasvanut poissaollessaan.

Ihmeellinen kehä: teinin flegmaattinen ja välinpitämätön suhtautuminen arkeen ja uhmiksen varsin vihainen ote päiviin väsyttävät, turhauttavat ja lamauttavat, mutta kun niitä ei olekaan joka päivä näkemässä, tuntuu sekin pahalta.

Vuoroviikkoisessa äitiydessä tai etä-äitiydessä yksinäänkin on jo paljon haasteita.

Tasapainoilu näiden tunteiden välillä on varsinainen taitolaji. Vuoroviikkoisessa äitiydessä tai etä-äitiydessä yksinäänkin on jo paljon haasteita. Yhdistetään ne ja laitetaan blenderiin mukaan vielä vähän uhmaa, ripaus ikävää, iso kauhallinen huonoa omatuntoa ja hyppysellinen teinin pyristelyä itsenäisyyteen, on tuloksena melkoisen erikoinen ja yksilöllinen pirtelö.

Kun lapseni syntyivät ja minusta tuli äiti, en toivonut tällaista äitiarkea itselleni. Tämä on monella tavalla hyvin haastavaa, se on pakko myöntää. Tänään illalla ei ole kotona sitä uhmaikäistä. Huomenna kotona on teini, muttei nuorempaa. Ensi viikolla on uhmis, muttei teiniä. Viikonloppuna on sekä teini että uhmis. Joko menit sekaisin? Minäkin melkein. Mutta ei elämä ainakaan pääse olemaan tylsää, kun joka päivä on kohdattava jokin erityinen tilanne, jonka vuoroviikkoisuus ja/tai etä-äitiys tuo tullessaan. Mitä tänään on pirtelössä aineksina?

 

Lue myös:

Vuoroviikkoäidin arjeton arki

Kiintymyssuhteen ylläpitäminen etälapsen kanssa

Taapero ja teini - upea parivaljakko

 

Terveisin, Etä-äiti

Seuraathan jo Facebook-sivujani?

 

Kuva: Panu Pälviä

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2018
Huhtikuu
Tammikuu
2017