Kuva: Panu Pälviä

Mitä jos tajuaa tehneensä pahan virheen erotessaan siitä oikeasti hyvästä puolisosta? Hänestä, joka olisikin ollut se oikea elämän rakkaus?

Se hetki, kun tajuaa tehneensä hirvittävän virheen, on kauhea.

Minulle on käynyt niin. Se hetki, kun tajusi tehneensä hirvittävän virheen, oli kauhea. Varsinkin, kun minä olin se, joka halusi erota. Tunne oli musertava. Ei olisi pitänyt erota. Sydämeen sattui niin paljon, etten uskonut ikinä siitä selviytyvän.

Ero tuntui aluksi hyvältä idealta, ei ollut muuta vaihtoehtoa ja niin olisi parasta. Elämä tuntui jatkuvan onnellisena ja liiankin helppona. Olisi pitänyt ymmärtää, että se oli valheellista hyvänolontunnetta; yksikään ero ei hoidu olankohautuksella ja käsittelemättä. Nyt tiedän sen, silloin en vielä tajunnut.

Kun mieleen vähitellen nousi kauhuajatus, että tämä olikin virhe ja istuin yksin kotini sängyllä, kodin, joka tuntui vieraalle, koska se ei ollut se yhteinen ja siellä ei asunut enää sitä toista, oli tuo hetki maailman yksinäisin.

Tule takaisin, huusin, muttei toinen enää tullut.

Toinen oli mennyt ja jatkanut elämäänsä, kuten kuuluikin. Katkerana minulle, vihaisenakin, ja se oli ihan oikeutettua. Olisi pitänyt olla onnellinen toisen puolesta, ja olinkin. Samalla itkin niin, että luulin, ettei se lopu koskaan. Tule takaisin, huusin, muttei toinen enää tullut. Uskoin, etten enää ikinä ole onnellinen. Miten tällaisen jälkeen voisi jatkaa eteenpäin? Tuhannet kysymykset, katumus ja itsesyytökset risteilevät mielessäni tuolla hetkellä.

Nyt jälkeenpäin tietenkin voin sanoa, että tuollaisesta voi päästä eteenpäin ja pitääkin päästä. Mutta ei se helppoa ole. Oleellista on kuitenkin jatkaa, koska menneitä tapahtumia ei voi muuttaa, vaikka kuinka haluaisi. On tärkeää käydä läpi se, miksi eroon oli päätynyt ja miksi se päätös olikin väärä, mutta sen jälkeen on jatkettava eteenpäin. Koska ei ole muutakaan vaihtoehtoa. Toisessa roikkuminen ei edesauta yhtään mitään.

Virheistään voi oppia paljon ja menneisyyden kipu voi olla tulevaisuuden vahvuutta.

Jossittelu ja menneisyydessä eläminen ei auta, eikä se tuo onnellisuutta. Olen elänyt siinä aivan liikaa ja oppinut, ettei se kannata. Vaikka kuinka sattuisi, on hyvä suunnata pahimman surun jälkeen katse kohti tulevaisuutta. Virheistään voi oppia ja menneisyyden kipu voi olla tulevaisuuden vahvuutta. Niin kliseiseltä kuin tämä kuulostaakin, on se kuitenkin totta.

Eroon ei kannata päätyä tunnemyrskyssä, liian nopeasti tai vihaisena, koska se voi johtaa liian äkkinäiseen eropäätökseen, jota voi tulevaisuudessa katua. Ero voi olla lopullinen ja silloin paluuta ei enää ole. Ja se on hyväksyttävä.

Lue myös: Ero on aina kriisi, mutta mahdollisuus myös uuteen

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (1)

Ehkä vielä joskus onnen löydän
1/1 | 

Tää liippaa niin läheltä..
Eroa tehtiin vuosia, välillä oltiin yhdessä, välillä erikseen.

Lopullisen eron jälkeen ajattelin että näin on hyvä.
Se yksinäisyys ja suru mikä vallannut jälkeenpäin on ihan järkyttävää..

En tiedä tulenko koskaan pääsemään exästäni yli mutta pakko se kai vaan on uskoa että aika parantaa haavat ja elämä kantaa.

Kiitos kun jaat näitä ajatuksiasi <3

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
Syyskuu
Huhtikuu
Tammikuu
2017

Instagram