Olen tänään ollut 14 vuotta äiti.

Tulloin vuosia sitten elämäni muuttui kertaheitolla. Tämä vauva halusi maailmaan läpi vaikka minkä harmaan kiven ja hän sai tulla.

Nämä 14 vuotta ovat opettaneet paljon. Elämästä ja äitiydestä. Ja luopumisesta.

Äitiys minulla on ollut varsinkin luopumista.

Äitiys minulla on ollut varsinkin luopumista. Ensin luovuin nuoruuden suunnitelmistani, vapaasta elämästä, opiskelusta ja matkustelusta. Yksin vauvan kanssa jäätyäni luovuin paljosta, mutta sain enemmän tilalle. Sain olla lapseni kanssa monta vuotta ihan kahdestaan. Nuo vuodet ovat nousseet vielä isompaan arvoon sen jälkeen, kun minusta tuli etä-äiti. Tuolloin olimme vain me kaksi. Se oli minun perheeni. Sain olla poikani kanssa ihan joka päivä. En voi sanoin kuvailla, miten tärkeää se on. 

Luovuin myös unelmasta saada perhe. Ei meistä tullut sellaista ydinperhettä, mitä perheellä yleisesti tarkoitetaan. Meidän perheestä tuli erilainen. Ja myöhemmin luovuin myös lähiäitiydestä. Luovuin monenlaisista toiveista ja haaveista saada sellainen perhe, jota olin toivonut saavani.

Minusta tuli etä-äiti.

Etä-äitiys on paljolti luopumista. Luopumista arkiäitiydestä ja siitä, että tietäisi, mitä lapselle kuuluu joka päivä.

Se on ikävää, surua ja yksinäisyyttä. En suunnitellut äitiyttä saati etä-äitiyttä, mutta ensin minusta kuitenkin tuli äiti ja sen jälkeen etä-äiti. Se on opettanut paljon elämästä.

Elämä ei mene niin kuin suunnittelee.

Elämä ei mene niin kuin suunnittelee. Se tarjoilee meille yllätyksiä, suruja, murheita ja vaikeuksia, mutta myös onnea ja hetkiä, jolloin tuntuu, ettei mikään voi olla paremmin.

Kun lapsi sanoo, että hän rakastaa sinua.

Kun lapsi soittaa ja sanoo, että nyt hän tarvitsee juuri sinua, äitiään.

Kun lapsi sanoo, ettei kukaan voi viedä äidin paikkaa hänen elämässään. Minä olen hänen äitinsä. 

Äitiys on täynnä ristiriitaisuuksia ja tunteita, vaikeita ja upeita. Äitiys on väsymistä, huolehtimista, ärtymistä, siivoamista, ruuanlaittoa ja rakastamista. Äitiys on jotain niin suurta, ettei sitä voi sanoin kuvata mutta samaan aikaan ihan tavallista arkista elämää.

Etä-äitiys on opettanut varsinkin sen, että lapsemme ovat lainaa vain. Joskus he lähtevätkin muualle nopeammin kuin kuvittelimmekaan. On tärkeää arvostaa niitä hetkiä, jotka saamme viettää lapsiemme kanssa. 

En suunnitellut montaa asiaa. Ne vain tulivat eteeni. Nämä 14 vuotta äitinä ovat olleet elämäni upeimmat ja elämäni vaikeimmat. Sen tiedän, että ilman poikaani en olisi tässä enkä olisi se, joka nyt olen. Hän teki minusta äidin. Ja muutti elämäni. Hän teki elämästäni täydempää ja kauniimpaa. Hän opetti myös, mitä on toimia toisen parhaaksi, vaikka se sattuisi kuinka. Hän opetti, mitä on elämä. Sen kaikissa eri värisävyissään ja tunneskaaloissaan.

Kiitos poikani, että teit minusta äidin.

Terveisin, Etä-äiti

Seuraathan jo Facebook-sivujani?

 
Kuvat ovat kotialbumistani esikoiseni syntymäpäivältä 15.1.2004

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
Huhtikuu
Tammikuu
2017