Riidat vanhempieni kesken ovat lapsuuteni surullisimpia kokemuksia. Ilta-Sanomat kirjoitti tiistaina 23.1.2018 painetussa lehdessään uudesta tutkielmasta, jossa käsitellään huoltoriitoja lasten näkökulmasta. Kenellekään tuskin on minkäänlainen yllätys, että tutkimuksen tulos kertoo lapsien kärsivän valtavista traumoista jouduttuaan vahempiensa huoltoriitojen keskelle.

Jos vanhemmat käyttävät lapsiaan huoltoriidoissaan riitakapuloina satuttavat he viatonta lasta paljon enemmän kuin tuota toista aikuista. Silti monet käyttävät lasta suoranaisena aseena toista vanhempaa vastaan. Tämä on todella väärin, koska lapsen elämä kärsii tästä valtavasti.

Omat kokemukseni eron jälkeisistä riidoista – aloin syyttämään itseäni kaikesta

Ilta-Sanomat kirjoitti, että "riitaisuuden pitkittyessä lapsi voi kantaa sen varjoa vuosikausia elämässään". Minulle kävi juuri noin. Kun vanhempani erosivat, minusta tuntui, etteivät he osaa keskustella keskenään vaan pitivät meitä lapsia välikapuloina kommunikoinnissaan. Kiistoja oli tapaamisajoista, siitä, kuka maksaa meidän lapsien matkat isän luokse, lomista ja lähes kaikesta mahdollisesta ja riidat käytiin meidän lasten välityksellä. En muista heidän koskaan puhuneen toisillensa eronsa jälkeen.

Kuulin asioita omista vanhemmistani, jotka sattuivat. Ei lapsi osaa käsitellä sitä, jos hänen omaa vanhempaansa haukutaan, varsinkin jos se tulee toisen vanhemman suusta. Siinä menee usko ihan kaikkeen, mihin on aiemmin luottanut ja tukeutunut. Omaan perheeseen. On sanomattakin selvää, että tällaisella on kauaskantoisia vaikutuksia.

Siinä menee usko ihan kaikkeen, mihin on luottanut ja tukeutunut. Omaan perheeseen.

Pahinta minulle oli, kun riitojen ollessa pahimmillaan minä aloin uskoa, että olin syyllinen vanhempieni eroon. Minusta tuntui, että vanhemmillani oli pahoja riitoja keskenään ja jollain kummallisella tavalla minä olin syypää niihin. Mietin alle kymmenvuotiaana omaa identiteettiäni ja sitä, kuka olin. Kuuluinko enää edes tähän perheeseen, jos olin aiheuttanut kaiken tämän, perheeni välirikon? Jospa isä oli vihainen äidille minun takiani? Lapsena en osannut käsitellä asioita järjellisesti vaan käänsin ne lapsenmielessäni omaksi syykseni ja mietin, mikä MINUSSA oli vialla.

Onkin hyvin tavallista, että lapset syyttävät itseään vanhempiensa erosta ja riidoista niiden jälkeen. Tuolloin lapsena mietin, että jospa perheeni ero oli tapahtunut sen takia, koska olin jotenkin vääränlainen ja perheeseen kuulumaton ja varmasti syypää vanhempieni eroon. Tällainen ajattelu on tyypillistä lapsilla, jotka kokevat olevansa syyllisiä vanhempiensa eroon. Tyypillistä ja todella haitallista lapselle.

En enää tiennyt, mihin voisin luottaa ja kumpaa vanhempaa uskoa.

Kun lapsi kuulee vanhemmastaan rumia asioita, se vaikuttaa hänen "kehitykseensä ja psyykkiseen hyvinvointiinsa", kuten Ilta-Sanomat jatkaa kirjoituksessaan. Tuollaiset asiat satuttivat minua lapsena. En enää tiennyt, mihin voisin luottaa ja kumpaa vanhempaa uskoa. Ilta-Sanomien artikkeli jatkaa edelleen, että "lapsi voi kätkeä omat tarpeensa ja toiveensa ja varoo näin konfliktia" vanhempiensa välillä. Minä aloin syyttämään itseäni vanhempieni erosta ja omat toiveeni heidän sovustaan kätkin jonnekin hyvin syvälle. Pelkäsin, että jos avaan suuni, riidat vain pahenevat.

Vanhempien katkeruus sattui

En ymmärtänyt koskaan, miksi pitää olla niin katkera. Halusin vain kaiken olevan rauhallisesti ja hyvin. Kukaan ei voi olla onnellinen ollessaan vihainen ja se vaikuttaa koko kodin ilmapiiriin ja sitä kautta lapseen.

Kunpa vanhemmat tajuaisivat, mitkä traumat aiheuttavat lapsilleen, jos käyttävät näitä riitakapuloina eroissaan.

Minua ahdisti olla rauhantuomarina ja samalla riitakapulana tapaamisaikojen suunnittelussa ja lomien toteuttamisessa, kuulla jatkuvasti rumia sanoja omista vanhemmistaan ja asua vihamielisessä kodissa. Halusin vain, että kaikki sujuisi hyvin ja pääsisin näkemään isää. Aina sekään ei edes onnistunut. Vaikka olin iloinnut siitä, että vanhempieni eron jälkeen koti oli jälleen rauhallinen, jäi ilo lyhyeksi, kun riitely jatkuikin nyt eri muodossa.

Olen sanonut nyt aikuisena monen monta kertaa, että kunpa kaikki vanhemmat tajuaisivat, mitkä traumat aiheuttavat lapsilleen, jos käyttävät heitä riitakapuloina eroissaan. Ei ole mitään perustelua tai oikeutusta sille, että lasta käytetään eroriidoissa omien tarkoitusperiensä toteuttamiseen. Ei yhtäkään. Siinä ei toteudu lapsen etu missään muodossa. Sen sijaan viaton lapsi joutuu käsittelemään aikuisten asioita, joita hänen ei missään tapauksessa tarvitsisi edes kuulla ja usein joutuu vieläpä erotuomariksi vanhempiensa riitoihin.

 

Lähteinä käytetty:

Iltasanomat 23.1.2018: "Kauheimpia asioita lapsille"

Richard A. Warshak: "Eromyrkky"

Sarika Hemmilä: "Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden näkemyksiä lapsen edun toteutumisesta huoltoriitojen aikana"

 

Terveisin, Etä-äiti

Seuraathan jo Facebook-sivujani?

 

Kuvituskuva: Pixabay

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
Huhtikuu
Tammikuu
2017